Loihde Q3: Terävänä kohti vaikeampaa suhdannetta
Loihteen Q3 sujui varovaisia odotuksiamme paremmin ja teimme lieviä tarkistuksia ylöspäin sekä lisäsimme Onrego-yritysoston ennusteisiimme. Loihde on tekemässä tänä vuonna selkeää tasonnostoa kannattavuudessa ja näemme edellytykset vielä parempaan tasoon vaikeamman suhdanteen yli katsottaessa. Valtavan nettokassan (~45 % markkina-arvosta) allokointiin tähtäävien yritysostojen edetessä arvioimme yhtiön hyväksyttyä arvostusta heikentävän epävarmuuden poistuvan. Tällöin arvostuskertoimien nousuun ja osinkotuottoon perustuva tuotto-odotus asettuu nykyennusteillamme houkuttelevaksi -1-23 %:iin riippuen ostettujen yhtiöiden kertomista sekä hyväksytystä arvostustasosta. Nostamme tavoitehintamme 14,0 euroon (aik. 13,5 €) ja jatkamme lisää-suosituksella.
Q3-luvut ylittivät varovaiset odotuksemme
Kokonaisturvallisuuteen ja digitaalisten palveluiden toimittamiseen keskittynyt Loihde julkaisi varovaisia odotuksiamme vahvemman Q3-liiketoimintakatsauksen. Kasvu (+ 21 %, Inderes: 16 %) tuli pääosin epäorgaanisen tuen voimalla Turva-liiketoiminnassa, mutta orgaaninen kasvu pysyi myös varsin terveellä tasolla molemmissa liiketoiminnoissa. Kannattavuus (oik. EBIT-% 2,7 %, Inderes 1,5 %) heikentyi hieman suhteellisesti hyvästä vertailukaudesta, mutta ylitti varovaiset odotuksemme. Loihde kommentoi kysyntänäkymässä olevan lyhyellä tähtäimellä epävarmuutta osissa liiketoimintaa. Loihde kertoi myös ostavansa pilvipalveluyhtiö Onregon. Näemme yhtiöllä hyvät kasvunäkymät pidemmällä aikavälillä sen molemmissa liiketoiminta-alueissa digitaalisen transformaation myötä, joskin yhtiön markkinoissa on myös tiettyä herkkyyttä suhdanteille. Kokonaisuutena odotamme yhtiön selviävän melko kuivin jaloin vaikeasta lähitulevaisuudesta. Keskeisenä haasteena tulee olemaan kustannuspaineiden kanssa kamppailu, jota kuitenkin avittaa käynnissä oleva organisaation tehostus.
Ennusteemme nousivat jonkin verran hyvän Q3:n ja yritysoston myötä
Kuluvan vuoden kannattavuusennusteemme nousivat odotettua vahvemman Q3:n myötä. Kausiluontoisesti vahvimman Q4:n ennusteemme ovat lähes ennallaan ja odotamme suhteellisesti Q3:n kaltaista suoritusta viime vuoteen nähden. Vuonna 2023 ennustamme H1:stä vaikeaa ja kausiluontoisesti vahvin Q4 on korostuneen suuressa painossa ensi vuonna (66 % koko vuoden EBITA:sta), kun odotamme markkinan alkavan parantua vuoden loppua kohden. Vuosille 2023-2024 kannattavuusennusteemme nousivat hieman ja odotamme EBITA-%:n laskevan ensi vuonna vaikeassa markkinassa 2,1 %:iin ja nousevan 2024 3,5 %:iin.
Arvostus edelleen houkutteleva, suuren nettokassan allokointi ja kannattavuusparannus keskeiset ajurit
Loihteen matalan arvostuksen (erit. EV/Liikevaihto) taustalta löytyy nähdäksemme epävarmuus yhtiön suuren nettokassan (~45 % markkina-arvosta) allokoinnin onnistumisesta ja kannattavuusparannuksen onnistumisesta. Arvioimme epävarmuuden väistyvän vajaan kahden vuoden aikana kun Loihde toteuttaa yritysostoja, johon yhtiö on kommunikoinut käyttävän kassansa. Odotamme ensi vuodesta tulevan vaikea yleisen talouden heikkouden takia, jonka vuoksi pohjaamme arvonmäärityksemme konservatiiviseen normalisoituun tulokseen (oik. EBITA-%: 3,5 %). Olettaen yritysostot EV/EBITA 9-12x-kertoimella normalisoidussa skenaariossa näemme osakkeen osingot (n. 2 %) huomioivan 12kk tuotto-odotuksen houkuttelevana ~-1-23 % (13 % 14,0 €/osake tavoitehinnalla), perustuen konsernille ostojen jälkeen hyväksyttyyn 9-10x EV/EBITA-kerroinhaarukkaan. Arvostusta tukee konservatiivisen DCF-mallimme antama 16,1e per osake arvo. Nykyisessä markkinaympäristössä muhkean kassan arvo korostuu, kun se toisaalta rajaa riskiä alaspäin ja mahdollistaa yritysostot oletettavasti matalammassa arvostusympäristössä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Loihde
Loihde on suomalainen kokonaisturvallisuuden ja uusien digitaalisten palveluiden toimittamiseen keskittynyt yhtiö. Konsernitarjoaman kulmakivet muodostuvat erilaisista fyysisen turvallisuuden ja kyberturvan ratkaisuista — esimerkiksi kameravalvonnasta, tietoturvakonsultoinnista ja identiteetin hallinnasta — sekä digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijapalveluista kuten ohjelmistokehityksestä ja data-analytiikasta. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.11.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 107,3 | 126,0 | 141,6 |
kasvu-% | 6,19 % | 17,48 % | 12,36 % |
EBIT (oik.) | 2,3 | 3,6 | 3,0 |
EBIT-% (oik.) | 2,16 % | 2,86 % | 2,10 % |
EPS (oik.) | 0,54 | 0,29 | 0,48 |
Osinko | 0,55 | 0,22 | 0,22 |
Osinko % | 3,40 % | 1,86 % | 1,86 % |
P/E (oik.) | 29,92 | 41,57 | 24,87 |
EV/EBITDA | 6,09 | 3,85 | 7,44 |