Eezy Q2'24: Yläriviin liittyvät huolet ovat keskiössä
Eezyn liikevaihto supistui odotuksiamme voimakkaammin Q2:lla, mikä myös painoi tulosta voimalla. Haasteet linkittyvät yhtiön omaan henkilöstövuokraustoimintaan, jossa liikevaihto laski voimalla eritoten markkinan ja yhtiölle keskeisten asiakasalojen supistumista heijastellen. Olemme leikanneet lähivuosien ennusteitamme, mutta odotamme tuloksen kääntyvän kasvuun talouskasvun käynnistymisen myötä ensi vuonna. Osakkeen arvostus on kuitenkin mielestämme korkeahko myös vuoden 2025 ennusteillamme. Samalla korkea velkaantuneisuus ja kiristynyt kilpailutilanne pitävät riskitasoa koholla. Tätä taustaa vasten leikkaamme tavoitehintaamme 1,2 euroon (aik. 1,35 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksemme. Eezyn toimitusjohtajan Q2-haastattelu on katsottavissa tästä linkistä.
Ylärivin haasteet painoivat tulosta voimalla
Eezyn Q2-liikevaihto supistui Q2:lla 21 %, mikä oli selvästi meidän ennustettamme ja arvioitua markkinan supistumista voimakkaampaa. Liikevaihdon supistumisen taustalla oli eritoten yhtiön oma henkilöstövuokraustoiminta, mihin heijastuu talouden heikkouden myötä laskenut työvoiman kysyntä erityisesti teollisuuden ja rakentamisen aloilla. Voimakas liikevaihdon supistuminen rokotti myös yhtiön tulosta selvästi, huolimatta siitä, että viime vuonna toteutetut tehostustoimet ovat supistaneet kustannusrakennetta. Kommentoimme tulosta tarkemmin tuoreeltaan tiistaina aamukatsauksessamme ja kommenttimme on luettavissa täällä. Eezy tiedotti kesäkuussa suunnitelmista uudistaa toimintamalliaan ja konkretisoi suunnitelmia tulospäivänä. Ulkoistamalla tiettyjä henkilöstö- ja taloushallinnon toimintoja yhtiö tavoittelee pysyvää 2,8 MEUR:n kustannushyötyjä vuodesta 2025 alkaen. Säästöt rakentuvat valtaosin yhteensä 45 työntekijän vähentymisellä, kun 30 henkilöä siirtyy ulkoistuskumppanille ja 15 työsuhdetta on päättynyt.
Henkilöstöpalveluiden ennusteisiin kohdistui laskupainetta
Olemme laskeneet ennusteitamme etenkin Henkilöstöpalveluiden H2:n liikevaihdon osalta, jotka yhdessä Q2-toteuman kanssa painoivat lyhyen tähtäimen liikevaihdon ennusteitamme selkeästi. Tämä laski tulosennusteitamme, vaikkakin odotamme kerrottujen tehostustoimien lievästi tukevan kannattavuutta H2:lla. Kaikkiaan kuluvan vuoden käyttökatteen ennusteemme laski 11 MEUR:oon (aik. 13,4 MEUR). Ennustamme Eezyn liikevaihdon kääntyvän kasvuun vuonna 2025 talouskasvun mukana ja kasvun vahvistuvan edelleen vuonna 2026 rakentamisen elpymisen seurauksena. Tämän myötä odotamme lähivuosilta voimakasta tuloskasvua, mihin liittyvät olennaiset riskit ovat mielestämme talouskasvun kääntymisen ajoitus ja vauhti sekä kilpailutilanteen kiristymisen vaikutukset.
Näkemyksemme mukaan riskit ovat tuottopotentiaalia suuremmat
Kuluvan vuoden varsin heikolla tuloksella ennusteidemme mukaiset P/E- ja EV/EBITDA-kertoimet ovat 35x ja 8x. Ennustamallamme tulosparannuksella vastaavat vuoden 2025 kertoimet ovat 15x ja 6x. Nähdäksemme lähivuosien tulospohjaiset arvostuskertoimet ovat kokonaisuutena korkeat ja arvostus on varovaisen houkutteleva vasta 2026 ennusteillamme. Tähän tai kassavirtamallimme mukaisen arvon (1,5 e/osake) potentiaaliin nojaaminen on mielestämme kuitenkin ennenaikaista, sillä korkea velkaantuneisuus ja kilpailun kiristymiseen liittyvät liikevaihtoriskit pitävät mielestämme osakkeen riskitasoa koholla. Siten osakkeen seuraavan 12 kuukauden tuotto/riski-suhde on mielestämme heikko tuntuvasta pidemmän aikavälin arvonnousun potentiaalista huolimatta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Eezy
Eezy Oyj on työelämän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla hyvän työelämän tekijä. Eezy palvelee asiakkaitaan henkilöstövuokrauksen, yrityskulttuurimuotoilun, johtamisen kehittämisen, rekrytointien, työllistämispalveluiden, kevytyrittäjyyden ja henkilöstötutkimuksien saralla. Eezyllä on vahva tuntuma suomalaiseen työelämään, sillä se muun muassa työllistää vuosittain 25 000 henkilöä, vie läpi 1 000 organisaatioiden kehitysprojektia, analysoi 200 000 henkilöstötutkimusvastausta ja tekee 2 300 henkilöarviota. Eezyn liikevaihto oli vuonna 2022 248 MEUR, ja Eezyn osake noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,0 | 185,4 | 194,0 |
kasvu-% | −11,56 % | −15,34 % | 4,64 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 3,6 | 5,8 |
EBIT-% (oik.) | 1,84 % | 1,95 % | 3,00 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,04 | 0,09 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 64,85 | 30,71 | 13,33 |
EV/EBITDA | 6,88 | 7,55 | 5,70 |