Työllisyyslukujen harha näkyi tammikuussa
Yhdysvaltain työllisyys- ja talouskasvuluvut ovat laajalti sijoittajapiireissä seurattuja etenkin nyt, kun niiden perusteella hamutaan tietoja mm. rahapolitiikan suunnasta. Nurinkurista on kuitenkin se, että ne laajimmin seuratut alustavat luvut eivät aina kerro koko totuutta ja toisinaan ne eivät ole sinne päinkään. Osakemarkkinalla annetaan kuitenkin suhteellisen suuri paino aina näille tuoreille luvuille, vaikka nimensä mukaisesti ne ovat vajavaisin tiedoin kerättyjä. Lopulliset ja tarkemmat luvut eivät sen sijaan herätä yhtä suurta mielenkiintoa, sillä ne ovat tulevaisuuteen luotaavalla markkinalla jo auttamattoman vanhoja.
Yhdysvaltain työllisyysluvut ovat laajalti seurattu esimerkki tarkistuksista ja niiden heittelystä. Esimerkiksi koronapandemian alkaessa maaliskuussa 2020 työpaikkojen määrää jouduttiin tarkistamaan 670 000:lla alaspäin eli ensimmäisen estimaatin antama kuva työmarkkinasta oli selvästi lopullista ruusuisempi. Koronapandemian suurten loikkausten jälkeen työpaikkaluvut ovat olleet suhteellisen hyvin linjassa, mutta yhteensä viime vuonna tarkistuksia alaspäin tehtiin yhteensä 360 000:n työpaikan edestä. Tämä vastaa lähes kahden "perus"kuukauden lisäystä uusissa työpaikoissa, joten luku ei ole aivan pieni.
Tammikuussa työpaikkoja tarkistettiin kertaheitolla reilusti alaspäin, 124 000:lla, mikä on poikkeuksellisen suuri lukema. Usein tarkistukset ovat suuria etenkin talouden käännekohdissa, joissa tietojen tarkentuminen kestää tavallista pidempään. Tulevien kuukausien tarkistukset näyttävät, onko nyt kyseessä selvä taite huonompaan työmarkkinalla vai normaalia vuodenvaihteen heiluntaa.
Lukujen lähde: BLS. Huom. Tammikuun 2024 luvuissa (tuorein luku) kyseessä toisen ja ensimmäisen estimaatin erotus.