Lemonsoft: Tarjooma laajenee maltillisesti arvostetulla yritysostolla
Lemonsoft vahvistaa kohtuukokoisella ja strategisesti hyvin yhteensopivalla Finvoicer-yritysostolla tarjoomaansa laskun elinkaaren hallinnassa. Ostetun liiketoiminnan kasvu- ja kannattavuusprofiilin peilattuna maksettu kauppahinta näyttää maltilliselta ja edellytykset omistaja-arvon luonnille ovat hyvät. Järjestelyn myötä nousseilla ennusteillamme osakkeen arvostuskertoimet laskivat ensi vuoteen katsottuna jo kohtuulliselle tasolle, mutta lyhyen aikavälin orgaaniseen kasvunäkymään liittyvä epävarmuus taittaa arvostuskuvan vielä neutraaliksi. Siten toistamme Lemonsoftin vähennä-suosituksen ja 7,7 euron tavoitehinnan.
Finvoicer on hyvin kannattava, laskun elinkaaren hallintaan keskittyvä ohjelmistoyhtiö
Lemonsoft tiedotti torstaina ostaneensa laskun elinkaaren hallintaan keskittyvän ohjelmistoyhtiö Finvoicer Groupin. Finvoicerin ratkaisujen avulla yritykset voivat hoitaa laskujen lähettämisen ja vastaanottamisen, maksuvalvonnan, tilityksen ja raportoinnin, muistutuksen, perinnän, kirjanpidon, palkanlaskennan ja tilinpäätöksen muodostamisen. Finvoicerin asiakkaina on yli 7 000 pk-yritystä sekä suoraan että kumppanitilitoimistojen kautta. Finvoicer työllistää yhteensä 40 asiantuntijaa Turun, Tampereen ja Jyväskylän toimipisteissään. Yhtiön 11/22 päättyneen tilikauden liikevaihto oli noin 3,9 MEUR ja käyttökate 1,0 MEUR (26 % lv:sta). Liikevaihdosta 97 % oli jatkuvaluonteista, josta sopimuspohjaista jatkuvaa liikevaihtoa oli 54 % ja transaktiopohjaista 46 %.
Järjestelyn arvostus näyttää maltilliselta
Finvoicerista maksettu kauppahinta on 6,2 MEUR ja nettovelaton hinta 7,6 MEUR. Kauppahinnasta maksetaan 97 % käteisellä ja 3 % osakevastikkeella. Lisäksi Finvoicerin vuosien 2023-2025 tulokseen perustuva lisäkauppahinta voi enintään olla 3,3 MEUR. Yritysosto rahoitetaan osittain 6,8 MEUR:n suuruisella lainalla, joskin Lemonsoftin tase pysyy edelleen nettokassan puolella. Yrityskaupan arvostus lisäkauppahinnasta riippuen vastaa edellisen tilikauden luvuilla 1,9x-2,8x EV/Liikevaihto- ja 7,6x-10,9x EV/EBITDA-kerrointa. Mielestämme kertoimet näyttävät maltillisilta ja ovat selvästi alle Lemonsoftin oman arvostuksen. Tämä antaa hyvät lähtökohdat omistaja-arvon luontiin järjestelyn avulla.
Päivitetyt näkyvät heijastelevat varovaista orgaanista kasvunäkymää
Lemonsoft päivitti järjestelyn yhteydessä kuluvan vuoden näkymiään ja arvioi liikevaihtonsa kasvavan nyt 15-20 % (aik. 10-20 %) ja oikaistun liikevoiton olevan edelleen 25-30 % liikevaihdosta. Finvoicerin viime vuoden lukuihin ja arviomaamme epäorgaaniseen kasvupiristeeseen peilattuna ohjeistuksen nosto näyttää varovaiselta. Tämä arviomme mukaan kertoo loppuvuoden orgaaniseen kasvuun liittyvästä epävarmuudesta, joka jäi jo Q1:n osalta (1,2 %) vaatimattomaksi. Lisäsimme yritysoston alustavasti ennusteisiimme ja tarkistimme aavistuksen orgaanisia kasvuodotuksiamme alaspäin. Näiden myötä lähivuosien liikevaihtoennusteemme nousivat 8-13 % ja oikaistut EPS-ennusteet 5-9 %. Ennustamme nyt tälle vuodelle 19 %:n liikevaihdon kasvua ja 27 %:n oikaistua liikevoittoa.
Ensi vuoteen katsottaessa arvostus alkaa näyttää jo kohtuulliselta, mutta lähivuosien kasvunäkymä on sumuinen
Yritysoston maltillisen kauppahinnan myötä Lemonsoftin arvostus näyttää nyt pykälän aiempaa matalammalta, mikä osaltaan kertoo yhtiön yritysostostrategian arvonluontipotentiaalista niin tuloskasvun kiihdyttämisen kuin kerroinarbitraasin kautta. Ennusteillamme Lemonsoftin vuosien 2023-2024 yritysostojen PPA-poistoilla oikaistut EV/EBIT-kertoimet ovat 19x-17x ja vastaavat P/E-kertoimet 27x-24x. Etenkin ensi vuoteen katsottaessa EV/EBIT alkaa näyttää jo kohtuulliselta, mutta lyhyen aikavälin orgaaniseen kasvuvauhtiin liittyvä epävarmuus painaa arvostuskuvan kokonaisuutena neutraaliksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lemonsoft
Lemonsoft on suomalainen SaaS-ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjausjärjestelmiä (ERP). Yhtiö on keskittynyt tarjoamaan ratkaisuja pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhtiön ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut tehostavat asiakkaiden liiketoimintaprosesseja ja tuovat kustannussäästöjä digitalisaation ja automaation avulla. Yhtiön asiakaskunta koostuu tuhansista yhtiön ohjelmistoratkaisuja käyttävästä asiakasyhtiöstä, joihin kuuluu asiakkaita erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.06.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22,6 | 26,9 | 30,1 |
kasvu-% | 30,90 % | 19,09 % | 12,00 % |
EBIT (oik.) | 7,1 | 7,2 | 8,2 |
EBIT-% (oik.) | 31,28 % | 26,87 % | 27,23 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,28 | 0,32 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,15 |
Osinko % | 1,76 % | 2,26 % | 2,42 % |
P/E (oik.) | 26,60 | 21,78 | 19,30 |
EV/EBITDA | 18,79 | 14,07 | 12,03 |