Talous sinkoutui ulos koronakuopasta ja uskoa liitoon riittää
Vierailimme kesälomalla lasten ja hieman aikuistenkin riemuksi Hiittisten saaristossa Rosalan viikinkikylässä. Yhtä viikinkien historiaan vahvasti liitettyä rakennelmaa oli vaikea jättää huomiotta, nimittäin kylän keskipihalla jököttävää katapulttia. Se oli ennen ruudin tuloa tuhoisa väline etenkin sodankäynnissä, sillä kiviä tai palavaa materiaa pystyttiin sen avulla viskaamaan yli sadan metrin päähän ja muurien yli. Toimiakseen se tarvitsi kunnon energialatauksen, tai muuten lento lässähti ennen aikojaan. Katapultin kyydissä on myös eurotalous: vuoden 2020 kevään koronakuopasta on sinkouduttu pois vauhdilla, mutta kysymysmerkkinä vielä on, kuinka pitkälle lento jatkuu.
Ennusteissa uskoa liitoon riittää, sillä kesän aikana talousuutisten kärki on keskittynyt hyvien osavuositulosten lisäksi talouden elpymiseen. Kesäkuussa Suomen pankki nosti talouskasvuennustettaan, samoin Euroopan komissio päivitti kesällä lukujaan ylöspäin. Elpymisen kulmakerroin on siis ollut odotettua jyrkempi ja koronapandemiaa edeltäville tasoille päästäisiin eurotaloudessa jo tänä vuonna. Kasvu jatkaisi ennusteiden perusteella ripeänä tai edelleen vahvistuisi ensi vuonna, sillä komission ennuste Espanjan talouskasvuksi on 6,3 %, Portugalille 5,1 % ja Saksallekin 4,6 % (ks. taulukko). Suomen talous oli koronakriisissä vähiten vaurioituneita, ja Tilastokeskuksen aamulla julkaistujen lukujen mukaan kokonaistuotanto kasvoi kesäkuussakin vauhdilla (+9,7 % vuodentakaisesta), jolla koronapandemia olisi jo lähes selätetty.
Euroopan komission ennusteet, kesä 2021
Kuvion lähde: Tilastokeskus
Energiaa talouskasvuun saataisiin talouden normalisoitumisella ja patoutuneella kysynnällä. Esimerkiksi Euroopan matkailusektori on edelleen kaukana normaalista, ja sen elpymiseen nojaavat Espanjan ja Portugalin kaltaisten turismista riippuvaisten maiden talousennusteet. Euroopan parlamentin muistion mukaan vuonna 2018 matkailun suora osuus EU:n bkt:sta oli 3,9 %, ja yhteydet muihin sektoreihin huomioiva epäsuora osuus jo 10,3 % bkt:sta. Lataus talouden katapulttiin on siis odotettavissa etenkin Etelä-Euroopassa, kunhan turismi tekee paluun.
Siihen asti taloutta kannattelevat vienti ja yksityinen kulutus. Ulkomaankauppa on saanut tukea Kiinan ja USA:n talouksien elpymisestä ja luottamusluvutkin ovat kasvaneet kohinalla. Toisaalta positiiviset talousyllätykset ovat suurtalouksissa hiipuneet heijastellen mahdollista kasvun parhaan terän taittumista. Koronaviruksen deltavarianttia pidetään yhtenä epävarmuustekijänä, mutta rokotuskattavuuden kasvu ja yhteiskunnan sopeutuminen elämään viruksen rinnalla ei enää tee siitä yhtä suurta uhkaa kuin yli vuosi sitten. Talouden liitoon riittää siis monia syitä, mutta edelleen elpyminen on vahvasti koronarajoitusten poistoon linkittynyttä.