YIT suunnittelee pienen Norjan Infraprojektit-liiketoiminnan alasajoa
YIT ilmoitti torstaina aloittavansa suunnitelmat Norjan Infraprojektit-liiketoimintansa alasajamiseen. Norjan osuus yhtiön Infra-segmentistä oli vuonna 2019 noin 6 % ja koko YIT:n liikevaihdosta noin 1,5 %, joten kokonaisuudessaan mahdolliset vaikutukset yhtiölle jäävät pieneksi. Mahdollinen alasajo todennäköisesti luo kuitenkin pieniä kertaluonteisia kuluja, joita tosin oikaistussa liikevoitossa ei huomioida. Yksikön kannattavuus ei nähtävästi ole ollut toivotulla tasolla ja pidemmällä tähtäimellä Infra-segmentin suhteellinen kannattavuus voi hieman parantua, mutta pienen koon vuoksi vaikutukset jäävät hyvin maltillisiksi eikä aiheuta näillä haavaa isoja muutospaineita ennusteisiimme.
Näkemyksemme mukaan markkinatilanne Norjassa on infrarakentamisen osalta hyvä julkisten investointien ajamana, mutta samalla YIT:n yksikön koko on jäänyt osin isoimpien kilpailijoiden jalkoihin, eikä nykyinen volyymitaso riitä kattamaan kustannuksia tavoitellulla tasolla. YIT kertookin tiedotteessaan, että Norjan liiketoiminta kutistui merkittävästi huhtikuussa 2020 toteutetun Pohjoismaiden päällystys- ja kiviainesliiketoimintojen myynnin myötä, ja näkymät nykyiselle Norjan infraliiketoiminnalle ovat vaatimattomat.
Yhtiön mukaan mahdollinen vetäytyminen Norjasta seuraa YIT:n strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö tehostaa pääoman käyttöä ja karsii pois toimintoja, jotka eivät tuo merkittäviä synergiaetuja tai joiden kannattavuus ei vastaa tavoitteita. Prosessin yhteydessä YIT käynnistää Norjan henkilöstönsä kanssa YT-neuvottelut, jotka koskevat noin 130 henkilöä. Yhtiö arvioi jatkavansa liiketoimintaansa Norjassa arviolta vuoteen 2022 saakka, kunnes käynnissä olevat hankkeet on saatu vietyä loppuun.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.07.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 391,5 | 3 215,1 | 3 079,5 |
kasvu-% | 5,95 % | −5,20 % | −4,22 % |
EBIT (oik.) | 165,5 | 127,3 | 157,2 |
EBIT-% (oik.) | 4,88 % | 3,96 % | 5,11 % |
EPS (oik.) | 0,38 | 0,36 | 0,47 |
Osinko | 0,40 | 0,28 | 0,30 |
Osinko % | 6,71 % | 12,67 % | 13,57 % |
P/E (oik.) | 15,75 | 6,15 | 4,70 |
EV/EBITDA | 16,55 | 7,62 | 5,28 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/camelman/500/28271_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)