Terveystalolta kaksi yritysostoa Ruotsissa
Terveystalo kertoi, että sen Ruotsin tytäryhtiö Feelgood on solminut sopimukset kahdesta yrityskaupasta. Kaupat ovat Terveystalon kokoluokassa pieniä, mutta strategisesti mielenkiintoisia. Palveluvalikoima Ruotsissa alkaa laajeta nyt myös erikoislääkäritoimintaan ja integroidun hoitoketjun rakentaminen yritysasiakkaille ennaltaehkäisevien palveluiden rinnalle on aloitettu. Myös Ruotsin yritysostot ovat olleet viime kesästä asti tauolla, kun yhtiö alkoi kärsiä Suomessa kannattavuushaasteista. Sittemmin kannattavuushaasteet ovat helpottaneet ja selvästi pääomaa on jälleen jäänyt allokoitavaksi myös Ruotsin toimintojen kasvattamiseen. Uutisella ei ole vaikutusta näkemykseemme Terveystalosta.
Toinen ostokohde alkaa rakentaa hoitoketjua myös sairaanhoidonpalveluihin
Feelgood on solminut sopimuksen Quality Caren toimintojen hankkimisesta. Quality Care toimii pääasiassa Tukholmassa ja tarjoaa terveyspalveluita sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Yhtiö palvelee suurta asiakasryhmää myös vakuutusyhtiöiden kautta. Quality Caren liikevaihto on vuositasolla noin 15 miljoonaa Ruotsin kruunua ja yrityksellä on 10 työntekijää. Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan lokakuussa 2023. Quality Care on johdon kommenttien perusteella terveyspalvelukonsepti, jolla on laaja-alaista erikoislääkäritoimintaa.
Toinen ostokohde on puhdas ennaltaehkäisevän työterveyden toimija
Feelgood ostaa myös Växjö Hälsoforumin, joka on vahva, paikallinen työterveyden toimija Växjön alueella. Växjö Hälsoforumin liikevaihto on vuositasolla noin 12 miljoonaa Ruotsin kruunua ja yrityksellä on 12 työntekijää. Kaupan odotetaan toteutuvan elokuussa 2023.
Kasvumahdollisuuksia riittää Ruotsissa tuleviksi vuosiksi
Terveystalo laajeni kesällä 2021 Ruotsiin ostamalla työterveystoimija Feelgoodin ja sen jälkeen yhtiö on kasvattanut 2021-2022 toimintaansa ostamalla 3 pienempää työterveystoimijaa ja yhden riippuvuushoitoja tarjoavan toimijan. Terveystalon Ruotsin liikevaihto oli viime vuonna kasvanut noin 93 MEUR:oon.
Ruotsin työterveysmarkkina on kooltaan noin 0,4 mrd. euroa ja sen kehitys on ollut melko vakaata. Ruotsissa ennaltaehkäisevään työterveysjärjestelmään ei kuulu yhtä paljon lain edellyttämiä palveluita kuin Suomessa. Myös työterveyden ja sairaanhoidon palvelut ovat eri järjestelmissä. Terveystalon markkinaosuus Ruotsin työterveydessä ennen nyt tehtyjä kauppoja oli noin 19 % ja se on Ruotsin kolmanneksi suurin työterveyspalveluiden tarjoaja.
Ruotsissa Terveydenhuollon kokonaismarkkina puolestaan on sunnilleen kaksinkertainen Suomeen verrattuna eli 30 mrd. €. Tästä yksityisesti tuotetun markkinan koko on noin 7 mrd. € eli kasvumahdollisuuksia riittää palvelutarjontaa laajentamalla. Yksityisen terveydenhuollon markkina on myös selvästi vähemmän konsolidoitunut Ruotsissa kuin Suomessa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Terveystalo
Terveystalo on vuonna 2001 perustettu suomalainen terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Yhtiön terveyspalveluiden palveluvalikoimaan kuuluvat yleislääketieteen ja erikoissairaanhoidon palvelut, diagnostiikkapalvelut, päiväkirurgia, suunterveyden palvelut ja muut liitännäispalvelut. Terveystalon valtakunnallinen verkosto kattaa noin satoja toimipaikkoja eri puolilla Suomea, jonka lisäksi toimipaikkaverkostoa täydentävät ympärivuorokautiset digitaaliset palvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.04.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 259,1 | 1 323,2 | 1 403,2 |
kasvu-% | 9,05 % | 5,09 % | 6,05 % |
EBIT (oik.) | 73,4 | 95,5 | 115,8 |
EBIT-% (oik.) | 5,83 % | 7,21 % | 8,25 % |
EPS (oik.) | 0,50 | 0,51 | 0,62 |
Osinko | 0,28 | 0,28 | 0,30 |
Osinko % | 4,48 % | 2,61 % | 2,80 % |
P/E (oik.) | 12,40 | 21,04 | 17,40 |
EV/EBITDA | 8,06 | 10,20 | 8,59 |