USA:n maltillinen palkkakehitys toi helpotusta korko-odotuksiin
Viime viikko oli kehittyvien markkinoiden osakemarkkinalla vaihteleva. Helsingissä ja USA:ssa indeksit painuivat hieman, mutta Eurostoxx nousi viikon aikana 0,6 % vahvana jatkuneen tuloskauden ansiosta. Q1-tuloskausi on ollut sekä Euroopassa että USA:ssa odotuksiin nähden hyvä, mutta viimeaikainen talouslukujen virta on tuonut mukanaan sarjan pettymyksiä etenkin euroalueella, mikä varjostaa talousnäkymää. Taantumaa luvut eivät kuitenkaan ennakoi, vaan lähinnä kasvun normalisoitumista vahvan viime vuoden lopun jälkeen.
Viikon odotetuimmat makroluvut olivat USA:ssa perjantaina julkaistut työllisyysluvut, joita pidetään tärkeänä mittarina talouskehitykselle sekä Federal Reserven rahapolitiikalle, sillä työmarkkinan vakaus on keskuspankin toinen tavoite inflaation lisäksi. Tuoreimpien lukujen mukaan uusien työpaikkojen määrä oli USA:ssa huhtikuussa 164 000 ja työttömyysaste laski jo alle neljän prosentin ollen 3,9 %. Näin alhaista työttömyysastetta ei ole USA:ssa nähty yli 17 vuoteen, tosin lasku johtui osin ei-positiivisista tekijöistä, sillä osa amerikkalaisista siirtyi työvoiman ulkopuolelle eikä työttömistä työllisiksi. Huomion keskiössä oli kuitenkin palkkainflaatio: keskimääräisten tuntiansioiden kasvu hidastui huhtikuussa 2,6 %:iin vuodentakaisesta, mikä indikoi maltillisia palkankorotuspaineita työmarkkinan kiristymisestä huolimatta ja toi samalla pientä helpotusta korko-odotuksiin.
Yhteen lukuun ei kuitenkaan ole keskittyminen inflaation osalta, sillä erikseen julkistettu kustannusindeksi heijasteli työkustannusten nousun vahvistuneen kovinta vauhtia 11 vuoteen Q1:llä. Näin ollen palkkadata on jossain määrin ristiriitaista ja sen perusteella ei vielä saanut selvää vahvistusta sille, onko USA:n keskuspankilla edessä kaksi vai kolme koronnostoa vielä kuluvan vuoden aikana. Jännitys jatkuneet aina keskuspankin kesäkuun kokoukseen asti, jolloin se julkistaa myös tuoreet talousennusteensa. Kokonaisuudessaan USA:n talousnäkymä on edelleen vahva, vaikka Q1:n kasvuluvut heikentyivät erittäin vahvaan Q4:ään nähden (talouskasvu Q1: 2,3 % vs. Q4: 2,9 %). Kiristyvä rahapolitiikka tulee ajan mittaan heijastumaan kuluttajien luottojen kasvuun ja yritysten investointeihin kertoen samalla suhdannevaiheen kypsymisestä.
Nyt alkaneen viikon osalta makrokalenteri on melko hiljainen. Saksassa julkaistaan muutamia tärkeitä teollisuuslukuja ja Englannin keskuspankilta on luvassa korkopäätös, mutta muutoin viikolta ei ole odotettavissa etukäteen merkittäviä markkinaa liikuttavia lukuja euroalueella tai USA:ssa. Kiinassa sen sijaan julkistetaan mm. ulkomaankauppaluvut.