Tietoevry Q2-aamutulos: Luvut jäivät alle ennusteemme ja yhtiö kertoi pienestä yritysostosta USA:ssa
Tietoevry julkaisi aamulla Q2-raporttinsa. Liikevaihto kasvoi edelleen orgaanisesti, vaikka se hidastui suhteellisen selvästi. Kannattavuus ja näin myös tulos jäi meidän sekä markkinoiden odotuksista. Yhtiö toisti tuloskasvua indikoivan ohjeistuksensa ja oli luottavainen H2:n vahvempaan tuloskuntoon. Irrotettavien toimintojen strategiset arvioinnit etenevät, mutta Banking-liiketoiminnan päätökset kestävät hieman aiempaa arviota pidempään. Raportin lisäksi yhtiö kertoi aamulla myös pienestä konsulttiliiketoiminnan yritysostosta Yhdysvalloista.
Liikevaihdon kasvu hidastui selvästi ja jäi markkinoiden odotuksista
Tietoevryn liikevaihto laski Q2:lla 6 % 695 MEUR:oon ja jäi meidän ja markkinoiden odotuksista. Orgaanisesti liikevaihto kasvoi 3 % (Q1: 8 %). Valuuttakursseilla oli suuri 60 MEUR:n, työpäivillä (1,4 %:n vaikutus) ja liiketoimintamyynneillä 1 MEUR:n negatiivinen vaikutus. Orgaanisesti kasvua vetivät Tietoevry Create- (5 %), Tietoevry Care- (7 %) sekä Tietoevry Banking -alueet (11 %). Kasvua hidasti odotettua enemmän Tietoevry Tech Services (-5 %). Kokonaisuudessaan orgaaninen kasvu oli edelleen positiivista, vaikka se hidastui selvästi edellisen puolen vuoden tasoilta (8–9 %). Tilauskanta kasvoi 6 % ja H2:lla laskutettavan työn määrä 8 %, mikä lisääluottamusta paluusta takaisin hieman vahvemmalle kasvu-uralle.
Tulos jäi odotuksista
Tietoevryn EBITA-% oli 10,5 % Q2:lla ja alle meidän ja markkinoiden 11,2–11,4 %:n ennusteiden. Kertaeristä oikaistu EBITA oli Q2:lla 73 MEUR (Q2’22: 79 MEUR) ja jäi kasvun ja kannattavuuden myötä myös meidän sekä markkinoiden ennusteista (82–83 MEUR) kanssa. Tulosta rajoitti edelleen korkea inflaatio (ei pelkästään palkkainflaatio) ja työpäivien alhaisempi määrä. Tehokkuustoimenpiteet tuottivat arviomme mukaan osin hyötyjä Q2:lla. Poistot ja kertaerät olivat hieman yli ennusteemme. Näin oikaistu osakekohtainen tulos oli 0,43 euroa Q2:lla ja alle meidän sekä markkinoiden (0,50–0,45) odotuksien. Yhtiö kommentoi H2:n tuloksen olevan kausiluonteisesti vahva tilauskannan ja tehostamistoimien tukemana.
Tietoevry toisti odotetusti ohjeistuksensa
Tietoevry arvioi edelleen yhtiön orgaanisen kasvun olevan 5–7 % (2022: 6 %) ja koko vuoden oikaistun EBITA-%:n olevan 13,0-13,5 % (2022: 13,0 %). Odotimme ennen Q2-raporttia yhtiön kasvavan orgaanisesti lähes 7 % (raportoitu 2 %) ja EBITA-%:n olevan 13,3 % vuonna 2023. Konsensus odotti liikevaihdon olevan vertailukauden tasolla ja EBITA-%:n olevan 13,0 %.
Strategiset arvioinnit etenevät. Banking-liiketoiminnan strategisen arvioinnin odotetaan nyt päättyvän alkuvuonna 2024, kun yhtiö aiemmin odotti arvioinnin päättyvän H2’23:lla. Tietoevry Tech Services -liiketoiminnan strateginen arviointi etenee ja on valmis todennäköisesti edelleen H1’24:llä.
