Duell Q4'24: Terveellä taseella uuteen tilikauteen
Duellin eilen julkaisema tilinpäätöstiedote oli pääriveiltään odotuksiamme parempi, minkä myötä myös raportin kokonaiskuva kääntyi positiivisen puolelle. Q4:n korkea liiketoiminnan rahavirta vahvisti taseen yhtiön tavoitetasoille, mikä mielestämme laskee yhtiöön liittyvää riskitasoa. Ennustemuutokset jäivät raportin pohjalta vähiin. Osakkeen arvostus on maltillinen, mutta vaakakupissa painavat kysyntäkuvaan ja konsernin nykyrakenteen kannattavuuspotentiaaliin liittyvät epävarmuustekijät. Riskitason laskun myötä nostamme tavoitehintamme 0,05 euroon ja toistamme Lisää-suosituksemme.
Raportin päärivit ylittivät ennustemme
Kesäsesongin päättävän Duellin Q4:n liikevaihto ylsi 31,6 MEUR:oon ylittäen 29,5 MEUR:n ennusteemme. Liikevaihtoennusteen ylityksen taustalla oli odotuksiamme parempi kehitys Pohjoismaissa, missä Duell ylsi 5 %:n kasvuun, kun odotimme supistumista. Keski-Euroopassa myynti veti odotetun vahvasti, ja liikevaihto kasvoi vajaan 7 %. Liikearvon poistoista oikaistua liikevoittoa (EBITA) Duell teki Q3:lla 1,4 MEUR, mikä vastaa 4,3 %:n oikaistua EBITA-marginaalia. Myös EBITA ylitti 0,9 MEUR:ssa olleen ennusteemme. Tämän taustalla oli kulukontrolli, mikä näkyi erityisesti liiketoiminnan muiden kulujen matalana tasona. Virtaviivaistunut kulurakenne on arviomme mukaan seurausta viimevuosien säästöohjeista sekä edelleen jatkuneista pienemmistä tehostustoimista. Q4:n operatiivinen rahavirta asettui 10 MEUR:oon, mitä tuki kesäkauden lopulle tyypillinen käyttöpääoman vapautuminen. Tämän myötä rahoitusasema kehittyi viimein mielestämme selvästi kestävälle tasolle ja velkaantuneisuus palasi yhtiön tavoitehaarukkaan.
Uusi ohjeistus viitoittaa EBITA:n ja liikevaihdon kasvua
Duell antoi tilinpäätöstiedotteensa yhteydessä uuden ohjeistuksen, jossa se arvioi orgaanisen valuuttakurssikorjatun liikevaihdon kasvavan ja oikaistun EBITAn paranevan edellisvuodesta. Väljä ohjeistus vastasi raporttia edeltäneitä ennusteitamme, joten ohjeistus oli jokseenkin yllätyksetön. Yhtiön markkinakommentit olivat myöskin linjassa oletustemme kanssa, joille tilikauden 2025 ennusteemme pohjaavat. Markkinat ovat yhtiön mukaan ’jonkin verran vakiintuneet’ voimakkaan supistumisen jälkeen. Odotamme korkotason laskun tukevan tällä hetkellä matalalla olevaa kuluttajaluottamusta ensivuoteen katsottaessa, joskin yhtiö arvioi kysynnän olevan vain hieman edellistä tilikautta parempi. Näin ollen markkinaosuusvoittojen jatkaminen Keski-Euroopassa on avain selvemmän kasvun saavuttamisessa. Tähän arvioimme yhtiöllä olevan myös eväät sen matalan Keski-Euroopan markkinaosuuden ja päättyneen tilikauden vahvojen näyttöjen myötä. Kannattavuusparannuksen varmistamiseksi yhtiö tiedotti tilinpäätöstiedotteen yhteydessä säästötoimista, joilla tavoitellaan 1 MEUR:n säästöjä. Neuvotteluiden piirissä on Duellin kaikki 220 työntekijää ja vähennystarpeeksi yhtiö arvioi 20 tehtävää. Arvioimme 1 MEUR:n säästötavoitteen realistiseksi, mutta samalla odotamme kulurakenteen vaativan panostuksia Keski-Euroopan kasvuhakuisuutta ja silmällä pitäen.
Raportin jälkeen lähivuosien liikevaihdon ennusteemme nousivat 2–3 %. Tulostasolla tämä käytännössä neutralisoitui laskeneiden myyntikate-%:n ennusteiden kautta. Tiedotetuilla muutosneuvotteluilla oli ennusteisiimme vain pieni vaikutus, sillä ennusteisiimme sisältyi jo valmiiksi tehokkuusparannuksia. Ennustamme nyt tilikaudelta 2025 4 %:n liikevaihdon kasvua ja 5,7 %:n EBITA-marginaalia.
Arvostusmetodit antavat positiivisen signaalin
Ennusteidemme mukaiset oikaistut P/E-luvut tilikausille 2024 ja 2025 ovat 10x ja 8x, kun taas taserakenteen huomioivat EV/EBITA-kertoimet ovat 8x ja 6x. Kuluvan vuoden kertoimet ovat hyväksymämme arvostushaarukan alarajalla, kun taas tilikauden 2026 kertoimet ovat absoluuttisesti matalat. Verrokkeihin nähden Duell arvostetaan alennuksella ja kassavirtamallimme arvo nousi 0,06 euroon laskeneen riskitason ja Duellille soveltamamme pääoman tuottovaatimuksen laskun myötä. Arvostusmetodimme antavat osakkeesta houkuttelevan kuvan, mutta kysyntään sekä konsernin nykyrakenteen kannattavuuspotentiaaliin liittyvät epävarmuustekijät puoltavat vielä malttia näkemyksessämme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Duell
Duell on vuonna 1983 perustettu moottoriurheilun (powersports) jakelija Euroopan jälkimarkkinoilla. Duell tarjoaa moottoripyörä-, ATV‑maastoajoneuvo‑ (all-terrain-vehicle), moottorikelkka-, polkupyörä- ja veneilytuotteita kuten teknisiä osia ja varaosia sekä henkilökohtaisia tarvikkeita (esimerkiksi vaatteita ja varusteita), jälleenmyyjille usealla Euroopan markkinalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.10.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 124,7 | 129,5 | 134,7 |
kasvu-% | 4,90 % | 3,87 % | 4,00 % |
EBIT (oik.) | 6,2 | 7,4 | 8,3 |
EBIT-% (oik.) | 4,98 % | 5,68 % | 6,14 % |
EPS (oik.) | 0,00 | 0,00 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | 0,01 % | 0,02 % | |
P/E (oik.) | 13,17 | 1 698,04 | 1 393,58 |
EV/EBITDA | 12,18 | 906,86 | 811,14 |