Sanoman uusi toimitusjohtaja tulee yhtiön sisältä
Oppimisliiketoiminnan johtajana toiminut Rob Kolkman on nimitetty Sanoman uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Näin ollen hän korvaa tehtävässä nykyisen toimitusjohtajan Duinhovenin, joka ilmoitti hiljattain jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät H1’24:llä.
Uusi toimitusjohtaja tuli talon sisältä, mikä on luontevaa nykyisessä tilanteessa
Sanoman hallitus on nimittänyt Rob Kolkmanin yhtiön toimitusjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Kolkman seuraa tehtävässä Susan Duinhovenia, joka jatkaa yhtiön neuvonantajana maaliskuun 2024 loppuun saakka. Neuvonantajana hän huolehtii tehtävien siirrosta uudelle toimitusjohtajalle ja osallistuu strategisiin hankkeisiin.
Pidämme uuden toimitusjohtajan nimittämistä yhtiön sisältä yhtiön nykyisessä kehitysvaiheessa luontevana ratkaisuna, sillä yhtiöllä on selkeä strategia, jota toteuttaa, emmekä näe tarvetta suurille strategisille tai rakenteellisille muutoksille. Aiemmin Sanoman oppimisliiketoiminnan johtajana toiminut Kolkman on myös luonteva henkilö johtamaan koko yhtiötä, sillä oppimisliiketoiminta on Sanoman selvästi suurempi liiketoiminta muodostaessaan noin 80 % sen operatiivisesta tuloksesta. Uuden toimitusjohtajan pikainen nimittäminen mielestämme myös viittaa siihen, että hallitus oli tehnyt seuraajatyötä jo aiemmin ja valintaprosessi on ollut selkeä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Learning ja Media Finland. Learningin oppimisen tuotteet ja palvelut tavoittavat 25 miljoonaa oppilasta perus- ja toisen asteen koulutuksessa 12 Euroopan maassa. Media Finlandilla on Suomen johtava monikanavainen mediatarjooma (digitaaliset ja painetut sanomalehdet, aikakauslehdet, TV ja suoratoistopalvelut sekä radio ja audiopalvelut), jonka kautta se tavoittaa 97% suomalaisista joka viikko, mikä mahdollistaa yritysasiakkaille vaikuttavat markkinointiratkaisut. Sanoman liiketoiminnoilla on positiivinen vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 298,4 | 1 388,6 | 1 363,7 |
kasvu-% | 3,74 % | 6,95 % | −1,80 % |
EBIT (oik.) | 149,9 | 130,2 | 138,3 |
EBIT-% (oik.) | 11,55 % | 9,38 % | 10,14 % |
EPS (oik.) | 0,65 | 0,34 | 0,46 |
Osinko | 0,37 | 0,30 | 0,32 |
Osinko % | 3,77 % | 3,75 % | 4,00 % |
P/E (oik.) | 15,07 | 23,35 | 17,30 |
EV/EBITDA | 7,35 | 7,84 | 6,69 |