Sotkamo Silver selvittää erääntyvien velkainstrumenttiensa uudelleenrahoitusta
Sotkamo Silver tiedotti, että yhtiö selvittää edellytyksiä ja mahdollisuuksia uudelleen rahoittaa vuonna 2022 erääntyvät rahoitusinstrumentit. Yhtiöllä erääntyy maksettavaksi kesäkuussa 13,2 MEUR:n vakuudellinen joukkovelkakirjalaina ja syyskuussa 5 MEUR:n vaihtovelkakirjalaina. Sotkamo Silverin keskeisenä tavoitteena on samalla pyrkiä pidentämään vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen maturiteettia. Uudelleen rahoitukseen liittyvän selvityksen arvioidaan valmistuvan siten, että Sotkamo Silver voisi päättää uudelleenrahoituksen mahdollisesta toteuttamisesta kevään 2022 aikana.
Yhtiön lähtökohdat rahoitusneuvotteluihin eivät ole optimaaliset
Lainojen erääntyminen oli tiedossa, joten Sotkamo Silverin tiedote aiheesta ei mielestämme ollut yllättävä. Sotkamo Silverin tänä vuonna erääntyvät velkainstrumentit käsittävät valtaosan yhtiön velkarahoituksesta. Hopeakaivoksen elinkaaren alkumetreillä heikoksi jääneen kassavirran tuottokyvyn Sotkamo Silver ei ole pystynyt valmistautumaan velkojen uudelleen rahoitukseen optimaalisesti kassavaroja kerryttämällä (Q3:n lopussa Sotkamo Silverin kassa oli 48 MSEK) vaan yhtiön täytyy arviomme mukaan rahoittaa uudelleen koko erääntyvä lainapotti. Vaihtovelkakirjalainan konversiokurssi on myös yli kaksinkertainen Sotkamo Silverin tämänhetkiseen pörssikurssiin nähden, joten konversiot eivät todennäköisesti tule muuttamaan rahoitustarpeen kokonaiskuvaa.
Merkittävän uudelleenrahoitustarpeen, rajallisten kassapuskurien, lähiaikojen investointitarpeiden (P700-ohjelma) ja etenkin tökkineen kassavirran takia Sotkamo Silverin neuvotteluasema rahoitusneuvotteluihin ei ole mielestämme erityisen hyvä juuri nyt. Näin ollen odotamme velkapääoman hinnan pysyvän Sotkamo Silverille korkeana ja karkeasti nykylainojen korkojen tasoilla 8-10 %:ssa. Lisäksi näemme riskin, että yhtiö ei saa neuvoteltua pidempää uudelleenrahoitusta koko velkapotille vaan aukko joudutaan täyttämään suorasti tai epäsuorasti omalla pääomalla, vaikka emme uskokaan yhtiön suunnittelevan lähtökohtaisesti oman pääoman käyttämistä osana uudelleen rahoitusta. Uusi oman pääoma taas laimentaisi nykyisten osakkaiden omistuksia yhtiössä, kun huomioidaan Sotkamo Silverin viimeisen vuoden aikana selvästi pudonnut markkina-arvo.
Emme tee muutoksia varovaiseen näkemykseemme yhtiöstä
Sotkamo Silverin kokonaiskuva huomioiden sijoittajien perspektiivistä rahoitusjärjestelyyn liittyvät riskit taipuvat mielestämme nykytietojen valossa jossain määrin negatiiviselle puolelle. Emme kuitenkaan tee sinänsä odotetun tiedotteen pohjalta muutoksia jo varovaiseen näkemykseemme Sotkamo Silveristä toistaiseksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sotkamo Silver
Sotkamo Silver on pieni yhden kaivoksen operointiin ja kahden varhaisen vaiheen sivuprojektin hallinnointiin keskittyvä kaivosyhtiö (ns. junior mining company). Konserni koostuu Ruotsiin rekisteröidystä emoyhtiö Sotkamo Silver AB:stä ja sen täysin omistamasta suomalaisesta Sotkamo Silver Oy:stä. Yhtiöllä on myös mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut12.12.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 365,5 | 382,7 | 396,4 |
kasvu-% | 85,38 % | 4,73 % | 3,56 % |
EBIT (oik.) | −9,6 | −2,6 | 22,0 |
EBIT-% (oik.) | −2,63 % | −0,67 % | 5,54 % |
EPS (oik.) | −0,26 | −0,14 | −0,00 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | 10,32 | 5,51 | 4,07 |