Orgaanista kasvua ja kannattavuuden normalisointia kohti
Toistamme Scanfilin lisää-suosituksemme ja tarkastamme tavoitehintamme 7,60 euroon (aik. 8,00 €) lieviä ennustelaskuja ja pientä tuottovaatimuksen nousua peilaten. Scanfil on törmännyt koronahaasteiden onnistuneen selättämisen jälkeen materiaaliongelmiin, mutta pidemmällä tähtäimellä yhtiön kannattavan kasvun track-record on vakuuttava. Odotamme Scanfilin pelikirjan toimivan myös jatkossa ja hyvät lyhyen sekä keskipitkän ajan tuloskasvunäkymät nostavat maltillisesti arvostetun osakkeen tuotto-odotuksen selvästi yli tuottovaatimuksen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Scanfil
Scanfil on vuonna 1976 perustettu vertikaalisesti integroitunut ja etenkin teollisuuden elektroniikkaan asemoitunut sopimusvalmistaja. Yhtiö on keskittynyt elektroniikan ja erilaisten järjestelmien muodostamien tuotekokonaisuuksien integrointiin. Päivittäisen tekemisen tasolla tämä tarkoittaa sitä, että Scanfililla on taitoa valmistaa asiakkaan (ts. OEM-yhtiön) koko tuote tai sen osakokonaisuus. Scanfilin liiketoiminta on vahvasti Euroopan talousalueen ohjaamaa, sillä suurin osa liikevaihdosta tulee tältä alueelta. Muista maantieteellisistä alueista yhtiölle tärkeimpiä ovat Aasia sekä Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut31.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 695,7 | 774,6 | 740,0 |
kasvu-% | 16,87 % | 11,34 % | −4,47 % |
EBIT (oik.) | 40,3 | 44,3 | 48,5 |
EBIT-% (oik.) | 5,79 % | 5,72 % | 6,55 % |
EPS (oik.) | 0,47 | 0,53 | 0,58 |
Osinko | 0,19 | 0,21 | 0,23 |
Osinko % | 2,55 % | 2,60 % | 2,84 % |
P/E (oik.) | 15,78 | 15,17 | 13,92 |
EV/EBITDA | 9,83 | 9,49 | 8,16 |