Marimekko Q4: Odotuksiamme parempi tulos ja rohkea ohjeistus vuodelle 2021
Marimekko julkisti tänään aamulla Q4-raportin, joka oli hieman odotuksiamme parempi. Koronapandemiasta huolimatta yhtiö onnistui vuoden 2020 aikana erinomaisesti liiketoiminnassaan, sillä koko vuoden osalta liikevaihto pysyi lähes vertailukauden tasolla 123,6 MEUR:ssa (-1 %) ja vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 20,2 MEUR:oon (+18 %).
Liikevaihto kasvoi Q4:llä 8 % vertailukaudesta ja oli 37,4 MEUR (konsensus 37,6 MEUR). Liikevaihtoa kasvatti erityisesti tukkumyynnin hyvä kehitys (+32 %) Suomessa, EMEA-alueella ja Skandinaviassa. Suomessa oli Q4:llä yhtiön jo aiemmin mainitsemia kertaluonteisia kampanjatoimituksia, jotka kasvattivat tukkumyyntiä merkittävästi. Koronapandemiasta johtuvat rajoitukset vähensivät edelleen asiakasmääriä myymälöissä, mikä näkyi vähittäismyynnin laskuna vertailukaudesta (-9 %), mutta verkkokaupan vahva kehitys paikkasi tätä hyvin.
Vertailukelpoinen liikevoitto lähes kaksinkertaistui vertailukaudesta ja oli 5,8 MEUR (Q4’19: 3,0 MEUR). Konsensusennuste liikevoitolle oli 4,6 MEUR. Tulosta paransivat liikevaihdon kasvu ja toiminnan sopeuttamisen ansiosta laskeneet kiinteät kulut. Suhteellinen myyntikate heikkeni, mikä johtui verkkokaupan kasvun myötä nousseista logistiikkakustannuksista. Marimekko kirjasi Q4:lle kertaluonteisia kuluja 0,8 MEUR syksyllä pidettyihin yt-neuvotteluihin liittyen ja liikevoitto oli 5,0 MEUR (Q4’19: 3,0 MEUR).
Koko vuoden 2020 osalta osakekohtainen tulos nousi 1,70 euroon (2019: 1,61 euroa). Osinkoehdotus oli kaksiosainen. Koska Marimekko perui koronapandemian takia kevään 2020 osingonjaon, yhtiö päätti nyt hieman myöhässä jakaa tilikaudelta 2019 osinkoa 0,90 euroa (56 % vuoden 2019 vertailukelpoisesta osakekohtaisesta tuloksesta) ja valtuuttaa hallituksen päättämään vuoden 2020 osingon jakamisesta (enintään 1,00 euroa) myöhempänä ajankohtana (59 % vuoden 2020 osakekohtaisesta tuloksesta). Tämä oli mielestämme järkevä tyyli paikata viime keväänä kiinni vedetyt osinkohanat ja kokonaisuudessaan 1,90 euron osinkoehdotus ylitti 1,10 euron ennusteemme.
Ohjeistus vuodelle 2021 oli rohkea. Yhtiö odottaa liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (2020: 123,6 MEUR) ja vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin olevan suunnilleen pitkän aikavälin tavoitteen tasolla (EBIT 15 %). Meidän ennusteemme ennen Q4-raporttia vuoden 2021 liikevaihdolle oli 135 MEUR (kasvu 9 %) ja oikaistulle liikevoittomarginaalille 14,0 % (2020: 16,3 %). Näemme liikevaihtoennusteemme olevan hyvin linjassa yhtiön ohjeistuksen kanssa, mutta kannattavuusennusteessamme on ohjeistukseen nähden ehkä hitusen varovainen. Vuonna 2021 Marimekko viettää 70-vuotisjuhliaan ja yhtiön on tarkoitus tuoda myyntiin useita erikoistuotteita ja julkaista uudenlaisia yhteistyöprojekteja. Uskomme näiden vaikuttavan positiivisesti yhtiön myyntiin kuluvana vuonna.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.12.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 125,4 | 123,8 | 135,4 |
kasvu-% | 12,10 % | −1,29 % | 9,35 % |
EBIT (oik.) | 17,1 | 18,4 | 19,0 |
EBIT-% (oik.) | 13,65 % | 14,85 % | 14,03 % |
EPS (oik.) | 1,60 | 1,67 | 1,77 |
Osinko | 0,00 | 1,10 | 1,20 |
Osinko % | 7,98 % | 8,71 % | |
P/E (oik.) | 4,47 | 8,27 | 7,78 |
EV/EBITDA | 2,31 | 3,54 | 3,30 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/malkia/500/79340_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)