Rakentamisen tuki budjetissa ei alaa pelasta
Suomen hallitus esitti budjetissaan pikaisia sekä pidempiaikaisia toimia rakennusalan tai tarkemmin asuntorakentamisen pelastamiseksi. Ehkä isoimpana vaikuttavana asiana hallitus pyrkii nopeuttamaan valtion tukeman ARA-asuntojen rakentamista ja muun tuetun asumisen aloittamista aiempaa vastasyklisemmin. Sen lisäksi hallinnollista byrokratiaa pyritään purkamaan, ASP-lainojen enimmäismäärää korottaa ja selvitetään ehkä jo nyt odotettua varainsiirtoveron poistamista.
Toimet tulevat jossain määrin lisäämään todennäköisesti asuntorakentajien töitä ensi vuoteen, mutta nopeaa vastausta merkittävän heikkoon asuntomarkkinaan budjetti ei anna. Budjetin päätökset eivät saa kuluttajia tai sijoittajia ryntäämään asuntokaupoille tai yhtiöitä aloittamaan uusia asuntohankkeita sijoittajille tai kuluttajille. Valtion hankkeiden käynnistyminenkin menee isoilta osin vuoden 2024 puolelle arviomme mukaan. Hankkeiden määrää on arvioitu kasvatettavan jopa 50 %:lla, mikä antaa rakentajille kuitenkin tarvittavaa työkantaa, kunnes suhdanne korjaa itsensä.
Meidän yhtiöiden ennusteet ovat ottaneet huomioon vaisua asuntorakentamisen näkymää etenkin kuluttapuolella jo huomioon. Valtion ja muiden instituutioiden puolelta ensi vuoden on toivottu olevan jo pikku hiljaa parempi, jota päätökset hieman tukevat. Valtion lisäksi yksityisen instituutiokysynnän palautuminen loppuvuoden tai ensi vuoden alkupuolella on kuitenkin myös tarvetta, jotta yhtiöt yltävät ennusteisiimme.
Vihreä siirtymä ja määrärahat tukevat infraa
Lisäksi vihreitä tai puhtaan siirtymän hankkeita pyritään edistämään aiempaa vahvemmin, mikä tukee pitkällä aikavälillä etenkin infra-alan kehitystä. Lisäksi infra-alalle korvamerkittiin budjetista yhteensä 597 MEUR, josta tieverkoston tai infran korjausvelan purkamiseen osoitetaan 250 MEUR määräraha vuodelle 2024. Määrärahat näin nousevat laskelmiemme perusteella selvästi teiden kunnossapitoon, mutta pörssiyhtiöiden kannalta tällä ei merkittävästi ole vaikutusta, sillä Kreate ei merkittävissä määrin toimi alalla ja YIT on päällystysliiketoimintansa myynyt. Infraan osoitetulla noin 300 MEUR:lla hallitus pyrkii nopeasti edistämään puhuttuja infrahankkeita mm. tie- ja rataverkoston parantamiseen, jotta työt saataisiin nopeasti käyntiin. Sitä ala tarvitseekin, sillä hankkeista puhuminen ei itsessään alaa auta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille