Euroalueen inflaatiosta hyviä uutisia, talouskasvusta huonoja
Euroalueen inflaatiosta saatiin jälleen hyviä uutisia. Eurostatin lokakuun alustavien lukujen mukaan inflaatioluvut tulevat alas kuin kivi: inflaatio hidastui 2,9 %:iin vuodentakaisesta ja 0,1 %:iin kuukausitasolla. Pohjahinnoissa (inflaatio pl. ruoka ja energia) nousu on edelleen selvästi nopeampaa kuin pääluvuissa, mikä johtuu pitkälti energiahintojen laskusta (-11,1 % vuodentakaisesta). Niissäkin kk-muutokset ovat pienentyneet (lokakuussa 0,2 %), mikä kertoo inflaatiopaineiden maltillistumisesta.
Pohjahintojen yli 4 %:n nousu kertoo, että luvuissa ei suinkaan olla vielä EKP:n tavoitetasoilla, mutta suunta on oikea. Suurin riski inflaatiolukuihin tulee nyt euroalueen ulkopuolelta, sillä Israelin ja Hamasin välisen sodan laajeneminen ja sen myötä vaikuttamaan myös öljytoimituksiin voisi nostaa öljyn hintaa ja tätä kautta energiahintoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että viime talvi oli euroalueen energiamarkkinalla poikkeuksellinen, ja siksi hintojen lasku näkyy nyt etenkin vertailussa vuodentakaiseen ja laskee inflaation päälukuja rajusti.
Odotuksia edelleen hidastuvasta inflaatiosta puoltaa euroalueen talouskuva, joka on heikkenemään päin. Eurostat julkaisi eilen alustavat lukemat alueen Q3:n BKT:sta, ja niiden mukaan talouskasvu jäähtyi 0,1 %:iin vuodentakaisesta ja supistui 0,1 % kvartaalitasolla. Mikäli toinen negatiivinen kvartaalilukema saadaan Q4:llä, teknisen taantuman tunnusmerkit toteutuvat. Tämä on hyvin mahdollista, sillä lokakuun ostopäällikköindeksit vihjasivat vahvasti taantumaskenaarioon alle 50:n lukemilla. Samalla kuitenkin EKP:n tehtävä helpottuu ja voidaan varmistaa, että korkosyklin huippu on nähty.