QPR: Anti turvasi akuutin rahantarpeen
Olemme sisällyttäneet QPR:n elokuussa tekemän suunnatun annin ennusteisiimme. Kerättyjen varojen myötä yhtiön likviditeettitilanne helpottui ja liikkumavara strategian toteuttamiseen parani. Jatkossa rahoitusaseman kannalta kriittistä on saada liiketoiminta kannattavaksi. Tehtyjen kulusäästöjen lisäksi tähän tarvitaan lähivuosina liikevaihdon kasvua, jonka suhteen heikko talousympäristö luo epävarmuutta. QPR:n osakkeen nykyinen arvostus ei ole vaativa käänteen onnistuessa, mutta näkyvyys siihen on vielä heikko. Siten toistamme osakkeen vähennä-suosituksen 0,42 euron tavoitehinnalla (aik. 0,50 EUR) ja jäämme odottelemaan merkkejä yhtiön myyntiponnistelujen toimivuudesta.
Annissa ei jouduttu turvautumaan merkittävään alennukseen
QPR keräsi suunnatulla annilla 0,8 MEUR:n bruttotulot laskemalla liikkeelle noin 1,7 miljoonaa uutta osaketta 0,463 euron osakekohtaisella hinnalla. Anti ei ollut yllätys, sillä yhtiö oli jo aiemmin kertonut selvittävänsä mahdollisuuksia 0,75-1,2 MEUR:n suunnatun annin toteuttamiseksi ja saanut suurimmalta osakkeenomistajaltaan Oy Fincorp Ab:lta sitoumuksen 0,75 MEUR:n merkinnästä. Absoluuttisesti melko pieneen kerättyyn summaan nähden annin aiheuttama diluutio on suhteellisen merkittävä, sillä merkityt osakkeen vastaavat noin 9,5 % yhtiön osakkeista osakeannin jälkeen. Positiivista oli kuitenkin se, ettei antia tarvinnut tehdä alennuksella sen hetkiseen markkinahintaan nähden, joskin QPR:n osake oli laskenut tänä vuonna jo noin 17 % ennen sitä.
Annin myötä kassatilanne paranee, mutta tase ei kestä edelleenkään olennaisia tappioita
Pitkän alisuorittamisen kauden jälkeen QPR lähti hakemaan käännettä vuonna 2022 uudella omistajapohjalla, hallituksella, johdolla ja strategialla, jonka keskiössä on kansainvälisen SaaS-liiketoiminnan kasvattaminen prosessilouhinnan markkinoilla. Käännematkan ensiaskeleet eivät ole kuitenkaan sujuneet suunnitellusti, kun Lähi-idän projektihaasteet ja heikentyneen taloustilanteen myötä uusmyynnin hidastuminen romuttivat yhtiön kannattavuuden ja juuri tätä ennen osakeannilla vahvistetun rahoitusaseman. Yhtiön rahoitusasema ajautui viime vuoden tappioiden myötä tiukaksi, mistä kieli yhtiön Q2’23:n lopussa ollut ohut kassa (156 TEUR) ja negatiiviseksi painunut omavaraisuusaste (-1 %). Nyt tehdyn annin pääasiallisena tarkoituksena olikin yhtiön pääoma- ja rahoitusaseman vahvistaminen. Jatkossa liiketoiminnan tuloskäänteen täytyy kuitenkin edetä, jotta rahoitusasema tervehtyisi kestävästi. Mittavien säästötoimenpiteiden myötä yhtiön kulurakenne on jo varsin tiukassa kunnossa ja jatkossa kannattavuuden kohentamisen kannalta kriittistä olisi saada aikaan kasvua. Lyhyellä aikavälillä yhtiön kasvunäkymät ovat kuitenkin haastavat uusmyynnin ollessa vaikeaa heikentyneessä talousympäristössä. Annin myötä yhtiö voi kuitenkin fokusoida nyt resurssinsa myyntiponnisteluihin rahoitusaseman vahvistamisen sijaan.
Nykyinen arvostus ei ole vaativa käänteen onnistuessa, mutta näkyvyys siihen on vielä heikko
QPR:n nykyinen arvostus (2023e-2024e EV/S n. 1,1x) ei näytä erityisen vaativalta, mutta käänteeseen liittyvä epävarmuus huomioiden melko matala liikevaihtokerroin ei anna vielä erityistä tukipistettä osakkeelle. Suunnatulla annilla sekä verrokkiyhtiöiden laskeneilla arvostuksilla päivitetty osien summa -laskelmamme indikoi osakkeelle 0,49 euron arvoa 0,34-0,62 euron haarukalla. Pitkällä aikavälillä osakkeessa on arvonluontipotentiaalia uuden strategian onnistuessa, mutta lyhyellä aikavälillä vaisu uusmyynnin näkymä ja sitä kautta kannattavuuskäänteeseen liittyvä epävarmuus eivät puolla vielä tähän nojaamista. Lyhyen aikavälin haasteiden vuoksi on mielestämme myös perusteltua, että osake liikkuu tällä hetkellä osien summa -laskelmamme indikoiman arvohaarukan alalaidan ja keskikohdan välillä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
QPR Software
QPR Software Oyj (QPR) on vuonna 1991 perustettu yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen suunnattujen ohjelmistojen, ratkaisujen ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut prosessilouhinta-, mallinnus- ja suorituskykyjohtamisen ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. QPR on toimittanut tuotteitaan yli 50 maahan jälleenmyyjien kautta, mutta yhtiön jalansija on vahvimmillaan Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.09.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7,8 | 8,0 | 8,3 |
kasvu-% | −14,41 % | 2,21 % | 3,92 % |
EBIT (oik.) | −2,8 | −0,6 | −0,3 |
EBIT-% (oik.) | −35,41 % | −6,95 % | −3,79 % |
EPS (oik.) | −0,18 | −0,04 | −0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | 26,57 | 15,94 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sara_antonacci/500/114743_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/atte_riikola/500/100301_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ripelein/500/140686_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/atte_riikola/500/100301_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ripelein/500/140686_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/atte_riikola/500/100301_2.png)