Stockmann: Ruotsin vaatemarkkina kasvoi elokuussa 9 %
Lähde: Svensk Handel *Inderesin arvio
Ruotsin vaatemarkkinan elokuun luvut julkaistiin tänään aamulla. Vertailulukuja 2019 tasoon nähden ei enää julkaista, mutta vertailuluku elokuulta 2022 (vs. 2019) oli 1 % eli myynti kasvoi hyvin myös pandemiaa edeltäneeseen aikaan verraten. Volyymikehitys oli myös pitkästä aikaa positiivista. Tilastoa julkaiseva Svensk Stil kommentoi myyntiä tukeneen mm. lomakauden loppuminen/koulujen alku (joka tosin meidän mielestämme toistuu joka elokuu) ja epävakaiset säät. Tammi-elokuun aikana markkina on kasvanut 3 %.
Ruotsi on yli puolet Lindexin myynnistä
Ruotsi on Lindexin suurin markkina ja tekee yli puolet Lindexin myynnistä. Meidän ennusteemme Lindexin Q3’23 liikevaihdolle on 1 % lasku, jota painavat edelleen vertailukautta selvästi heikommat Ruotsin ja Norjan kruunut, jotka ovat yhteensä noin 70 % Lindexin myynnistä. Ennusteissamme valuuttakurssien negatiivinen vaikutus on noin 6 % ja siten paikallisissa valuutoissa kasvuodotuksemme on noin 5 %. Tähän nähden heinä-elokuun kehitys (noin 6,5 % kasvu) on hieman odotuksiamme parempi. Elokuu oli kuitenkin selkeästi aiempia kuukausia parempi, osin myös suhteellisen helpon vertailuluvun takia, joten uskomme että syyskuun kasvu ei tule olemaan aivan niin hyvää. Myyntiluvut eivät aiheuta välittömiä ennustemuutostarpeita.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lindex Group
Lindex Group on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppayritys johon kuuluu kaksi ketjua: Stockmann brändillä toimivat tavaratalot Suomessa ja Baltiassa sekä Lindex vaateketju, jonka päämarkkinat ovat Ruotsi ja Norja, mutta toimintaa on 18 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 981,7 | 970,5 | 975,0 |
kasvu-% | 9,20 % | −1,14 % | 0,46 % |
EBIT (oik.) | 79,8 | 83,2 | 71,0 |
EBIT-% (oik.) | 8,13 % | 8,57 % | 7,28 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,23 | 0,20 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 6,07 | 12,02 | 13,91 |
EV/EBITDA | 2,95 | 5,24 | 5,15 |