Apetit Q2'24: Tulostason lasku heikentää tuotto-odotusta
Apetitin liikevaihto ja kannattavuus jäivät Q2:lla odotuksista, mikä tosin johtui osittain toimitusten ajoittumisesta kvartaalien välillä. Q2:n heikkous kuitenkin vahvisti näkemystämme tulostason laskusuunnasta vuotta 2025 kohden. Laskevan tulostason myötä emme näe tuotto-odotusta enää houkuttelevana, joten laskemme suosituksen tasolle vähennä (aik. lisää) ja tavoitehinnan 14,0 euroon (aik. 15,5 euroa).
Liikevaihto laski selvästi, osin tilapäisistä syistä
Q2 liikevaihto oli 37 MEUR ja laski 18 % vertailukaudesta. Osasimme odottaa liikevaihdon laskevan, sillä öljykasvituotteiden hintataso on ollut laskussa jo reilun vuoden ajan. Liikevaihdon lasku oli kuitenkin ennustettamme (-11 %) jyrkempää. Molemmat liiketoimintasegmentit kärsivät tilapäisistä toimitusten ajoituksiin liittyvästä volyymilaskusta, mikä lasketaan lieventäväksi seikaksi. Odotuksia matalampi liikevaihto välittyi myös tulosriveille, sillä liiketulos jäi -0,1 MEUR:oon (Q2’23: 0,7 MEUR), kun me ennustimme 0,4 MEUR. Tulos oli odotuksia heikompi molemmissa raportointisegmenteissä. Myös osakkuusyhtiö Sucroksen tulososuus (0,3 MEUR) laski vertailukaudesta (0,5 MEUR) ja jäi ennusteestamme (0,5 MEUR). Nettokassavarat laskivat 6,3 MEUR:oon (kesäkuu 2023: 14,7 MEUR), mikä selittyi pitkälti vuokrasopimusvelkojen huomattavalla kasvulla H1:n aikana.
Ennusteidemme suunta on laskeva, vaikka Apetit todennäköisesti yltääkin ohjeistukseensa
Apetit toisti ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2024 liikevoiton arvioidaan olevan vertailuvuoden tasolla (7,5 MEUR). H1:n liikevoitto oli 0,6 MEUR verran vertailukautta korkeampi, joten kannattavuudella on hieman varaa heikentyä loppuvuonna ohjeistukseen yltämisen näkökulmasta. Laskusuuntainen tulostaso ei kuitenkaan lupaa hyvää ensi vuoden tulosnäkymiä ajatellen. Apetit pyrkii kasvamaan vuoden 2025 aikana mm. uuden kasviöljyjen pullotuslinjan sekä suurempien Ruokaratkaisujen tuotantovolyymien kautta, mutta näiden tulosvaikutuksen arviointi on toistaiseksi haastavaa. Laskimme 2024 liikevoiton ennustetta 6 %:lla ja vuosien 2025-26 liikevoittoennusteita 3 %:lla odotettua heikomman Q2 kasvu- ja tuloskehityksen myötä. Ennustamme nyt liikevoiton heikentyvän 6,9 MEUR:oon vuonna 2025 ja kääntyvän pieneen nousuun vuonna 2026 mm. edellä mainittujen kasvupyrkimysten tukemana. Apetit kuvaili satokauden 2024 näkymiä kohtalaisen hyviksi, joten emme odota raaka-aineiden saatavuuden muutoksista merkittävää tulosvaikutusta seuraavalle 12 kuukaudelle.
Tuloksen laskiessa nousuvara jäisi matalaksi
Apetit on sijoitusprofiililtaan defensiivinen ja pääomaintensiivinen yhtiö, jonka kannattavuus heiluu ajoittain satokausien ja kustannusympäristön vaihtelun mukana. Apetitin pitkän aikavälin arvonluontikyky on arviomme mukaan maltillinen, vaikka yhtiö pyrkiikin kasvattamaan korkeamman lisäarvon kuluttajatuotteiden osuutta liikevaihdosta. Mielestämme osakkeen käypä arvostustaso normalisoidulla tuloksella on EV/EBIT 10x. Arvioimme 2024 kannattavuuden edelleen hyötyvän osittain vahvoista puristusmarginaaleista Öljykasvituotteissa, mutta vuodelle 2025 ennustamamme laskeva tulos edustaa normalisoitua tasoa. 2025 ennusteilla arvostuksessa olisi nousuvaraa 4 %. Tämä yhdessä vajaan 6 %:n osinkotuoton kanssa nostaa tuotto-odotuksen lähes 10 %:iin, mikä ei enää merkittävästi ylitä 8,2 %:n oman pääoman tuottovaatimusta. Olemme osien summa -menetelmää käyttäen määrittäneet Apetitin arvoksi 14,0 euroa per osake, mikä pitää sisällään EV/EBIT-kertoimen 10x vuodelle 2025 sekä arvostaa osakkuusyhtiö Sucroksen P/B-kertoimella 0,6x tai P/E-kertoimella 11x 2024e.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Apetit
Apetit on vuonna 1950 perustettu kasvipohjaisiin tuotteisiin keskittyvä suomalainen elintarvikeyhtiö. Apetit tarjoaa kasviksista erilaisia ruokaratkaisuja sekä jalostaa rypsistä kasviöljyjä ja rypsipuristeita. Apetitin tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja myös myynti keskittyy suurimmaksi osin Suomen alueelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 175,5 | 161,4 | 167,5 |
kasvu-% | −3,42 % | −8,06 % | 3,79 % |
EBIT (oik.) | 7,5 | 7,5 | 6,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,30 % | 4,65 % | 4,13 % |
EPS (oik.) | 1,54 | 1,04 | 1,00 |
Osinko | 0,75 | 0,75 | 0,75 |
Osinko % | 5,70 % | 5,51 % | 5,51 % |
P/E (oik.) | 8,52 | 13,06 | 13,64 |
EV/EBITDA | 4,80 | 4,74 | 4,94 |