Gofore H1 keskiviikkona: kannattavuus keskiössä
IT-palveluyhtiö Gofore julkistaa H1-raporttinsa keskiviikkona aamulla klo 9:00. H1-raportin webcast-lähetys on seurattavissa klo 13 alkaen InderesTV:ssä täältä. Liikevaihdon vahva kasvu ensimmäiseltä vuosipuoliskolta on jo tiedossa julkaistujen kuukausikatsausten ansiosta. Tämän takia mielenkiinto kohdistuu kannattavuuteen, jossa on ollut yhtiölle epätyypillisen voimakasta heiluntaa viime vuoden lopulta. Gofore on kasvanut viime vuodet todella vahvasti ja yhtiön kannattavuus on ollut sektorin parhaimmistoa, joten mielenkiinto kohdistuu yhtiön vahvan iskukunnon kestävyyteen kokoluokan kasvaessa.
Goforen liikevaihto kasvoi H1:lla vahvat 36 % yhtiön jo tiedottamien raporttien perusteella. Kasvu on ollut niin orgaanista kuin myös Solinor- ja Silver Planet-yrityskauppojen vetämää. H1:n kasvu oli kuukausittain vahvaa, mutta jäi tasaisesti hieman odotuksistamme. Markkina vetää edelleen hyvin, mutta etenkin kilpailu osaajista rajoittaa kasvua. Goforen henkilöstömäärä kasvoi 64 henkilöllä ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, mistä noin puolet Silver Planet-kaupan myötä. Vuoden alkupuoliskon rekrytoinnit antavat hyvät edellytykset kasvulle myös H2:lla, vaikka kasvu jää alkuperäisiä odotuksia alemmaksi.
Yhtiön kannattavuus oli yllättävän heikkoa viime vuoden toisella puoliskolla (EBITA-% 11,5 %), mutta kannattavuus parani Q1’19:llä todella ripeästi (17,2 %:iin). Odotamme Goforen H1’19:n EBITA:n olleen 5,4 MEUR tai 16,0 % ja olleen vertailukauden tasolla. Yhtiö poistaa FAS-kirjanpidon mukaisesti liikearvoa taseestaan ja odotamme poistojen olleen 0,9 MEUR H1:lla, mikä rasittaa raportoitua tulosta. Verrattaessa yhtiötä verrokkeihin suosittelemme seuraamaan EBITA-tunnuslukua ja liikearvopoistoista oikaistuja lukuja. Oikaistun osakekohtaisen tuloksen ennustamme nousseen 32 senttiin vertailukauden 23 sentistä.
Gofore alensi heinäkuussa odotustemme mukaisesti ohjeistustaan ja yhtiö odottaa nyt liikevaihdon kasvun heijastavan 32-42 %:n kasvua ja 67-72 MEUR:n liikevaihtoa (aik. 71-79 MEUR). Odotamme yhtiön toistavan tuoreen ohjeistuksensa. Tuloksen lisäksi mielenkiinto keskittyy yhtiön mahdollisesti kertomiin asiakashintojen, palkkainflaation ja laskutusasteiden kehitykseen H1:llä. Q1:n hyvän kannattavuuden ja Q2:n kuukausitietojen myötä arvioimme asiakashintojen ja laskutusasteen kehittyneen yhtiölle suotuisasti H1:llä. Etenkin asiakashintojen nousu signaloisi kustannuspaineen onnistunutta siirtoa asiakkaille, mikä olisi nykyisessä IT-palvelumarkkinan kiristyneessä markkinatilanteessa huolia lieventävää.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Gofore
Gofore on digitalisaation palveluyritys, jonka palvelut kattavat johdon konsultoinnin, digitaalisten palveluiden muotoilun ja rakentamisen, pilvipalvelut ja ohjelmistotestauksen. Goforen päämarkkina on Suomen IT-palvelumarkkina, minkä lisäksi yhtiö on ottanut askeleita kansainvälistymiseen. Goforella on vahva asiakaskunta erityisesti julkishallinnossa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.07.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 50,6 | 68,7 | 79,0 |
kasvu-% | 48,99 % | 35,88 % | 15,00 % |
EBIT (oik.) | 6,8 | 10,6 | 11,9 |
EBIT-% (oik.) | 13,44 % | 15,49 % | 15,00 % |
EPS (oik.) | 0,42 | 0,64 | 0,70 |
Osinko | 0,19 | 0,25 | 0,30 |
Osinko % | 2,25 % | 1,14 % | 1,36 % |
P/E (oik.) | 20,22 | 34,51 | 31,49 |
EV/EBITDA | 14,53 | 27,92 | 24,49 |