Terveystalon pääomamarkkinapäivä maalasi isoa kuvaa ja oli luottamusta vahvistava
Terveystalo järjesti keskiviikkona pääomamarkkinapäivän (CMD), jossa yhtiö kävi tarkemmin läpi markkinan kasvunäkymiä ja yhtiön strategian toteuttamista eri osa-alueilla. Tilaisuus lisäsi läpinäkyvyyttä yhtiön tekemistä kohtaan eri osa-alueilla. Yhtiö vaikutti myös luottavaiselta, että se yltää tavoittelemaansa kannattavuustasoon jo vuonna 2025 (EBITA yli 12 %). Nykyiset 2025-ennusteemme maalaavat EBITA-marginaalin elpyvän 10,6 %:iin (2022: 8,4 %). Tavoitteiden toteutuessa osakkeessa on vielä selvää nousuvaraa ja myös ennustamallamme kannattavuustasolla näemme osakkeen tuotto-odotuksen nykyhinnalla houkuttelevaksi. Katso pääomamarkkinan mielenkiintoiset webcast-esitykset täältä. Lue toissaviikolla päivitetty analyysimme Terveystalosta täältä.
Yhtiö kävi läpi sen kohdemarkkinan kasvuajureita ja kilpailuasemaa
Yksityisesti rahoitetun markkinan yhtiö arvioi kasvavan noin 3 %:lla (CAGR) ja julkisesti rahoitetun yksityisen markkinan 6 %:lla (CAGR) vuosien 2023-28 välillä. Erityisesti Euroopan nopeasti ikääntyvä väestö ajaa Suomessa markkinan kasvua. Myös julkisen puolen haasteet ja jonojen kasvu ajavat markkinan kasvua yksityisen tuotannon osalta. Lisäksi tuoreet datat vakuutusyhtiöiltä vihjaavat, että mm. eläkeläiset ovat alkaneet ottaa lisää vakuutuksia hoitojonojen kasvaessa hyvinvointialueilla. Samalla julkisen puolen hoitotakuumääräaikoja ollaan kiristämässä ja tämän uskotaan luovan yksityiselle uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Yhtiö näkee itsensä Suomen terveydenhuollon markkinan johtavana toimijana ja ainoastaan Mehiläinen kykenee kilpailemaan koolla yhtiön kanssa. Koko hyödyttää yhtiötä etenkin digikehityksessä sekä integroitujen hoitoketjujen rakentamisessa. Kilpailuetua luo myös se, että yhtiön brändi on vahva sekä ammattilaisten että myös asiakkaiden parissa. Vahva brändi antaa myös hinnoitteluvoimaa suhteessa kilpailijoihin. Asiakaskunta on myös laaja ja hajautunut ja 90 % liiketoiminnasta tulee yksityisesti rahoitetulta markkinalta.
Strategian toteuttamisesta kerrottiin mielenkiintoisia esimerkkejä
Strategia painottuu edelleen skaalautuvan alustan rakentamiseen, jolla terveydenhuollon ammattilaiset sekä asiakkaat yhdistetään toisiinsa mahdollisimman kitkattomasti. Terveystalon strategian ytimessä on koko hoitoketjun johtaminen, jolloin asiakasarvo pystytään optimoimaan hoidon vaikuttavuuden, asiakaskokemuksen sekä koko hoitoketjun kustannusten näkökulmasta. Myös työntekijäkokemus on tärkeä osa-alue ja yhtiö pyrkii jatkuvasti helpottamaan ammattilaisten työtä siten, että ammattilainen voi keskittyä potilaan kohtaamiseen eikä hallinnolliseen työhön.
Yhtiö on ollut pitkään edelläkävijä työterveydessä terveysdataan perustuvan varhaisen sairastumisriskin automaattisessa tunnistamisessa. Näitä kyvykkyyksiä voitaisiin tulevaisuudessa tarjota myös hyvinvointialueille, sillä sairauksien ennaltaehkäisy on asiakasarvon kannalta ja kustannusten muodostumisen kannalta kaikkein paras vaihtoehto. Yhtiö vaikuttaa esitysten perusteella päässeen eteenpäin myös digitaalisessa hoidonohjauksessa, jossa asiakas ohjataan paitsi oikealle ammattilaiselle sujuvasti, myös oikeaan kanavaan ja oikeaan aikaan. Tämä vaikuttaa lupaavalta, sillä ohjauksessa onnistuminen on yksi tärkeimpiä lähivuosien menestystekijöitä.
