Evli Q2'24: Jatkuvissa palkkioissa pientä heikkoutta
Evlin Q2-tulos kallistui kokonaisuutena hieman negatiivisen puolelle. Liikevaihdon ja liikevoiton osalta raportti ylitti ennusteemme, mutta odotuksiamme suuremmat vähemmistöjen tulososuudet söivät näiden positiivisen vaikutuksen. Lisäksi ennusteylitykset tulivat kertaluonteisista tuottoeristä. Hieman pehmeästä kvartaalituloksesta huolimatta näemme yhtiön tuloskasvunäkymät edelleen vahvoina Evlin ollessa hyvässä iskussa ja sen tuotetarjonnan sopiessa erinomaisesti nykymarkkinaan. Osakkeen nykyinen hinnoittelu ei nykyennusteidemme valossa olekaan erityisen vaativa pitkän aikavälin arvonluontipotentiaali huomioiden. Toistamme 22,0 euron tavoitehintamme ja lisää-suosituksen.
Q2-tulos oli kokonaisuutena hieman pehmeä
Varainhoidon jatkuvat palkkiot jäivät hieman ennusteistamme, sillä palkkiotasot kärsivät hieman rahastopääomien jakauman painopisteen siirtymisestä matalamman palkkiotason tuotteisiin. Kertaluonteisempia tuottoja kvartaali kuitenkin toi odotuksiamme reilummin, kun tuottosidonnaisia palkkioita kirjattiin vahvat 2,6 MEUR. Segmentin operatiivinen kulutaso nousi Q2:lla selvästi odotuksiamme korkeammaksi, joten Varainhoidon liikevoitto jäi kokonaisuudessaan ennusteistamme. Varainhoidon pehmeää tulosta paikkasi N&Y-segmentin tulos, jossa transaktioaktiviteetti oli selvästi odotuksiamme vilkkaampaa. Myös konsernin oman taseen sijoitukset tuottivat ennusteitamme paremmin. Vähemmistöjen tulososuudet söivät kuitenkin tuottosidonnaisista palkkioista sekä neuvonantopalveluista tulleen ennusteylityksen, joten 0,31 euron osakekohtainen tulos vastasi lopulta ennusteitamme. Kuluvan vuoden ohjeistukseen Evli ei odotetusti koskenut, ja yhtiö odottaa sen liikevoiton ylittävän vertailukauden tason.
Odotuksia korkeammat kulut laskivat tulosennusteita
Olemme tarkistaneet alaspäin Evlin lähivuosien tulosennusteita, mikä selittyy valtaosin varainhoitoliiketoiminnan odotuksia korkeammalla kulutasolla. Samalla olemme hieman nostaneet Evlin rahastojen lähivuosien uusmyyntiennusteita kysyntänäkymän säilyttyä varsin suotuisana. Vuosille 2023–2027 odotamme nyt keskimäärin noin 6 %:n hallinnoitavan varallisuuden kasvua. Ripeintä kasvu on ennusteissamme yhä vaihtoehtorahastojen puolella, ja näiden myynnin odotamme piristyvän edelleen ensi vuodesta alkaen. Oikaistun liikevoiton odotamme kasvavan samalla ajanjaksolla keskimäärin noin 7 % varainhoidon varsin kiinteän kulurakenteen ansiosta. Myös pitkällä aikavälillä uskomme Evlin kykenevän hyvään tuloskasvuun. Huomautamme, että odotuksiamme voimakkaampi liikevaihdon kasvu valuisi tehokkaasti myös tuloslaskelman alemmille riveille. Tämän vuoksi hallinnoitavan varallisuuden kehitys on Evlin arvonluonnin kannalta keskeinen tunnusluku. Odotamme Evliltä tuttuun tapaan vuolasta voitonjakoa yhtiön jakaessa käytännössä koko tuloksensa ulos osinkona.
Pitkän aikavälin kasvupotentiaali tukee arvostusta
Pidämme Evlille hyväksyttävänä arvostustasona P/E 15–17x haarukkaa yhtiön kilpailukykyiset tuotteet ja näiden mahdollistama vahva pitkän aikavälin tuloskasvunäkymä sekä yhtiön kohtuullinen riskitaso huomioiden. Lisäksi yhtiön kasvu sitoo vain rajallisesti pääomia, millä on positiivinen vaikutus hyväksyttyyn arvostustasoon. Kuluvan vuoden ennustetulla tuloksella P/E-kerroin on noin 16x, mikä vastaa soveltamamme haarukan keskikohtaa. Näemmekin tuloskasvun (+5 %) sekä korkean osinkotuoton (6–7 %) tarjoaman yhdistelmän tarjoavan osakkeelle riittävän tuotto-odotuksen maltillisen riskitason vastapainoksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Evli
Evli on pohjoismainen rahastotalo ja varainhoitaja, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 108,7 | 126,1 | 112,0 |
kasvu-% | 13,11 % | 16,02 % | −11,15 % |
EBIT (oik.) | 40,2 | 45,9 | 46,7 |
EBIT-% (oik.) | 36,98 % | 36,41 % | 41,69 % |
EPS (oik.) | 1,09 | 1,25 | 1,27 |
Osinko | 1,16 | 1,45 | 1,51 |
Osinko % | 5,89 % | 8,16 % | 8,50 % |
P/E (oik.) | 18,15 | 14,21 | 13,95 |
EV/EBITDA | 10,94 | 7,28 | 9,02 |