Fodelia Q3-aamutulos: Tulos ylitti ja kasvu alitti odotukset
Fodelia raportoi tänään aamulla Q3-liiketoimintakatsauksen. Vahva tulos mielestämme tukee raportin yleiskuvaa, vaikka liikevaihdon kasvu jäikin odotettua matalammaksi. Yhtiö järjestää tiedotustilaisuuden webcast-lähetyksenä klo 11.
Liikevaihto kasvoi 12 % v/v, mikä jäi alle ennusteen
Liikevaihto oli Q3:lla 12,2 MEUR, mikä tarkoitti 12 %:n kasvua suhteessa vertailukauteen. Tästä laskujemme mukaan 7 % syntyi orgaanisen kasvun kautta ja 5 % elokuussa 2022 toteutetun Marjavasu Oy -yrityskaupan johdosta. Kasvu oli kokonaistasolla odotuksiamme matalampi (ennustimme 22 %), mutta kuitenkin kohtuullisella tasolla. Feelia kasvoi 8 % v/v (ennustimme 23 %) ja Fodelia Retail -5 % (ennustimme 6 %). Feeliassa myynnin kasvun painopiste on ollut hoiva-asiakkuuksissa, sillä koronapandemian jälkeinen ravintolamyynnin elpyminen ei enää merkittävästi tue kasvua. Fodelia Retailin sisällä nähtiin ristiriitaista kehitystä snacks-myynnin kasvettua tammi-syyskuussa peräti 26 % ja verkkokaupan liikevaihdon laskettua 28 %. Lihajalosteiden ja pitaleipien myynti oli vakaata. Vajaa vuosi sitten ostettu Marjavasu on yhtiön mukaan kehittynyt todella hyvin ja Kuopion tehtaalla investoidaan uuteen pakkauslinjaan pienempien pakkauskokojen mahdollistamiseksi foodservice-asiakkaille.
EBITA 31 % yli ennusteen, kannattavuus parantui laaja-alaisesti
Fodelian kannattavuuskehitys on ollut positiivista jo usean kvartaalin ajan ja Q3:n luvut ylittivät selvästi meidän ennusteemme. EBITA-tason liikevoitto oli 1,1 MEUR (9,0 % liikevaihdosta). Feelian EBITA-marginaali oli 11,2 % (ennustimme 8,3 %). Fodelia Retailin EBITA-marginaali parantui 4,9 %:iin (ennustimme 2,5 %). Muiden yksiköiden EBITA oli 0,1 MEUR ja hieman yli ennusteemme. Fodbarin kannattavuus oli vielä matala yhtiön ollessa nopean kasvun vaiheessa. Q3:n nettotulos oli 0,7 MEUR, mikä ylitti ennusteemme 43 %. Yhtiö on onnistunut nostamaan myyntihinnat kustannustasoa vastaaviksi viime vuoden inflaatiopiikin jälkeen. Inflaatiokehitys on jatkunut rauhallisempana, johon yhtiö on pystynyt reagoimaan riittävästi. Myös pitkän aikavälin kannattavuustoimet ovat kantaneet hedelmää. Yhtiö arvioi Fodelia Retailin kustannussäästöohjelman tulosten näkyvän jo Q4:llä, mutta täysimääräisesti vasta ensi vuonna.
Ohjeistukseen ei muutoksia
Fodelia toisti alkuvuonna antamansa ohjeistuksen vuodelle 2023, mikä oli mielestämme odotettua. Yhtiö ohjeistaa vuoden 2023 liikevaihdon olevan noin 45-52 MEUR. Liikevoittomarginaalin arvioidaan kasvavan edellisvuoteen verrattuna (2022 raportoitu EBIT: 2,7 % liikevaihdosta). Yhtiö lisäsi, että vaikka loppuvuonna ei päästäisi aivan Q3:n ennätystulokseen, koko vuoden tulos ylittänee selkeästi edellisvuoden kannattavuuden.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen vuonna 2019 perustettu elintarvikeyritysten holdingyhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia, snacks-tuotteita valmistava Real Snacks, Suomen vanhimpiin makkaratehtaisiin lukeutuva Perniön Liha sekä Fodbar, Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa, Salossa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 41,6 | 50,8 | 57,2 |
kasvu-% | 22,98 % | 21,99 % | 12,69 % |
EBIT (oik.) | 1,0 | 2,9 | 3,7 |
EBIT-% (oik.) | 2,48 % | 5,71 % | 6,49 % |
EPS (oik.) | −0,01 | 0,25 | 0,36 |
Osinko | 0,06 | 0,10 | 0,13 |
Osinko % | 1,41 % | 1,75 % | 2,27 % |
P/E (oik.) | - | 22,56 | 16,09 |
EV/EBITDA | 14,15 | 12,09 | 9,30 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/pauli_lohi/500/54855_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/malkia/500/79340_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/iiizi/500/78296_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/gadus/500/44237_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/71e660/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/malkia/500/79340_2.png)