Alexandria Group Oyj: Alexandrian avainhenkilöiden tulospalkkiojärjestelmä tilikaudesta 2025 alkaen
ALEXANDRIA GROUP OYJ Yhtiötiedote 20.12.2024 kello 15.00
Alexandria Group Oyj:n hallitus on päättänyt konsernin avainhenkilöiden vuositavoitteisiin liittyvästä tulospalkkiojärjestelmästä tilikaudesta 2025 alkaen. Järjestelmä on sisällöltään samankaltainen kuin tilikaudelle 2024 käyttöönotettu tulospalkkiojärjestelmä, ja voimassa toistaiseksi. Järjestelmän kohderyhmään kuuluvat toimitusjohtajan määrittelemät yhtiön tai sen tytäryhtiöiden vakinaiseen henkilökuntaan kuuluvat avainhenkilöt. Tulospalkkiojärjestelmään on valittu noin 30 avainhenkilöä ja uusia avainhenkilöitä voidaan ottaa järjestelmän piiriin myöhemmin esimerkiksi uusien rekrytointien myötä.
Avainhenkilöille tulospalkkiojärjestelmän perusteella maksettaviin tulospalkkioihin on käytettävissä yhtiön hallituksen myöhemmin päättämä määrä, joka voi olla enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön tilikauden konsernitilinpäätöksen mukaisesta liikevoitosta. Tulospalkkioita ei makseta lainkaan, jos tilikauden konsernitilinpäätöksen mukainen liikevoitto ei ole vähintään 4 000 000 euroa. Tulospalkkion maksaminen edellyttää lisäksi hallituksen avainhenkilöille ja / tai tiimeille tilikaudelle asettamien tavoitteiden täyttymistä ja voimassa olevaa työ- tai toimisuhdetta.
Puolet tulospalkkiosta maksetaan rahabonuksena tilikautta seuraavan vuoden maaliskuussa ja puolet viivästettynä osakepalkkiona kahden (2) vuoden kuluttua tulospalkkion päättämisestä, elleivät soveltuvat säännökset edellytä osakepalkkion pidempää viivästämistä. Viivästetty osakepalkkio maksetaan antamalla avainhenkilöille yhtiön uusia tai sen hallussa olevia osakkeita. Osakepalkkiona annettavien osakkeiden lukumäärä määritellään jakamalla osakepalkkioon oikeuttava tulospalkkion määrä Yhtiön osakkeen käyvällä arvolla. Käyvällä arvolla tarkoitetaan Yhtiön tilikauden tilinpäätöksen julkistamisen jälkeisen kolmenkymmenen (30) kaupankäyntipäivän ajalta laskettua keskimääräistä Yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia.
Järjestelmän tavoitteena on konsernin työntekijöiden kannustaminen ja sitouttaminen. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa yhtiön osakkeenomistajien ja työntekijöiden tavoitteet ja siten tukea omistaja-arvon kasvattamista sekä sitouttaa työntekijöitä yhtiöön ja sen strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi tavoitteena on parantaa henkilöstön työtyytyväisyyttä ja yhtiön kilpailukykyä työnantajana. Järjestelmän mukaiset muuttuvat tulospalkkiot ovat myös osa yhtiön kulttuuria.
Järjestelmän kohderyhmään kuuluminen ei vaikuta avainhenkilön työ- tai toimisuhteen ehtoihin. Palkkiota ei pääsääntöisesti makseta, jos avainhenkilön työ- tai toimisuhde päätetään ennen palkkion maksamista.
Hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään tulospalkkiojärjestelmään liittyvän osakepalkkion toteuttamiseksi tarvittavasta suunnatusta osakeannista sekä omien osakkeiden hankkimisesta.
Lisätietoja:
Anssi Huisman
Viestintä- ja markkinointijohtaja
anssi.huisman@alexandria.fi
+358401384639
Hyväksytty neuvonantaja:
Oaklins Finland Oy
Puh. 09 6129 670
Alexandria Group Oyj
Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 28 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tehtävänämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Alexandria palvelee 37 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla yli 200 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Group Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy sekä Premium Advisors Oy. Yhtiön osake on listattu First North -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella ALEX.