Digikehityksen fokusalueena on tällä hetkellä potilaan tukeminen hoitoketjussa etenemisessä sekä ammattilaisten työn tehostaminen edelleen. Näissä onnistuminen tukisi kannattavuutta arviomme mukaan selvästi, sillä pidemmät hoitoketjut ovat yhtiölle selvästi kannattavampia kuin pelkät vastaanotot. Myös ammattilaisten ajankäyttöä tehostamalla myös pullonkaulana toimivaa tarjontaa saataisiin selvästi lisättyä. Yhtiön maalailikin, että chat-kanavassa asioinnin tehokkuus voisi kehitystyön myötä nousta uusilla työkaluilla jopa 3-5-kertaiseksi perinteisiin vastaanottoihin verrattuna. Panostusten onnistuessa yhtiön kilpailuedut jatkavat vahvistumistaan. Yhtiö on käsityksemme mukaan pääkilpailijoista ainoa, jonka ohjelmisto on saanut lääketieteellisen laitteen sertifikaatin (ISO 13485) statuksen, mikä on edellytys sille, että kehitettyä ohjelmistoa voidaan käyttää osana hoitotyön automatisointia.
Kannattavuuden parantaminen on saatu hyvään vauhtiin
Terveystalo on historiassaan kasvanut selvästi markkinan kasvua nopeammin, mutta hankalan viime vuoden jälkeen yhtiön fokus (kuten myös kilpailijoiden) on kääntynyt kannattavuuden parantamiseen. Tätä varten lanseeratun kaksivuotisen Suomen terveydenhuollon tulosparannusohjelman tavoite oli nostaa EBITA-liikevoittoa vuositasolla 50 MEUR:lla ja tästä oli Q1:n jälkeen saatu etuajassa kasaan jo 25 MEUR:n runrate-vaikutus. Myös markkinan asiakaskäyttäytyminen on alkanut kehittyä yhtiön kannalta jälleen suotuisasti, sillä asiakkaat ovat alkaneet palata kivijalkaan. Myös pandemian aikana hoitamatta jääneisiin vaivoihin on alettu hakemaan apua, mikä on jälleen pidentänyt hoitoketjuja.
Myös portfolioliiketoiminnoille (henkilöstövuokraus, suunterveys, sekä kuntoutus-, lastensuojelu- ja hierontapalvelut) on tehty omat itsenäiset tulosparannussuunnitelmat, joiden myötä niiden nykyisiä matalia marginaaleja pitäisi kyetä nostamaan. Kokonaisulkoistukset nähdään legacy-liiketoimintana ja niiden tilalle on suunniteltu uusia liiketoimintamalleja julkisen kanssa tehtäväksi yhteistyöksi. Ruotsissa tarkoituksena on myös tulevaisuudessa rakentaa työterveyden rinnalle myös sairaanhoitopalveluja (mm. mielenterveys) integroidun hoitoketjun rakentamiseksi, jolloin niiden marginaalit voisivat lähentyä Suomen tasoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Terveystalo
Terveystalo on vuonna 2001 perustettu suomalainen terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Yhtiön terveyspalveluiden palveluvalikoimaan kuuluvat yleislääketieteen ja erikoissairaanhoidon palvelut, diagnostiikkapalvelut, päiväkirurgia, suunterveyden palvelut ja muut liitännäispalvelut. Terveystalon valtakunnallinen verkosto kattaa noin satoja toimipaikkoja eri puolilla Suomea, jonka lisäksi toimipaikkaverkostoa täydentävät ympärivuorokautiset digitaaliset palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.04.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 259,1 | 1 323,2 | 1 403,2 |
kasvu-% | 9,05 % | 5,09 % | 6,05 % |
EBIT (oik.) | 73,4 | 95,5 | 115,8 |
EBIT-% (oik.) | 5,83 % | 7,21 % | 8,25 % |
EPS (oik.) | 0,50 | 0,51 | 0,62 |
Osinko | 0,28 | 0,28 | 0,30 |
Osinko % | 4,48 % | 2,63 % | 2,81 % |
P/E (oik.) | 12,40 | 20,92 | 17,31 |
EV/EBITDA | 8,06 | 10,16 | 8,55 |