Bittium Q3 perjantaina: Haemme vihjeitä ensi vuoden kehitykseen
Bittium julkaisee Q3-liiketoimintakatsauksensa perjantaina noin kello 8.00. Odotamme liikevaihdon kasvavan selvästi vertailukaudesta, mitä ajaa arviomme mukaan Defense & Security -liiketoiminta-alueen tuotetoimitukset ja palveluliiketoiminta. Yhtiö on ohjeistanut Q3-liiketuloksen olevan tappiollinen, mutta odotamme tappion olleen pieni. Raportissa kiinnostuksen kohteena ovat jälleen kommentit yhtiön toimituskyvystä (komponenttipula) sekä eri liiketoiminta-alueiden näkymistä laajemmin heikkenevässä talousympäristössä. Arviomme mukaan yhtiön tuotteiden kysyntä on säilynyt yleisesti hyvällä tasolla eikä yhtiön kysynnän pitäisi olla merkittävästi riippuvaista taloussuhdanteista. Bittiumin osake on ollut voimakkaassa laskussa viime kuukausina, mutta päivitämme näkemyksemme osakkeesta vasta Q3-katsauksen jälkeen.
Liikevaihdossa odotettavissa selkeää kasvua
Odotamme Bittiumin liikevaihdon kasvaneen noin 9 % yhteensä 18,7 MEUR:oon. Yhtiön liikevaihtotasoon vaikuttaa normaalisti tuotetoimitusten ajoitus, mutta viime aikoina kyse on ollut enemmänkin komponenttien saatavuudesta ja sitä kautta yhtiön toimituskyvystä. Vaikka globaali komponenttipula osoittaa monilla toimialoilla jo helpottumisen merkkejä, Bittiumin osalta haasteet eivät käsityksemme mukaan ole vielä läheskään ohi (tuotteet vaativat paljon erilaisia komponentteja). Silti toimituskyky lienee nyt kohtuullinen, ja odotamme tuotepohjaisen liikevaihdon kasvaneen hieman vertailukaudesta ja olleen hieman alle 13 MEUR (Q3’21: 12,2 MEUR). Merkittävässä roolissa tuotetoimituksia ovat arviomme mukaan jälleen Medical Technologies -liiketoiminta, Defensen TAC WIN-tuoteperhe sekä Securityn Tough Mobile. Odotamme myös palveluiden liikevaihdon kasvaneen Q3:lla ja olleen noin 6 MEUR (Q3’21: 5,0 MEUR). Kasvua tukee arviomme mukaan resurssien vapautuminen omista T&K-hankkeista sekä edelleen hyvä kysyntä. Yhtiön tilauskanta oli Q2:n lopussa 29,6 MEUR, mutta sitäkin rajoitti osittain toimitusvarmuuden puute (uusissa tilauksissa toimitusvelvollisuus tietyllä ajalla).
Tulos tulee olemaan tappiolla
Bittium on ohjeistanut Q3-liiketuloksen olevan tappiollinen ja odotamme sen olleen -1,0 MEUR (Q3’21: 0,2 MEUR), mikä vastaisi noin -5 %:n liikevoittomarginaalia (Q3’21: 1,2 %). Varsinaista alarajaa Q3-tappiolle ohjeistus ei anna, mutta Bittiumin koko vuoden ohjeistus positiivisesta liiketuloksesta rajaa välillisesti tappion suuruutta. Vaihtelut vuosineljännesten välillä voivat kuitenkin olla erittäin suuria. Bittiumin kannattavuus ja tulostaso ovat yleisesti vahvasti riippuvaisia jaksolla tehdyistä tuotetoimituksista, joissa katetasot ovat yleisesti korkeita. Nyt kannattavuutta painaa edelleen komponenttipula, joka aiheuttaa toimitusvaikeuksien lisäksi marginaalipainetta kalliiden komponenttihintojen muodossa. Käsityksemme mukaan Bittium on joutunut jälleen tekemään ns. spot-ostoja, eli hankkimaan komponenttieriä normaalista poikkeavista kanavista. Lisäksi painetta aiheuttaa yleisesti korkea kustannusinflaatio.
Tulospaineet ovat Q4:llä, mutta katseet jo tätä pidemmällä
Bittiumin koko vuoden ohjeistus odottaa liikevaihdon olevan samalla tasolla kuin edellisvuonna (2021: 86,9 MEUR) ja liiketuloksen olevan positiivinen (2021: 3,2 MEUR). Nykyiset ennusteemme odottavat liikevaihdon kasvavan maltillisesti noin 3 % (näkemyksemme mukaan haarukassa ”samalla tasolla”) ja liiketuloksen olevan 2,9 MEUR. Bittiumin liiketulos on kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana tappiolla, joten odotukset tuloksen osalta ovat kasaantuneet Q4:lle. Viimeinen neljännes on tyypillisesti yhtiölle selvästi vahvin neljännes, ja samaa odotamme tänä vuonna myös yhtiön toimituskyvyn oletettavasti hiljalleen parantuessa. Raportissa kiinnostuksen kohteena ovat jälleen eri liiketoiminta-alueiden näkymät. Arvioimme, että yhtiön kysyntätilanne on säilynyt edelleen hyvänä huolimatta heikentyvästä talousympäristöstä. Defense & Security -sektorilla aktiviteettitaso on oletettavasti noussut edelleen Ukrainan sodan seurauksena, mutta myyntisyklit ovat sektorille erittäin pitkiä. Haemme Q3-katsauksesta erityisesti lisänäkyvyyttä ja karuja suuntaviivoja yhtiön ensi vuoden tuloskehitykseen. Odotamme tällä hetkellä yhtiöltä ensi vuonna vahvaa kasvua, minkä tueksi tarvittaisiin myös toimituskyvyn vahvistumista ja merkittäviä uusia tilauksia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 86,9 | 89,7 | 106,3 |
kasvu-% | 10,80 % | 3,26 % | 18,47 % |
EBIT (oik.) | 3,2 | 2,9 | 6,9 |
EBIT-% (oik.) | 3,73 % | 3,23 % | 6,49 % |
EPS (oik.) | 0,07 | 0,06 | 0,18 |
Osinko | 0,04 | 0,05 | 0,13 |
Osinko % | 0,75 % | 0,75 % | 1,91 % |
P/E (oik.) | 74,49 | 108,79 | 36,59 |
EV/EBITDA | 13,79 | 17,57 | 11,86 |