Varastosyklin vaikutukset heijastuvat tulokseen
Outokumpu julkistaa Q4-raporttinsa torstaina noin klo 9.00. Q4-tuloksen odotetaan laskeneen selvästi vertailukauden tasosta, minkä taustalla on etenkin ruostumattoman teräksen toimitusmäärien lasku. Osinkoa Outokummun taas odotetaan korottavan selvästi vahvistunutta rahoitusasemaa peilaten. Odotukset Q1’23:n ohjeistuksen osalta ovat karkeasti Q4’22:n ennusteiden tasolla, minkä taustalla on odotukset edelleen jatkuvasta vaisusta kysynnästä. Osakkeen arvostuskuva on mielestämme jokseenkin neutraali arvioimaamme yli syklin tulostasoon nähden.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Outokumpu
Outokumpu on vuonna 1932 perustettu ruostumattoman teräksen globaali valmistaja. Yhtiön liiketoiminta perustuu kykyyn räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi yhtiön asiakkaat valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on tuhansia ammattilaista yli useassa kymmenessä maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.02.2023
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7 709,3 | 9 596,2 | 7 106,8 |
kasvu-% | 36,71 % | 24,48 % | −25,94 % |
EBIT (oik.) | 758,1 | 1 043,9 | 218,1 |
EBIT-% (oik.) | 9,83 % | 10,88 % | 3,07 % |
EPS (oik.) | 1,34 | 2,67 | 0,30 |
Osinko | 0,15 | 0,25 | 0,25 |
Osinko % | 2,73 % | 8,73 % | 8,73 % |
P/E (oik.) | 4,11 | 1,07 | 9,58 |
EV/EBITDA | 2,97 | 0,82 | 1,14 |