Tietoevry kertoi ostavansa yhdysvaltalaisen konsulttitalon, mutta ei kertonut kauppahintaa
Tietoevry kertoi aamulla ostavansa datakeskeisiin kehitys- ja konsultointipalveluihin keskittyvän MentorMaten sen nykyiseltä omistajalta Taylor Corporationilta. Yhtiö ei kertonut kauppahintaa.
MentorMaten pääkonttori on Minneapolisissa, Yhdysvalloissa, ja yhtiö työllistää yli 1000 työntekijää Bulgariassa (900), Paraguayssa ja Yhdysvalloissa. MentorMate tarjoaa moderneja kehitys- ja konsultointipalveluita sekä data- ja tekoälyosaamista asiakkailleen Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Vuonna 2022 MentorMaten liikevaihto oli 65 MUSD ja liikevaihdon kasvu oli noin 40 %, mikä vastaa noin 2 % Tietoevryn liikevaihdosta ja alle 10 % Tietoevey Createn liikevaihdosta. Näin kauppa on suhteellisen pieni, mikä pienentää yritysostoihin liittyviä riskejä. MentorMaten kannattavuus vahvistaa Tietoevry Createn kannattavuutta, eli on ymmärryksemme mukaan >15 %:n tasoa.
Yritysosto vauhdittaa Tietoevryn ohjelmistoihin ja digitaalisiin suunnittelupalveluihin keskittyvää strategiaa. Yhdistyminen laajentaa merkittävästi Tietoevry Createn nykyistä Pohjois-Amerikan asiakaskuntaa, vahvistaa osaamista ja kasvattaa liiketoiminnan kohdemarkkinoita. Lisäksi kauppa tuo jalansijan Bulgarian ja Paraguayn osaajamarkkinoille. Yritysosto tukee myös Tietoevry Createn vuoden 2025 taloudellisia tavoitteita (kasvu ja EBITA-% 14 %-16 %), jotka Tietoevry julkisti vuonna 2022 pidetyn pääomamarkkinapäivän yhteydessä. Näkemyksemme mukaan strategisesti mielenkiintoista on MentorMaten datakeskeisyys, joka on ollut jo vuosia kuuma osa-alue ja on sitä varmasti myös jatkossa. Lisäksi USA:n asiakkuudet ovat kiinnostavia, mutta sisältävät riskin päämiehen vaihtuessa. Yhtiöllä on jo entuudestaan Euroopassa ja Intiassa halpoja osaajaresursseja, joten Paraguayn markkina on siinä mielessä kiinnostavampi uusi avaus, joka sijaitsee lähes samoilla aikavyöhykkeillä Yhdysvaltojen asiakaskunnan kanssa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Tietoevry
Tietoevry on vuonna 1968 perustettu pohjoismainen digitaalisten palveluiden ja ohjelmistojen tarjoaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja sen palveluksessa on asiantuntijoita maailmanlaajuisesti. Yritys palvelee tuhansia yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaita lähes sadassa maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 928,1 | 2 980,0 | 3 130,4 |
kasvu-% | 3,71 % | 1,77 % | 5,05 % |
EBIT (oik.) | 379,0 | 395,6 | 416,5 |
EBIT-% (oik.) | 12,95 % | 13,27 % | 13,31 % |
EPS (oik.) | 2,35 | 2,46 | 2,62 |
Osinko | 1,45 | 1,50 | 1,55 |
Osinko % | 5,47 % | 8,01 % | 8,28 % |
P/E (oik.) | 11,29 | 7,61 | 7,15 |
EV/EBITDA | 8,99 | 6,10 | 5,61 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/f/8dc957/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/tomi_valkeajarvi/500/106616_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/mobiilivi/500/118192_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/anarkistipankkiiri/500/92437_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/kuha/500/20017_2.png)