Kasvu vaatii panostuksia
Q2-tulos oli tuloksen osalta odotuksiamme heikompi osin poikkeuksellisen aktiivisesta henkilöstökehityksestä johtuen. Loppuvuonna tuloksen odotetaan parantuvan ja ohjeistus säilyi muuttumattomana. Näkymät tulevaisuuteen ovat edelleen myönteiset markkinan aktiviteetin ja yhtiön vahvan tilauskannan myötä. Näemme kasvun jatkuvan lähivuosina niin orgaanisesti kuin yritysostoinkin, vaikka riskit nyt tulostason osalta ovatkin kohonneet. Kohonneiden riskien vuoksi arvostuksen nousuvara on maltillistunut, mutta potentiaali ja yhtiön laatu huomioiden tuotto-odotus on osingon kanssa säilynyt houkuttelevana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sitowise Group
Sitowise on vuonna 1976 perustettu pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo, joka tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluja kaiken kokoisiin hankkeisiin vastuullisemman ja älykkäämmän kaupunkikehityksen ja sujuvamman liikkumisen mahdollistamiseksi. Sitowise tarjoaa palvelujaan seuraavilla liiketoiminta-alueilla: Talo, Infra ja Digitaaliset ratkaisut. Sitowise toimii pääasiassa Suomessa ja Ruotsissa, ja lisäksi sillä on Virossa ja Latviassa osaamiskeskukset, jotka palvelevat pääasiassa Sitowisen projekteja Suomessa ja Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 179,3 | 199,5 | 214,2 |
kasvu-% | 12,03 % | 11,24 % | 7,40 % |
EBIT (oik.) | 18,9 | 19,0 | 21,9 |
EBIT-% (oik.) | 10,57 % | 9,50 % | 10,21 % |
EPS (oik.) | 0,29 | 0,37 | 0,43 |
Osinko | 0,10 | 0,14 | 0,16 |
Osinko % | 1,24 % | 5,19 % | 5,93 % |
P/E (oik.) | 27,39 | 7,28 | 6,26 |
EV/EBITDA | 13,33 | 5,74 | 4,41 |