YIT Q1: Tulos elpyy
Nostamme YIT:n tavoitehinnan 5,70 euroon (aik. 5,00 euroa) ja suosituksemme lisää-puolelle (aik. vähennä) yhtiön Q1-tuloksen jälkeen. YIT:n vuosi alkoi tuloksen osalta hieman ennusteitamme paremmin ja pahin näyttäisi olevan takanapäin. Markkinanäkymät ovat suotuisat monelle segmentille, vaikka korona vielä epävarmuuksia aiheuttaakin. Odotamme merkittävää tulosparannusta vuoden 2021 aikana, jonka pitäisi syntyä ongelmasegmenttien tulostason vakaantumisen ja asumisen segmenttien hyvän tuloksen vetämänä. Nousseilla ennusteillamme osakkeen lähivuosien arvostus on kohtuu alhainen ja tarjoaa nousuvaraa.
Tulos odotuksiamme parempi
YIT julkisti perjantaina aamulla odotuksiin nähden paremman raportin Q1:ltä. Liikevaihto oli suhteellisen linjassa ennusteisiin nähden, mutta tulos ylitti hieman markkinoiden ennusteet. Tulos oli vahvasti asuntomarkkinan vetämä, mutta myös heikkojen segmenttien tulostaso vakaantui vertailukautta paremmalle tasolle. Tämä laski hieman YIT:n yllä ollutta riskitasoa. Projektinhallintahaasteiden ratkominen tosin jatkuu vielä yhtiössä. Näkymissä asuntorakentamisen tilanne näyttää olevan hyvä ja vakaantuvan. Muissa segmenteissä kysyntä on pääosin normaalilla tasolla ja kehittyy vakaaseen suuntaan. Odotuksiin nähden raportti jätti tilanteesta positiivisen maun, vaikka haasteita vielä yhtiöllä tulostason nostoon liittyykin.
Hyvä tulos nosti ennusteitamme
Teimme pieniä muutoksia ennusteisiimme yhtiön tuloksen ja näkymien perusteella. Odotamme edelleen vuodelle 2021 merkittävää tulosparannusta koronan sävyttämästä vuodesta 2020. Tulosparannus ei synny kasvusta, sillä odotamme yhtiön liikevaihdon laskevan 8 %:lla 2834 MEUR:oon alhaisen tilauskannan ja alhaisten asuntovalmistumisten johdosta. Yhtiön ohjeistuksen mukaisesti odotamme korkeampaa oikaistua liikevoittoa. Odotamme nyt oikaistun liikevoiton nousevan yli 70 %:lla 150 MEUR:oon (202: 85 MEUR) ja marginaalin olevan 5,3 % (2020: 2,8 %). Parannus syntyy pääosin Toimitila-segmentin tappioiden poistumalla, mutta myös asuntosegmentit avittavat vahvalla tuloksellaan. Vuodelle 2022 odotamme liikevaihdon lähtevän tilauskannan mukana jälleen kasvuun alhaisilta tasoilta. Samalla projektiongelmien päätyttyä ja volyymien noustessa, olisi kannattavuudella paremmat mahdollisuudet nousta myös korkeammalle.
Arvostuksessa nousuvaraa
Yhtiön hyvä tulos ja markkinanäkymät alensivat hieman yhtiön riskitasoa. Ennustemuutosten myötä myös lähivuosien arvostus vaikuttaa jo houkuttelevammalta. YIT:n arvostus vuodelle 2021 on kohtuullinen (21e: EV/EBIT (oik.): 12x, P/E (oik.): 12x) ja laskee edelleen vuodelle 2022 (22e: EV/EBIT (oik.): 10x, P/E (oik.): 10x). Vuosien 2021-2022 ennusteilla ja hyväksymämme arvostushaarukan keskitasolla (EV/EBIT: 10-14x, P/E:10-14x) arvostus tarjoaa selvää nousuvaraa. Myös verrokkeihin nähden arvostus on hieman yli 10 %:n alennuksella, kun mielestämme YIT tulisi hinnoitella verrokkien kanssa samalle tasolle. Myös osinkotuotto on kohtuullinen, vaikka sen kestävyyteen ei täysin voi luottaakaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
YIT
YIT on vuonna 1940 perustettu suomalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö, joka toimii asunta-, toimitila- ja infrarakentamisen sektoreilla. Yhtiö työllistää useita tuhansia ammattilaisia useissa Euroopan maissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.05.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 069,4 | 2 833,6 | 2 964,9 |
kasvu-% | −9,50 % | −7,68 % | 4,63 % |
EBIT (oik.) | 85,2 | 149,7 | 170,9 |
EBIT-% (oik.) | 2,77 % | 5,28 % | 5,77 % |
EPS (oik.) | 0,20 | 0,44 | 0,53 |
Osinko | 0,14 | 0,20 | 0,25 |
Osinko % | 2,84 % | 9,05 % | 11,31 % |
P/E (oik.) | 24,83 | 5,07 | 4,15 |
EV/EBITDA | 18,52 | 6,04 | 4,86 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/camelman/500/28271_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/0ea827/500.png)