Sanoma Q3 torstaina: Kasvua Learningin orgaanisesta ja epäorgaanisesta kasvusta
Sanoma julkistaa Q3-raporttinsa torstaina noin klo 08.30. Yhtiöltä odotetaan kausiluonteisesti vahvimmalta neljännekseltä liikevaihdon ja operatiivisen tuloksen kasvua Learningin orgaanisen ja epäorgaanisen kasvun seurauksena. Odotamme yrityskaupan toteutumisen seurauksena syyskuussa päivitetyn ohjeistuksen toistoa Q3-raportin yhteydessä.
Kasvua etenkin Learningin yritysostosta
Ennustamme Sanoman liikevaihdon kasvaneen Q3:lla reilu 8 % 526 MEUR:oon. Odotamme Learningin liikevaihdon kasvaneen kausiluonteisesti vahvimmalla neljänneksellä orgaanisesti etenkin Espanjan opetussuunnitelmauudistuksen ansiosta. Tämä tukee Learningin koko vuoden kasvua, minkä lisäksi Q2:lta osin Q3:lle siirtynyt liikevaihto arviomme mukaan vahvistaa liiketoiminnan voimakasta kausiluonteisuutta tänä vuonna. Lisäksi segmentin kasvua vauhdittaa Pearson-yritysosto, kun ostetun liiketoiminnan luvut konsolidoitiin Learningiin syyskuusta alkaen. Näiden tekijöiden ansiosta odotamme Learningin kokonaiskasvun kipuavan 11 %:iin. Media Finlandin ennustamme kasvaneen 2 % tapahtumaliiketoiminnan kasvun seurauksena, vaikka muiden myyntilajien kokonaisuutena melko vakaa kehitys jarruttaakin ennusteissamme segmentin kasvuvauhtia.
Ennustamme kasvun kantavan myös tulosriveille
Odotamme Sanoman operatiivisen liikevoiton ilman PPA-poistoja olleen Q3:lla 168 MEUR (oik. EBIT-% 31,9 %), mikä on konsensuksen ylälaidalla ja vertailukautta suurempi. Tuloskasvua suhteessa vertailukauteen ennusteissamme tuo etenkin Learningin kasvu, ja sen erittäin hyvä kannattavuus kohottaa myös konsernitason kannattavuutta. Vastaavasti Media Finlandin kannattavuuteen odotamme lievää laskua suhteessa vertailukauteen, minkä taustalla on kustannusten nousu sekä katetasoltaan hieman heikompi liikevaihdon jakauma tapahtumaliiketoiminnan kasvun seurauksena. Kasvavaa operatiivista tulosta mukaillen raportoidun osakekohtaisen tuloksen ennusteemme on vertailukauden yläpuolella 0,74 eurossa. Hienoista epävarmuutta kvartaalitason ennusteisiin Q3:lla aiheuttaa yritysoston konsolidointi lukuihin kesken oppimisliiketoiminnan merkittävimmän neljänneksen.
Odotamme hiljattain päivitetyn ohjeistuksen toistoa
Sanoma nosti hiljattain ohjeistustaan (kommenttimme täällä), minkä taustalla oli odotuksien mukaisessa aikataulussa toteutunut Pearson-yritysosto. Yhtiö odottaa nyt sen raportoidun liikevaihdon olevan 1,3-1,35 mrd. euroa (2021: 1,25) ja operatiivisen liikevoitto-%:n ilman hankintamenojen poistoja olevan noin 15 % (2021: 15,8 %). Ennusteissamme odotamme Sanomalta vuonna 2022 reilun 5 %:n liikevaihdon kasvua 1321 MEUR:oon ja 15,4 %:n oikaistua liikevoitto-% (ilman PPA-poistoja). Konsensuksen kannattavuusennuste on hieman ennusteemme alapuolella (2022 oikaistu liikevoitto-% ilman PPA 14,9 %), mutta odotuksissa on, että hiljattain tarkennettu ohjeistus säilyy ennallaan Q3:n yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Learning ja Media Finland. Learningin oppimisen tuotteet ja palvelut tavoittavat 25 miljoonaa oppilasta perus- ja toisen asteen koulutuksessa 12 Euroopan maassa. Media Finlandilla on Suomen johtava monikanavainen mediatarjooma (digitaaliset ja painetut sanomalehdet, aikakauslehdet, TV ja suoratoistopalvelut sekä radio ja audiopalvelut), jonka kautta se tavoittaa 97% suomalaisista joka viikko, mikä mahdollistaa yritysasiakkaille vaikuttavat markkinointiratkaisut. Sanoman liiketoiminnoilla on positiivinen vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.07.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 251,6 | 1 320,7 | 1 433,8 |
kasvu-% | 17,88 % | 5,52 % | 8,57 % |
EBIT (oik.) | 158,2 | 163,2 | 186,5 |
EBIT-% (oik.) | 12,64 % | 12,36 % | 13,01 % |
EPS (oik.) | 0,71 | 0,78 | 0,86 |
Osinko | 0,54 | 0,58 | 0,60 |
Osinko % | 3,96 % | 7,31 % | 7,57 % |
P/E (oik.) | 19,08 | 10,21 | 9,27 |
EV/EBITDA | 8,08 | 5,81 | 4,99 |