Titanium H2-aamutulos: Tulos lievästi alle odotusten ja osinko reippaasti yli
Titanium julkaisi aamulla hieman odotuksista jääneen H2-tuloksen. Osinko oli puolestaan selkeä positiivinen yllätys. Ensilukemalla raportti ei sisältänyt suurempia yllätyksiä ja alustavasti näemme hyvin rajallisia muutostarpeita ennusteisiimme. Yhtiön tulosinfoa voi seurata InderesTV:stä klo 13.00 alkaen.
Liikevaihto jäi hieman ennusteista
Titaniumin liikevaihto kasvoi 12 %:lla 14,2 MEUR:oon jääden hieman 14,7 MEUR:n ennusteestamme. Liikevaihdon kasvua ajoivat Hoiva- sekä Baltia-rahastot. Arviomme mukaan kasvusta valtaosa tuli hallinnointipalkkioista. Laskelmiemme mukaan jatkuvien palkkioiden osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella hieman alle 70 %. Arviomme mukaan ero suhteessa ennusteisiimme syntyi tuotto- sekä transaktiopalkkioista Baltia-rahastossa. Titaniumin hallinnoitavat varat (GAV) olivat H2 lopussa noin 1,6 miljardia ja ne kasvoivat hieman H1:n lopun tasosta. Hallinnoitavien varojen merkitys on konsernitasolla merkitykseltään hyvin rajallinen, sillä yhtiön liikevaihdosta Hoivan ja Baltian osuus on lähes 90 %.
Kulurakenne oli täysin odotuksiemme mukainen ja tämän seurauksena liikevaihdon alitus valui täysimääräisesti viivan alle. Liikearvopoistoista oikaistu liikevoitto oli 8,3 MEUR, kun ennusteemme oli 8,8 MEUR. Oikaistu liikevoittomarginaali oli edelleen erittäin vahva 58 %. Tuloslaskelman alimmilla riveillä ei ollut yllätyksiä ja oikaistu EPS oli lopulta 0,56 euroa jääden hieman 0,60 euron ennusteestamme.
Osinko odotuksiamme suurempi
Yhtiö jakaa osinkoa merkittävästi odotuksiamme enemmän ja kokonaisosinko kohoaa 1,36 euroon (2022e: 1,14e). Perusosinko oli odotuksiemme mukaisesti 0,92 euroa, mutta lisäosinkoa jaetaan 0,44 euroa ja merkittävästi odotuksiamme enemmän. Ensimmäistä kertaa historiassaan Titanium jakoi osinkoa yli sen oikaistun tuloksen ja onkin mielenkiintoista kuulla johdon kommentit tämän taustalla. Yhtiön tase on erittäin vahva ja tässä mielessä koko tuloksen jakaminen ulos myös jatkossa olisi perusteltua.
Yhtiö toisti vuoden 2024 tavoitteensa eikä ottanut kantaa niiden päivittämiseen. Titanium tuskin antaa erillistä tulosohjeistusta, vaan toistaa 11/21 antamansa taloudelliset tavoitteensa, joiden mukaan se pyrkii saavuttamaan yli 30 MEUR:n liikevaihdon vuoteen 2024 mennessä sekä yli 50 % oikaistun liikevoittomarginaalin pitkällä aikavälillä. Yhtiö tulee saavuttamaan tavoitteet ennusteissamme jo vuoden 2023 aikana ja odotammekin näihin päivitystä myöhemmin tänä vuonna. Yhtiö todennäköisesti kertoo tästä kuitenkin vasta H1’23-tuloksen yhteydessä, kun tavoitteiden saavuttaminen jo tämän vuoden aikana on varmaa.
Markkinoiden osalta yhtiö toteaa hoivakiinteistömarkkinan olevan edelleen haastava ja järkeviä kohteita ei ole juurikaan tarjolla. Baltia-rahaston osalta salkunrakennus on hyvässä vaiheessa, ja yhtiön kommentit olivat odotetun positiivisia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Titanium
Titanium on vuonna 2009 perustettu suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Yhtiön päätuotteena on Titanium Hoivakiinteistörahasto ja pääkohderyhmänä ovat varakkaat yksityishenkilöt.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 23,1 | 28,4 | 31,2 |
kasvu-% | 14,42 % | 22,92 % | 9,81 % |
EBIT (oik.) | 13,6 | 17,4 | 18,6 |
EBIT-% (oik.) | 58,69 % | 61,35 % | 59,60 % |
EPS (oik.) | 1,08 | 1,35 | 1,45 |
Osinko | 0,91 | 1,14 | 1,22 |
Osinko % | 6,07 % | 10,19 % | 10,97 % |
P/E (oik.) | 13,87 | 8,25 | 7,70 |
EV/EBITDA | 9,78 | 5,29 | 4,83 |