Ovaro sai päätökseen omien osakkeiden hankinnan
Ovaro Kiinteistösijoitus tiedotti eilen yhtiön saaneen päätökseen omien osakkeiden hankinnan, joka alkoi 10.12.2018 ja päättyi 9.1.2019. Tänä aikana Ovaro hankki 40 000 omaa osaketta keskihintaan 4,9243 euroa osakkeelta. Osakkeet hankittiin pörssin julkisessa kaupankäynnissä markkinahintaan. Osakkeiden hankinta perustui ylimääräisen yhtiökokouksen 10.9.2018 yhtiön hallituksen antamaan valtuutukseen enintään 900 000 oman osakkeen hankkimisesta ja hallituksen päätökseen 40 000 osakkeen osto-ohjelmasta.
Keskihankintahinta oli noin 48 % eli merkittävästi syyskuun lopun osakekohtaisen EPRA nettovarallisuuden 9,48 euron alapuolella. Omien osakkeiden ostot tällä osakekurssitasolla kasvattavat osakekohtaista nettovarallisuutta ja siten teoriassa kasvattavat omistaja-arvoa. 40 000 osaketta vastasi kuitenkin vain noin 0,42 % yhtiön kaikista osakkeista. mikä oli euromääräisesti noin 0,2 MEUR. Osakekohtainen EPRA NAV kasvoi ostojen myötä karkeasti noin 9,50 euroon eli vaikutus oli pieni eikä sillä ollut olennaista vaikutusta näkemykseemme Ovaron osakkeen käyvästä arvosta. Omien osakkeiden ostot olivat mielestämme kuitenkin myönteinen signaali ja ne heijastavat yhtiön uuden johdon keskittymistä omistaja-arvoon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Ovaro Kiinteistösijoitus
Ovaro on vuonna 2010 perustettu Suomessa toimiva vuokra-asuntoihin ja toimitiloihin sijoittava kiinteistösijoitusyhtiö. Yhtiön on syventänyt rooliaan kiinteistöliiketoiminnassa ottamalla itselleen kiinteistöjen vuokrauksen ja ylläpidon ohjauksen, kiinteistöjen kehityksen sekä hankekehityksen ja rakennuttamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.11.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 13,3 | 12,8 | 11,8 |
kasvu-% | 6,02 % | −3,42 % | −7,83 % |
EBIT (oik.) | 0,2 | 0,2 | 3,7 |
EBIT-% (oik.) | 1,72 % | 1,26 % | 30,97 % |
EPS (oik.) | −0,29 | −0,28 | 0,16 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 24,66 |
EV/EBITDA | 672,13 | - | 34,45 |