WithSecure Q1-aamutulos: Ydinliiketoiminnassa hyvää kehitystä, konsultoinnissa pehmeää
WithSecuren Q1-luvut jäivät konsernitasolla aavistuksen odotuksista strategisen tarkastelun alla olevan konsultointiliiketoiminnan pehmeyden vuoksi. Yhtiön strategian ytimessä olevat pilvipohjaiset tuotteet ja -palvelut kasvoivat linjassa odotuksiimme ja muutenkin ohjelmistoliiketoiminnan kannattavuuskäänne eteni mallikkaasti alkuvuodesta. Konsultoinnin heikkous oli kuitenkin hyvin sujuneen Q4:n jälkeen pettymys, ja hidas startti vuoteen voi vaikuttaa liiketoiminnasta divestointihetkellä saatavaan hintaan.
Pilvipohjaisissa tuotteissa odotettua kasvua, konsultoinnissa pehmeä neljännes
WithSecuren Q1-liikevaihto kasvoi 3 % 36,2 MEUR:oon, mikä alitti lievästi 37,0 MEUR:n ennusteemme. Strategian keskiössä olevat pilvipohjaiset tuotteet ja -palvelut kasvoivat 10 %, mikä oli linjassa odotustemme kanssa. Kasvuvauhdin trendi oli odotetusti alaspäin heikon talousympäristön ja kiristyneen kilpailutilanteen aiheuttaessa vastatuulta. Pilvipohjaisten tuotteiden ja -palveluiden jatkuva vuosilaskutus (ARR) kasvoi 10 % 80,5 MEUR:oon, ja myös edelliseen neljännekseen nähden nähtiin noin 3 %:n kasvua. Kokonaisuutena uuden raportointitavan mukainen ydinliiketoimintaa edustava Elements-yhtiö -segmentti kasvoi 6 %, missä paikallisesti hallinnoitujen tuotteiden rakenteellinen lasku (Q1’24: -9 %) laimentaa pilvituotteiden tuomaa kasvua. Cloud Protection for Salesforce -liiketoiminta (Q1’24: 2,0 MEUR) polki alkuvuodesta käytännössä paikoillaan, kun odotuksissamme oli vaatimatonta yksinumeroista kasvua. Strategisen tarkastelun alla olevan konsultointiliiketoiminnan liikevaihto laski 5 %, kun odotimme loppuvuodesta nähdyn laskutusasteiden paranemisen kääntävän kasvutrendin 5 % plussalle. Yhtiön mukaan lasku johtui pääosin joidenkin suurien asiakkaiden kyberturvallisuusostojen lykkäyksistä alkuvuonna.
Tuloskäänne eteni mallikkaasti ydinliiketoiminnassa
WithSecuren oikaistu käyttökate oli Q1:llä 0,0 MEUR, missä nähtiin odotetusti merkittävä parannus vertailukaudesta (Q1’23: -6,2 MEUR) tehtyjen kustannussäästöjen ajamana. Oikaistun liikevoiton tasolla tulos oli vielä -2,4 MEUR pakkasella, kuten myös liiketoiminnan rahavirta (-2,2 MEUR). Operatiiviset tulosrivit jäivät hieman odotuksista konsultoinnin vuoksi, missä oikaistu käyttökate tipahti -7 % pakkaselle vahvan Q4:n (19 %) jälkeen heijastellen alhaista liikevaihtoa. Elements-yhtiö -segmentissä kannattavuuskäänne eteni hienosti, kun jo ennestään korkea bruttomarginaali vahvistui vertailukaudesta (79,5 % vs. 78,4 %) ja tehtyjen kululeikkausten myötä oikaistu käyttökate nousi 3,6 %:iin (Q1’23: -16,9 %). Isossa kuvassa yhtiön ydinliiketoiminnan tuloskäänne etenee mallikkaasti ja kannattavuusperusta on nyt terve. Tämä luo hyvän pohjan kannattavalle kasvulle, kunhan liikevaihto saadaan takaisin piristyvälle kasvupolulle.
Näkymät odotetusti tässä kohtaa vuotta ennallaan, loppuvuodesta pitää parantaa
Näkymissään WithSecure ennakoi koko konsernin liikevaihdon kasvavan 6–12 %, missä Pilvipohjaiset tuotteet ja -palvelut (kasvu 10–16 %, ARR kasvu 10-20 %) toimii keskeisenä ajurina. Oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan positiivinen, mikä alkuvuodesta nähdyn kehityksen perusteella näyttää hyvin realistisesti saavutettavalta (ennusteemme ennen raporttia 4,5 MEUR; 2,9 % lv:sta). Viime vuoden kasvupettymysten sekä Q1:llä nähdyn konsultoinnin pehmeyden vuoksi riskit konsernitason kasvuohjeistuksen toteutumisen suhteen ovat edelleen koholla. Liiketoiminnan todennäköisen divestoinnin yhteydessä näkymiä tullaan kuitenkin tältä osin päivittämään. Ydinliiketoiminnoissa kehitys näyttää kuitenkin etenevän pitkälti odotustemme mukaisesti, joskin näkymiin yltäminen vaatii edelleen asteittain lievästi paranevaa kehitystä loppuvuodesta. Kilpailutilanne WithSecuren markkinoilla jatkuu kireänä, eikä talousympäristö ole alkanut vielä Euroopassa olennaisesti parantua. Siten kasvuvauhdin kiihdyttäminen tänä vuonna vaatii näkemyksemme mukaan yhtiöltä hyvää suoritusta ja mielellään vetoapua myös markkinatilanteen piristymisestä. Alustavasti emme näe olennaista tarvetta muuttaa ohjeistushaarukan alalaidalla olevaa (6,3 %) kasvuennustettamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
WithSecure
WithSecure on kyberturvallisuustuotteita ja -palveluita tarjoava yhtiö, jonka ratkaisut auttavat tuhansia yrityksiä suojautumaan tietoturvauhkilta. WithSecuren liiketoiminta koostuu tuoteliiketoiminnasta, hallinnoiduista palveluista, joissa tuote ja palvelu yhdistyvät sekä puhtaasta palveluliiketoiminnasta. Valtaosa WithSecuren liikevaihdosta tulee arviomme mukaan vielä päätelaitteiden suojaustuotteista (Endpoint Protection, EPP). WithSecure tarjoaa suuryrityksille ja muille kriittisiä IT-järjestelmiä omistaville tahoille konsultointia kaikilla kyberturvallisuuden osa-alueilla. Yhtiön tarjoamia palveluita ovat muun muassa tietoturvatarkastukset, kyberturvan stressitestit (Red Teaming), strateginen riskien- ja tietoturvan hallinta, tietoturva ohjelmistokehityksessä sekä tietomurtoihin ja -vuotoihin reagointi.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.02.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 142,8 | 151,8 | 159,1 |
kasvu-% | 6,02 % | 6,28 % | 4,84 % |
EBIT (oik.) | −26,3 | −5,9 | 2,2 |
EBIT-% (oik.) | −18,44 % | −3,90 % | 1,39 % |
EPS (oik.) | −0,13 | −0,02 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 58,59 |
EV/EBITDA | - | 25,95 | 10,33 |