Suuri dilemma: Keskuspankeille taantuma on väistämätön, mutta poliitikot haluavat välttää sen hinnalla millä hyvänsä
Monien vuosikymmenten huipuissa olevat inflaatiolukemat ovat saattaneet meidät outoon tilanteeseen, jossa käydään ideologista kamppailua talous- ja rahapolitiikan välillä. Kirjoitin pari viikkoa sitten makrokatsaukseen siitä, kuinka inflaatiotangoon tarvitaan kiristävän rahapolitiikan lisäksi kiristävää talouspolitiikkaa. Näkemykset poliitikkojen keskuudessa ovat tähän asiaan täysin erilaiset ja risteävät kummallisesti keskuspankkien puheiden kanssa. Käsittelen tässä katsauksessa ensin sitä, kuinka eri tahot talous- ja hintaympäristön nyt näkevät ja toiseksi sitä, kuinka tämä voi johtaa nollakorkojen ajan pysyvään loppuun.
Fedin näkökulma: Vastuuta on kannettava. Federal Reserven pankkiirien mielestä inflaatio on talouden ongelma numero yksi, ja he ovat osoittaneet jo halunsa kantaa vastuuta sen taltuttamiseksi. Taustalla on varmasti myös epäonnistumisen tunne siitä, miksei rahapolitiikassa reagoitu aikaisemmin vaan pysyttiin ”väliaikaisporukassa” liiankin pitkään. Toisaalta keskuspankki ei ole pystynyt kontrolloimaan kaikkia viime vuosien tapahtumia, jotka inflaatiota kiihdyttivät: koronapandemiaa, suurinta talouspolitiikan tukea 70 vuoteen, muutoksia kotitalouksien kulutuskäyttäytymisessä ja toimitusketjuongelmia. Nyt keskuspankki keskittyy näiden kummunneiden talouden epävakauksien tasapainottamiseen lähinnä vähentämällä talouden ja samalla työvoiman kysyntää. Mikäli työvoima ei kasva, työn kysyntää on supistettava, jotta palkat ja lopulta inflaatio asettuvat siedettävämmille tasoille. Tähän on ryhdytty koronnostoin, ja Federal Reserven ohjauskoron odotetaankin nousevan selvästi yli 4 %:iin viimeistään keväällä.
EKP: Tarjonta petti. Euroalueella, mukaan lukien työmarkkina, on selvästi vähemmän todisteita kysyntäpuolen aiheuttamasta talouden kuumenemisesta kuin Yhdysvalloissa. Täällä ongelmat kumpuavatkin pitkälti tarjontapuolelta johtuen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja siitä alkaneesta energiasodasta, mikä on aiheuttanut energian, hyödykkeiden ja teollisuustuotteiden hintojen nopean kohoamisen. EKP:n pankkiirit ovat olleet yksimielisiä siitä, mitä tämä aiheuttaa elintasollemme: me kaikki köyhdymme. Lähes samaan hengenvetoon keskuspankissa on painotettu sitä, että palkkamaltti olisi säilytettävä näinä vaikeina aikoina, eli kotitalouksilla pitäisi olla nyt kärsivällisyyttä, jotta 1970-luvun stagflaatiokierteeltä vältyttäisiin. Euroalueella taantuma on väistämätön, ja valuuttakurssit vaikeuttavat rahapolitiikkaa entisestään, mikä pakottaa EKP:n seuraamaan Federal Reserven jalanjäljillä (vahvan dollarin vaikutuksia käsittelin tarkemmin EKP:n kokousennakossa).
Poliitikot (erityisesti Euroopassa): Hanat auki. Talousteorian näkökulmasta oudosti, mutta vaalikalenterin näkökulmasta ilmiselvästi uudelleenvalintaa jahtaavat poliitikot eivät jaa keskuspankkien toleranssia taantumaa kohtaan. Poliitikot näkevät inflaation lähinnä elinkustannuskriisinä. Tähän paras lääke on elvyttävä talouspolitiikka, jolla tuetaan kustannuksista eniten kärsiviä. Toimeen on jo ryhdytty useissa maissa, joissa suorat tuet kotitalouksille ja sähkölaskujen kattamiseen ovat tulleet voimaan. Vastaus tähän kriisiin on hyvin saman tyylinen kuin koronapandemian aikaan, jolloin edellisen kerran elvytyshanat väännettiin täysille. Nurinkurista vain on se, että kuten takavuosina on nähty, elvyttävä talouspolitiikka johtaa tehokkaasti kysynnän lisäykseen ja korkeampiin hintoihin.
Nämä ideologiset erot näkökulmissa ovat johtaneet köydenvetoon raha- ja talouspolitiikan välillä. Keskuspankit haluavat vähentää kysyntää, poliitikot tukea tuloja. Keskuspankit myöntävät, että taantuma on väistämätön, poliitikot haluavat välttää sen kaikin keinoin.
Tämä vallalla oleva konflikti ei kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan. Finanssikriisin jälkeisinä vuosina talouspolitiikassa oltiin kireällä säästölinjalla, mutta keskuspankeissa elettiin nollakorkojen ja määrällisen elvytyksen aikaa. Tuolloin nimelliskorot tippuivat alimmalle tasolleen vuosisatoihin. Nyt raha- ja talouspoliittiset voima kamppailevat aivan eri suuntiin, mikä voi puolestaan aiheuttaa korkotason nousun pidemmäksi aikaa.
Lähde: TS Lombard