PPG jatkaa edelleen Tikkurilan osakkeista tehtyä ostotarjousta
Tikkurila tiedotti maanantaina, että yhdysvaltalainen PPG Industries jatkaa edelleen julkista käteisostotarjoustaan Tikkurilan kaikista osakkeista. Yhtiöt allekirjoittivat alun perin yhdistymissopimuksen 18.12.2020 ja sen jälkeen Tikkurilasta käytiin muutaman suuren maalialan toimijan kesken tarjouskilpailu, joka päättyi PPG:n tekemään korkeimpaan ostotarjoukseen (34,0 euroa per osake). PPG pyrki alun perin saamaan yrityskaupan valmiiksi maaliskuussa tai viimeistään Q2:n alussa. PPG tiedotti 14.4. päättäneensä jatkaa ostotarjouksen aikaa 11.5.2021 asti, mutta ostotarjouksen ei nyt odoteta toteutuvan ennen tarjousajan päättymistä. Yksi ostotarjouksen toteuttamisedellytyksistä on viranomaishyväksynnän saaminen Venäjän kilpailuviranomaiselta (FAS). Koska PPG ei odota saavansa FAS:ilta hyväksyntää tarjousajan päättymiseen mennessä, on PPG päättänyt jatkaa tarjousaikaa toistaiseksi voimassa olevana.
Tikkurilasta tehdyn ostotarjouksen hyväksynnän saaminen FAS:ilta on lykkääntynyt Venäjällä äskettäin ilmoitetun työn keskeytymisen seurauksena 1.5.2021-10.5.2021 välisenä aikana COVID-19-rajoitusten ja yleisten vapaapäivien seurauksena. Transaktion arviointi on käynnissä, mutta sen valmistumisajankohtaa on tiedotteen mukaan vaikea ennustaa. PPG ei ole tietoinen transaktioon vaikuttavista ulkomaisiin sijoituksiin tai kilpailuasioihin liittyvistä ongelmista tai huolenaiheista ja on edelleen sitoutunut toteuttamaan ostotarjouksen niin pian kuin mahdollista.
Ostotarjouksen toteutuminen on ehdollinen sille, että kauppa saa tarvittavat viranomaishyväksynnät ja että PPG saa omistukseensa yli 66,7 % Tikkurilan osakkeista. Yhtiö on saanut ostotarjoukselle hyväksynnät jo Euroopan komissiolta, työ- ja elinkeinoministeriöltä ja Kazakstanin kilpailuviranomaiselta. Yhtiöt odottavat käsityksemme mukaan hyväksyntää enää vain Venäjän kilpailuviranomaiselta, minkä takia kaupan toteutuminen on venynyt. Tikkurilan suuret omistajat (9,32 %) Varma, Mandatum ja Kaleva ovat jo myyneet omistuksensa PPG:lle ja Oras Invest on sopinut myyvänsä 20,1 %:n omistuksensa. Tarjouksen avokätisen preemion ja suurten omistajien tuen seurauksena emme näe estettä 66,7 %:n omistuksen saavuttamiselle.
Ostotarjouksen jatkuva venyminen on kaikkien osapuolten kannalta kiusallista ja aikataulu on venynyt selvästi alkuperäisestä suunnitelmasta. Vaikka tarjousprosessissa on tullut mutkia matkaan, pidämme kuitenkin todennäköisenä, että ostotarjous menee läpi H1:llä emmekä sen takia lähde muuttamaan suositustamme tai tavoitehintaamme. Haluamme kuitenkin muistuttaa sijoittajia siitä, että PPG:n ostotarjouksella (34,0 €/osake) ennusteidemme mukaiset 2021 ja 2022 P/E-luvut ovat noin 30x ja EV/EBITDA-kertoimet 16x. Tällaisiin arvostuskertoimiin ei Tikkurilalla ole ollut pörssitaipaleella mitään asiaa, eikä yhtiön pidemmän aikavälin kasvu- ja kannattavuusprofiili myöskään tue tällaista arvostusta. Osakkeen nykyistä tasoa ylläpitää vain ja ainoastaan PPG:n ostotarjous ja ilman tätä näkisimme osakkeella selvää laskuvaraa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille