Evli Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–30.9.2024
EVLI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 25.10.2024 KLO 14.00 (EET/EEST)
Evli Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–30.9.2024
VAKAA KOLMAS VUOSINELJÄNNES
Kauden kohokohdat
- Kansainvälinen myynti on osoittanut selviä piristymisen merkkejä. Ulkomaalaisten asiakkaiden aktiivisuus on kasvanut kesän jälkeen, ja nettomyynti vuoden kolmannella neljänneksellä oli selvästi positiivinen.
- Rahastojen hallinnointipalkkiot nousivat vertailukaudesta. Nousuun vaikuttivat positiivisesti sekä uusmyynti että menestyksekäs salkunhoito.
- Yhteisösijoittajat arvioivat Evlin jälleen Suomen parhaaksi varainhoitajaksi Kantar Prosperan vuotuisessa asiakastutkimuksessa. Evli valittiin parhaaksi myös vastuullisen sijoittamisen osaamisessa. Evli on sijoittunut tutkimuksessa kärkisijoille jo 12 vuotta peräkkäin kokonaislaatuarviolla mitattuna.
Tuloskehitys tammi-syyskuu 2024 (vertailukohtana 1–9/2023)
- Nettoliikevaihto oli 96,7 miljoonaa euroa (78,0 milj. euroa). Yritysjärjestelyn vaikutuksesta puhdistettu vertailukelpoinen nettoliikevaihto oli 79,6 miljoonaa euroa (69,4 milj. euroa).
- Liikevoitto oli 47,7 miljoonaa euroa (29,3 milj. euroa). Yritysjärjestelyn vaikutuksesta puhdistettu vertailukelpoinen liikevoitto oli 32,7 miljoonaa euroa (26,9 milj. euroa).
- Varainhoito- ja sijoittaja-asiakkaat -segmentin liiketulos kasvoi 29,5 miljoonaan euroon (26,3 milj. euroa).
- Neuvonanto- ja yritysasiakkaat -segmentin liiketulos kasvoi 2,5 miljoonaan euroon (1,5 milj. euroa).
- Hallinnoitavat varat olivat syyskuun lopussa nettomääräisesti 18,7 miljardia euroa (17,1 mrd. euroa) sisältäen osakkuusyhtiöiden hallinnoimat varat. Ilman osakkuusyhtiöitä hallinnoitavat varat olivat 16,4 miljardia euroa (14,7 mrd. euroa).
- Oman pääoman tuotto oli 35,8 prosenttia (22,8 %).
- Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kustannuksiin oli 136 prosenttia (133 %).
- Laimennettu osakekohtainen tulos oli 1,38 euroa (0,80 euroa).
Tuloskehitys heinä-syyskuu 2024 (vertailukohtana 7–9/2023)
- Nettoliikevaihto oli 24,5 miljoonaa euroa (25,9 milj. euroa). Yritysjärjestelyn vaikutuksesta puhdistettu vertailukelpoinen nettoliikevaihto oli 24,5 miljoonaa euroa (23,7 milj. euroa)
- Konsernin tarkastelujakson liikevoitto oli 10,5 miljoonaa euroa (10,2 milj. euroa). Yritysjärjestelyn vaikutuksesta puhdistettu vertailukelpoinen liikevoitto oli 10,6 miljoonaa euroa (10,0 milj. euroa).
- Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,27 euroa (0,28 euroa).
NÄKYMÄT ENNALLAAN VUODELLE 2024
Toimintaympäristön arvioidaan jatkuvan epävarmana ja vaikeasti ennakoitavana vuonna 2024. Geopoliittisten riskien laajeneminen sekä huoli talouskasvun kestävyydestä kasvattavat epävarmuutta markkinoilla.
Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta Evli on onnistunut vahvistamaan asemaansa markkinassa. Kasvua ovat tukeneet laaja tuotevalikoima ja asiakaskunta. Yritysjärjestelystä seuranneen kertaluonteisen tulosvaikutuksen, vahvan aseman ja kasvunäkymien myötä arvioimme liiketuloksen ylittävän selvästi vertailukauden vastaavan tason.
KONSERNIN TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
M€ | 7–9/2024 | 7–9/2023 | 1–9/2024 | 1–9/2023 | 1–12/2023 |
Tuloslaskelman tunnusluvut | |||||
Nettoliikevaihto, M€ | 24,5 | 25,9 | 96,7 | 78,0 | 108,7 |
Liikevoitto/-tappio, M€ | 10,5 | 10,2 | 47,7 | 29,3 | 40,2 |
Liikevoittomarginaali, % | 42,8 | 39,4 | 49,3 | 37,6 | 37,0 |
Liikevoitto/-tappio ilman yritysjärjestelyjen vaikutuksia, M€ | 10,6 | 10,0 | 32,7 | 26,9 | - |
Tilikauden voitto/tappio, M€ | 8,4 | 8,2 | 41,3 | 23,5 | 32,0 |
Kannattavuuden tunnusluvut | |||||
Oman pääoman tuotto (ROE), % | - | - | 35,8 | 22,8 | 22,8 |
Koko pääoman tuotto (ROA), % | - | - | 13,8 | 8,4 | 9,0 |
Taseen tunnusluvut | |||||
Omavaraisuusaste, % | - | - | 37,4 | 34,2 | 39,8 |
Osakekohtaiset tunnusluvut | |||||
Osakekohtainen tulos (EPS), laimennettu, € | 0,27 | 0,28 | 1,38 | 0,80 | 1,05 |
Varojen jako/osake, € | - | - | - | - | 1,16* |
Oma pääoma/osake, € | - | - | 5,37 | 4,82 | 5,02 |
Osakkeen hinta päätöspäivänä, € | - | - | 19,3 | 19,3 | 19,70 |
Henkilöstöluvut | |||||
Vakituisen henkilöstön määrä | - | - | 274** | 310 | 316 |
Määräaikaisen henkilöstön määrä | - | - | 35** | 46 | 38 |
Suomessa työskentelevien osuus, % | - | - | 91** | 96 | 94 |
Muut tunnusluvut | |||||
Kulu-tuottosuhde | 0,57 | 0,61 | 0,51 | 0,63 | 0,63 |
Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kuluihin, % | - | - | 136 | 133 | 130 |
Markkina-arvo, M€ | - | - | 511,2 | 511,2 | 521,8 |
* Yhtiökokouksen 2024 hyväksymä osinko. Osinko on maksettu 25.3.2024.
** Allshares Oy:n henkilöstömäärä ei sisälly 1–9/2024-lukuihin.
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Talouskasvu Yhdysvalloissa jatkui kolmannella vuosineljänneksellä alkuvuoden tapaan vahvana, mutta oli Euroopassa edelleen vaisua. USA:ssa saatiin kesän aikana merkkejä kuluttajahintojen nousun hidastumisesta sekä työmarkkinoiden viilentymisestä, minkä myötä Yhdysvaltojen keskuspankki Fed alensi ohjauskorkoaan syyskuussa puolella prosenttiyksiköllä. Euroopan keskuspankki, joka aloitti koronlaskut jo kesäkuussa, alensi ohjauskorkoaan edelleen syyskuun kokouksessaan 3,5 prosenttiin. Sekä USA:n että Euroopan keskuspankkien odotetaan jatkavan koronlaskujaan pitkälle ensi vuoteen, mahdollisesti aina vuoteen 2026 saakka.
Talous- ja korkonäkymien lisäksi markkinoilla seurattiin geopoliittisten riskien kehittymistä. Keskiössä olivat Yhdysvaltojen lähestyvät presidentinvaalit ja niiden mahdolliset seuraukset maan talous-, kauppa- ja ulkomaanpolitiikkaan. Uhaksi on yleisesti koettu USA:n sisäänpäin kääntyminen ja protektionismin lisääntyminen sekä mahdollinen kauppasota USA:n ja Kiinan välillä.
Kolmannella vuosineljänneksellä pääomamarkkinoiden tuotot olivat positiivisia kaikilla päämarkkinoilla sekä Suomessa. Korkosijoitusten tuotot olivat kautta linjan vahvoja kaikissa korko-omaisuusluokissa, ja osakkeissakin tuotot olivat pääsääntöisesti kohtuullisia tai hyviä. Kiinteistömarkkinoilla hintojen lasku vaikuttaisi korkojen laskun myötä tasaantuneen, mutta varsinainen elpyminen edellyttää vajaakäyttöasteiden paranemista ja transaktioaktiviteetin nousua. Pääomasijoitusten arvostuksissa ei vuosineljänneksellä tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Evli-konsernin nettoliikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä kuusi prosenttia 24,5 miljoonaan euroon (25,9 milj. euroa). Huomioiden maaliskuussa toteutettu kannustinliiketoiminnan yritysjärjestely, oli vertailukelpoinen liikevaihto hieman edellisvuotta korkeampi. Parhaiten kehittyivät perinteisten rahastojen palkkiotuotot sekä neuvonantopalkkiot, jotka molemmat kasvoivat selvästi. Pääomarahastojen ja varainhoidon palkkiotuotot olivat edellisvuoden tasolla. Hidastuneen kaupankäyntiaktiviteetin seurauksena välitystoiminnan tuotot laskivat. Oman taseen tuotot olivat edellisvuoden tasolla.
Konsernin kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto nousi kolme prosenttia ja oli 10,5 miljoonaa euroa (10,2 milj. euroa). Evlin oman pääoman tuotto ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta oli 35,8 prosenttia (22,8 %). Toistuvien tuottojen suhde operatiivisiin kuluihin oli 136 prosenttia (133 %). Konsernin vakavaraisuus ja maksuvalmius olivat erinomaisella tasolla.
Varainhoito- ja sijoittaja-asiakkaat -segmentin nettoliikevaihto nousi kolmannella vuosineljänneksellä kuusi prosenttia ja oli 22,4 miljoonaa euroa (21,2 milj. euroa). Hallinnoitavat asiakasvarat nousivat positiivisen markkinakehityksen ja nettomerkintöjen myötä 18,7 miljardiin euroon (17,1 mrd. euroa). Evli-Rahastoyhtiön sijoitusrahastopääoma, sisältäen myös vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, oli noin 13,4 miljardia euroa (12,0 mrd. euroa). Perinteisten sijoitusrahastojen nettomerkinnät olivat kolmannella vuosineljänneksellä noin -20 miljoonaa euroa. Suurimmat nettomerkinnät kohdistuivat alhaisemman luottoluokituksen yritysten velkapapereihin sijoittavaan Evli High Yield -rahastoon sekä kehittyvien markkinoiden osakkeisiin sijoittavaan Evli GEM -rahastoon.
Neuvonanto- ja yritysasiakkaat -segmentin nettoliikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä 63 prosenttia ja oli 0,9 miljoonaa euroa (2,5 milj. euroa). Liikevaihdon lasku on seurausta yritysjärjestelystä, jossa kannustinliiketoiminnasta tuli konsernin osakkuusyhtiö, eikä se siten ole enää segmenttiraportoinnin osana. Yritysjärjestelyistä saatavat neuvonantopalkkiot kasvoivat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Yksikön toimeksiantokanta on hyvä, ja yritysjärjestelymarkkina on selvästi vilkkaampi kuin edellisvuonna.
Evlin strategian kannalta keskeiset alueet, kansainvälinen myynti ja vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, kehittyivät vuosineljänneksellä positiivisesti. Kansainvälisten asiakkaiden nettomerkinnät olivat 100 miljoonaa euroa ja kansainvälisten asiakkaiden osuus Evlin koko rahastopääomasta, mukaan lukien vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, oli 19 prosenttia (19 %). Vaihtoehtoisia sijoitustuotteita myytiin vuosineljänneksellä yhteensä noin 22 miljoonalla eurolla (19 milj. euroa).
Vastuullisuuden saralla Evli jatkoi sijoittamiinsa yhtiöihin kohdistuvaa vaikuttamista itsenäisesti sekä yhdessä muiden sijoittajien kanssa. Kolmannen vuosineljänneksen aikana Evli jatkoi työtään aktiivisena jäsenenä Nature Action 100 -sijoittaja-aloitteessa, jossa vaikutetaan sataan luontokadon ja biodiversiteetin kannalta merkittävään yhtiöön ja kannustetaan yhtiöitä kunnianhimoisempiin toimiin luontokadon pysäyttämiseksi. Lisäksi Evli allekirjoitti hallituksille osoitetun “2024 Global Investor Statement to Governments on the Climate Crisis” -sijoittajakirjeen, jolla pyritään nopeuttamaan yksityisiä pääomavirtoja, joita tarvitaan siirtymisessä ilmastokestävään ja luontopositiiviseen talouteen. Kolmannella vuosineljänneksellä Evli esitteli myös lapsen oikeuksiin liittyvää tutkimustyötään Ruotsin UNICEFin tilaisuudessa.
EVLI OYJ
Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Oyj, p. +358 50 553 3000, maunu.lehtimaki@evli.com
Juho Mikola, talousjohtaja, Evli Oyj, p. +358 40 717 8888, juho.mikola@evli.com
Evli Oyj
Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.
Olemme Pohjoismaiden paras rahastotalo1 ja Suomen johtava varainhoitaja2, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Palveluihimme sisältyvät sijoitusrahastot, varainhoito- ja pääomamarkkinapalvelut, vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, yritysanalyysi sekä yritysjärjestelypalvelut. Vastuullisuus on osa jokaista sijoituspäätöstämme, ja asiakkaamme arvostavat asiantuntijuuttamme vastuullisuuskysymyksissä. Evli on myös Suomen parhaaksi arvioitu varainhoitaja vastuullisessa sijoittamisessa3.
Evli-konsernissa työskentelee noin 270 ammattilaista, ja Evlin hallinnoitavana on noin 18,7 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 9/2024). Evli Oyj:n B-sarjan osakkeet on listattu Helsingin pörssiin. Lisätietoja osoitteessa www.evli.com.
1 Morningstar Awards 2024 (c). Morningstar, Inc. All Rights Reserved. Awarded to Evli for the Best Fund House in Finland and Sweden. Lipper Fund Awards 2023, the category Small Fund Companies.
2 Kantar Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021, 2022, 2023, 2024. Kantar Prospera Private Banking 2019, 2020 Finland.
3 SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services Finland 2021, 2022. Kantar Prospera External Asset Management 2017, 2018, 2019, 2020, 2023, 2024 Finland.
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com