Kempower laaja raportti: Kilpailukyvyn kehitys puntarissa
Kempower on onnistunut kasvattamaan markkinaosuutta pikalaturimarkkinalla nopeasti viime vuosina. Kuluvan vuoden tulos on kuitenkin jäämässä tappiolliseksi ja mm. markkinakysynnän hetkellinen heikentyminen on kiristänyt kilpailua. Sijoitustarinan kannalta olisi keskeistä, että Kempower onnistuisi vahvistamaan markkina-asemaansa lähivuosina ilman suurta katetason laskua. Näkymien epävarmuus ja kilpailuasetelman vaikea ennustettavuus painavat toistaiseksi riski/tuotto-suhdetta. Toistamme vähennä-suosituksen ja 10 euron tavoitehinnan.
Globaali ja erottuva pikalatausratkaisujen toimittaja
Kempower on sähköisten ajoneuvojen pikalatauslaitteita sekä niihin soveltuvia ohjelmistoja tarjoava yritys, jonka tuotteet soveltuvat sekä henkilöajoneuvoille suunnattuihin julkisiin latauspisteisiin että kaupallisten- ja hyötyajoneuvojen lataamiseen. Yhtiön satelliittipohjainen järjestelmä erottuu kilpailusta ja yhtiön katteet ovat toimialan parhaimmistoa. Valtaosa liikevaihdosta syntyy toistaiseksi Euroopasta (H1’24: 84 %), missä yhtiöllä on kustannustehokas ja mittakaavaltaan suuri Lahteen keskitetty tuotanto. Yhdysvaltojen myynti on kasvu-uralla paikallisen tehtaan avauduttua 2023 lopulla, minkä lisäksi Kempower kokeilee kasvumahdollisuuksiaan myös muilla maantieteillä. Yhtiö on saanut runsaasti uusia asiakkaita viime aikoina ja arvioimme myynnin kehittämisen sekä jakelun vahvistamisen olevan lähivuosina keskeisiä strategisia painopisteitä yhtiölle.
Markkinakysynnän heikkous vuonna 2024 jää arviomme mukaan väliaikaiseksi
Kempowerin tulos jää vuonna 2024 negatiiviseksi, sillä merkittävät kasvupanostukset yhdessä vaisun kysynnän kanssa ovat painaneet kannattavuutta. Odotamme kasvun kiihtyvän vuonna 2025 mm. asiakkaiden varastotasojen laskun, autokaupan päästörajojen kiristymisen ja uusien edullisempien sähköautomallien julkistusten myötä. Kempowerin 2023 CMD:llä antama 14 miljardin euron arvio markkinan koosta vuonna 2030 (2023: noin 2,5 MRD) nojaa erityisesti raskaan liikenteen sähköistymiseen, joka painottuu vuosikymmenen lopulle ja johon näkyvyys on vielä rajallinen positiivisesta suunnasta huolimatta. Kasvun toteutuessa myös kannattavuus skaalautuisi merkittävästi. Pikalaturivalmistuksen hetkellinen ylikapasiteetti painanee myyntihintoja tulevina vuosina, mikä voi näkyä kiristyneenä kilpailuna ja katetason laskuna. Ennusteissamme ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Keskipitkän aikavälin nousupotentiaali ei ole riittävän houkutteleva heikon näkyvyyden vallitessa
Painotamme arvonmäärityksessä keskipitkän aikavälin tulospohjaista arvostusta, joka voisi kääntyä tukevalle pohjalle markkinan toipuessa ja Kempowerin markkinaosuuksien pysyessä vakaina tai noustessa. Vuosien 2026-27 EV/EBIT-kertoimet laskevat 16x ja 12x tasoille, jos ennustamamme 30 % vuotuinen kasvu (2025-26) toteutuu ja EBIT-marginaali nousee 9-10 %:iin vuosina 2026-27. Kyseisetkään arvostuskertoimet eivät mielestämme tarjoa riittävää nousupotentiaalia ilman, että sijoittaja antaisi merkittävää painoarvoa myöhempien vuosien tuloskasvupotentiaalille. Näemme kuluvan vuoden ohjeistukseen kohdistuvan edelleen jonkin verran riskiä, sillä liikevaihto-ohjeistus edellyttäisi tilauskertymän piristyneen jo Q3:n alkupuolella, jotta tilaukset ehtisivät vaikuttaa 2024 liikevaihtoon. Näemme riski/tuotto-suhteen siten riittämättömänä. Jos lähiaikojen ennusteemme toteutuvat ja näkyvyys tuloskäänteeseen vahvistuu, voitaisiin osakkeeseen mielestämme alkaa hinnoitella lisää pitkän aikavälin arvonluontipotentiaalia ja riski/tuotto-suhde voisi kääntyä nykyistä houkuttelevammaksi. Toimialan pitkän aikavälin kilpailuasetelman sekä kannattavuustasojen ennustaminen on erittäin haastavaa, mikä rajoittaa riskinottohaluamme, vaikka arvioimme markkinan rakenteellisen kasvunäkymän olevan edelleen vahva.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kempower
Kempower on sähköajoneuvojen latausteknologiaan keskittynyt yhtiö, joka valmistaa tasavirtaa (DC) syöttäviä pika- ja suurteholatausratkaisuja sekä niiden tukena käytettäviä ohjelmistoja erilaisiin käyttötarpeisiin. Kempower suunnittelee, valmistaa ja myy sähköajoneuvojen, kuten henkilö‑ ja hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden, sekä sähköalusten ja ‑veneiden, DC‑pikalatauslaitteita, ‑ratkaisuja ja ‑palveluita. Yhtiön päämarkkinat ovat Pohjoismaat ja muu Eurooppa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 283,6 | 226,9 | 294,9 |
kasvu-% | 173,75 % | −20,00 % | 30,00 % |
EBIT (oik.) | 40,7 | −25,8 | 12,1 |
EBIT-% (oik.) | 14,35 % | −11,35 % | 4,11 % |
EPS (oik.) | 0,61 | −0,39 | 0,18 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 46,90 | - | 50,80 |
EV/EBITDA | 32,12 | - | 20,39 |