Panostaja Oyj:n hallituksen jäsenien ja johdon palkkioiden maksaminen yhtiön hallussa olevilla osakkeilla
Panostaja Oyj Pörssitiedote, muutokset omien osakkeiden omistuksessa 16.12.2024 klo 16.00
Panostaja Oyj:n hallituksen jäsenien ja johdon palkkioiden maksaminen yhtiön hallussa olevilla osakkeilla
Panostaja Oyj:n yhtiökokous päätti 7.2.2024 hallituksen kokouspalkkioiden maksamisesta, että noin 40 %:a hallituksen jäsenelle maksettavista palkkiosta maksetaan hallitukselle annetun osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla hallituksen jäsenelle yhtiön osakkeita, mikäli hallituksen jäsen ei yhtiökokouspäivänä omista yli yhtä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Mikäli hallituksen jäsenen omistusosuus yhtiökokouspäivänä on yli yksi prosentti yhtiön kaikista osakkeista, maksetaan palkkio kokonaisuudessaan rahana. Lisäksi Panostaja Oyj:n hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa toteuttaa yhtiökokouksen päätös hallituksen jäsenten palkkioista osakkeiden osalta siten, että palkkio toimitetaan kaksi kertaa vuodessa puolivuosikatsauksen ja tilinpäätöksen julkistamista seuraavana päivänä.
Yhtiökokouksen ja hallituksen päätösten mukaisesti Panostaja Oyj on luovuttanut hallituksen jäsenille kokouspalkkioiden maksuna yhteensä 50 000 kappaletta yhtiön osakkeita seuraavasti:
Hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mellolle / Jamssi Oy on luovutettu yhteensä 20 000 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osakeomistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 409 006 osaketta.
Hallituksen jäsen Eero Erikssonille on luovutettu yhteensä 10 000 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 70 575 osaketta.
Hallituksen jäsen Tarja Pääkköselle on luovutettu yhteensä 10 000 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 191 632 osaketta.
Hallituksen jäsen Tommi Juuselalle on luovutettu yhteensä 10 000 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 70 091 osaketta.
Hallituksen jäsen Mikko Koskenkorvan kokouspalkkiot on kokonaisuudessaan maksettu rahana, koska Mikko Koskenkorvan omistusosuus yhtiökokouspäivänä ylitti yhtiökokouksen asettaman yhden prosentin rajan. Mikko Koskenkorvan osakeomistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 1.506 055 osaketta.
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän osalta on käytössä sitouttamis- ja palkitsemisjärjestelmä. Yhtiön johto omistaa suoraan ja määräysvaltayhteisöjen kautta osakkeita. Panostaja Oyj:n hallitus päättää toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten palkitsemisjärjestelmän periaatteista. Panostaja Oyj:n hallitus päätti 12.12.2024 jakaa johdolle osakepalkkioina sekä johdon sitouttamis- ja palkitsemisjärjestelmän toteuman perusteella yhteensä 40 005 osaketta.
Toimitusjohtaja Tapio Tommilalle / Comito Oy on luovutettu yhteensä 17 502 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 453 658 osaketta.
Johtoryhmän jäsenelle Niko Skytälle on luovutettu yhteensä 10 001 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 38 353 osaketta.
Johtoryhmän jäsenelle Heikki Korelinille on luovutettu yhteensä 7 501 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 7 501 osaketta.
Johtoryhmän jäsenelle Heikki Tukiaiselle on luovutettu yhteensä 5 001 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 5 001 osaketta.
Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 437 787 osaketta.
Panostaja Oyj:n hallituksen puolesta
Tapio Tommila
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Tapio Tommila, 040 527 6311
Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena omistajana kasvavia palvelu- ja ohjelmistoalojen yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on neljä enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2024 konsernin liikevaihto oli 134,0 miljoonaa euroa.