Kesla Oyj: Pasi Nieminen aloitti Kesla Oyj:n toimitusjohtajana
KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.8.2024 klo 14:00
Pasi Nieminen (DI, S. 1975) on aloittanut Kesla Oyj:n toimitusjohtajana 5.8.2024 alkaen. Nieminen siirtyi Keslalle Toyota Material Handling Europe -konsernista, jossa on toimi SAP-muutosohjelman johtotehtävissä. Ennen tätä Nieminen toimi reilun vuosikymmenen Toyota Material Handlingin Suomen toimintojen toimitusjohtajana ja aiemmin eri tehtävissä teknologiateollisuuden parissa.
Kasvu yhtiön nykyisestä kokoluokasta edellyttää syväosaamista innovatiivisen liiketoiminta- ja muutosstrategian toimeenpanosta ja kokemusta konepajaliiketoiminnasta sekä tuotannon johtamisesta. Pasilla on vahvaa kansainvälistä kokemusta liiketoiminnan eri osa-alueiden laaja-alaisesta kehittämisestä ja tuloksekkaasta toimeenpanosta. Toivotan lämpimästi Pasi Niemisen tervetulleeksi. ", sanoo Keslan hallituksen puheenjohtaja Vesa Tuomi.
"Olen erittäin iloinen päästessäni toteuttamaan Keslan viime vuonna julkistettua strategiaa yhdessä keslalaisten kanssa", toteaa Nieminen.
Kesla Oyj:n hallitus julkaisi nimityksen 7.2.2024. Väliaikaisena toimitusjohtajana toiminut Ilkka Miettinen jatkaa yhtiön talousjohtajana.
KESLA OYJ
Vesa Tuomi
Puh. 0400 604 4922