Muutoksia Solteq Oyj:n johtoryhmässä
Pörssitiedote
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
26.11.2024 kello 15.00
Solteq Oyj:n Retail & Commerce -segmentin liiketoimintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä toiminut Jesper Boye on ilmoittanut erostaan tänään. Hän jättää nykyiset tehtävänsä Retail & Commerce -segmentin johdossa heti mutta jatkaa yhtiön palveluksessa vuoden 2024 loppuun saakka. Solteq Oyj:n hallitus on osoittanut Retail & Commerce -segmentin väliaikaisen vetovastuun yhtiön talousjohtaja Mikko Sairaselle, joka ottaa uudet tehtävänsä vastaan nykyisten vastuidensa rinnalle. Yhtiö käynnistää toimenpiteet uuden Retail & Commerce -segmentistä vastaavan liiketoimintajohtajan palkkaamiseksi.
"Retail & Commerce -segmentti on läpikäynyt merkittäviä muutoksia viimeisen parin vuoden aikana. On ollut kunnia olla johtamassa organisaatiomuutosta ja osana valtavaa täyskäännöstä. Nyt on kuitenkin aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Haluan kiittää kumppaneitamme, asiakkaitamme, kollegoitani, omaa johtoryhmääni sekä kaikkia solteqlaisia heidän sitoutumisestaan ja erinomaisesta yhteistyöstään," tiivistää Jesper Boye.
"Kiitän Jesperiä hänen työpanoksestaan Retail & Commerce -segmentin johdossa. Jesper on ollut äärimmäisen sitoutunut yhtiön kehittämiseen vaikeina aikoina, ja hänen työpanoksensa on ollut arvokas," kiittää Solteqin toimitusjohtaja Aarne Aktan.
Solteq Oyj:n johtoryhmään kuuluvat 26.11.2024 alkaen:
Aarne Aktan, toimitusjohtaja, Utilities-segmentin liiketoimintajohtaja;
Mikko Sairanen, talousjohtaja, Retail & Commerce -segmentin vt. liiketoimintajohtaja;
Oona Silén, henkilöstöjohtaja;
Christa Tavan, markkinointi- ja viestintäjohtaja.
Espoossa 26. marraskuuta 2024
Solteq Oyj
Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Aarne Aktan
Puhelin: 040 342 4440
Sähköposti: aarne.aktan@solteq.com
Solteq lyhyesti
Solteq tarjoaa ohjelmistoratkaisuja ja asiantuntijapalveluita energiasektorille ja kaupan alalle sekä sähköisen kaupankäynnin tarpeisiin. Yhtiö toimii lähes 400 IT-alan ammattilaisen voimin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa sekä Iso-Britanniassa.