Sisäpiiritieto: Lassila & Tikanoja käynnistää kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojensa eriyttämisen suunnittelun ja tulosparannukseen tähtäävän ohjelman
Lassila & Tikanoja Oyj
Sisäpiiritieto
13.12.2024 klo 8.00
Sisäpiiritieto: Lassila & Tikanoja käynnistää kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojensa eriyttämisen suunnittelun ja tulosparannukseen tähtäävän ohjelman
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on päättänyt käynnistää suunnittelun yhtiön kiertotalousliiketoimintojen, eli Ympäristö- ja Teollisuuspalveluiden, ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttämiseksi kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi. Tarkoituksena on eriyttää kiertotalousliiketoiminnat uudeksi listatuksi yhtiöksi Lassila & Tikanoja Oyj:n osittaisjakautumisella.
Hallituksen arvion mukaan kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttäminen voisi kasvattaa omistaja-arvoa mahdollistamalla molemmille liiketoiminnoille omien strategioidensa ja kasvumahdollisuuksiensa tehokkaamman toteuttamisen.
Lassila & Tikanojan hallitus arvioi, että mahdollisen osittaisjakautumisen suunnittelu kestää noin 12 kuukautta ja suunnittelu käynnistetään välittömästi. Mahdollinen osittaisjakautuminen ja kiertotalousliiketoimintojen listautuminen on ehdollinen Lassila & Tikanoja Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle.
”Lassila & Tikanojan hallitus on vakuuttunut, että kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttäminen mahdollistaisi pitkäaikaisen omistaja-arvon kasvattamisen tuomalla molemmille liiketoiminnoille paremmat edellytykset ja fokuksen strategioidensa toteuttamiseen”, sanoo Lassila & Tikanojan hallituksen puheenjohtaja Jukka Leinonen.
Lassila & Tikanoja käynnistää tulosparannukseen tähtäävän tehostamisohjelman
Lassila & Tikanoja uudisti vuoden 2024 aikana toimintamallinsa. Toimintamallityön jatkoksi käynnistetään vuoden 2025 alussa tulosparannukseen tähtäävä tehostamisohjelma, joka kohdistuu sekä kiertotalous- että kiinteistöpalveluliiketoimintoihin. Tehostamisohjelmalla tavoitellaan vähintään 8 miljoonan euron vuotuista tulosparannusta vuoden 2026 loppuun mennessä vuoden 2023 tasoon verrattuna, huomioiden osittaisjakautumisessa syntyvien kahden erillisen pörssiyhtiön kustannusvaikutus.
”Tehostamisohjelma keskittyy muun muassa prosessien yksinkertaistamiseen sekä suorien ja epäsuorien hankintojen ja kalustonkäytön tehostamiseen. Tehostamisohjelman kokonaistavoitteet perustuvat yhtiön johdon alustaviin suunnitelmiin. Mahdollisiin uudelleenjärjestelyihin liittyviä tavoitteita tai toimenpiteitä ei ole päätetty”. sanoo Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.”
Raportoitavat segmentit muuttuvat vuoden 2025 alusta
Tammikuun 1. päivästä 2025 alkaen Lassila & Tikanojalla on kolme raportoitavaa segmenttiä: Kiertotalousliiketoiminta, joka muodostuu nykyisistä Ympäristöpalvelut ja Teollisuuspalvelut toimialoista, sekä Kiinteistöpalvelut Suomi ja Kiinteistöpalvelut Ruotsi. Raportointirakenteen muutos vaikuttaa Lassila & Tikanojan taloudelliseen raportointiin vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen. Oikaistut vertailuluvut uudella segmenttirakenteella julkaistaan ennen vuoden 2025 ensimmäisen osavuosikatsauksen julkaisua.
Lisätietoja prosessin edetessä
Lassila & Tikanoja ei odota suunnitelluista toimenpiteistä aiheutuvan välittömiä vaikutuksia tai muutoksia toimialojensa liiketoimintaan tai asiakassuhteisiin. Suunnitellut toimenpiteet ovat ehdollisia tavanomaisille paikallisille laeille ja säädöksille sekä yhteistoimintaelinten kuulemisille. Mikäli hallitus päättää ehdottaa osittaisjakautumista kiertotalousliiketoimintojen eriyttämiseksi omaksi yhtiökseen, tätä koskeva ehdotus on ehdollinen Lassila & Tikanojan yhtiökokouksen hyväksynnälle. Lisätietoja mahdollisesta järjestelystä ja sitä koskevasta arvioinnista annetaan aikanaan prosessin edetessä.
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Eero Hautaniemi
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, puh. 010 636 2810
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, tehtaat ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 802,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8 100 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi