Wetteri vahvistaa asemaansa Kia- ja Mitsubishi-edustuksissa
Kaupan myötä Wetteri vahvistaa entisestään asemaansa Pohjois-Suomessa, jossa sillä on valmiiksi hyvä tunnettuus ja vahva markkina-asema. Käsityksemme mukaan merkkiedustukset ja vaihto-omaisuus ovat liiketoimintakaupan pihvi, sillä Rinta-Joupin on tarkoitus jatkaa vaihtoautokauppaa kyseisissä tiloissa. Yhtiö ei avannut tiedotteessaan kauppahintaa, tai siihen liittyviä rahoitusratkaisuja, mutta arviomme mukaan merkkiedustuksiin liittyvät omaisuuserät ovat liikkuneet melko edullisesti. Kaupalla ei ole vaikutusta näkemykseemme osakkeesta.
Wetterin markkina-asema vahvistuu jo valmiiksi vahvassa Pohjois-Suomessa
Wetteri tiedotti tiistaina ostavansa Rinta-Joupin Autoliikkeen Kia- ja Mitsubishi-liiketoiminnan Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä. Liiketoimintakaupan yhteydessä yhtiölle siirtyy kyseisten sijaintien Kia- ja Mitsubishi-merkkien myynti sekä merkkihuolto ja siihen liittyvä vaihto-omaisuus. Kaupan myötä Wetteri saa arviomme mukaan edullista vaihto-omaisuutta, osaavaa huoltohenkilöstöä ja vahvistettua markkina-asemaansa kyseisissä merkkiedustuksissa.
Kia- ja Mitsubishi-edustuksia on hiljattain laajennettu orgaanisestikin
Wetteri on hiljattain laajentanut Kia- ja Mitsubishi-edustuksiaan viiteen uuteen sijaintiin ja tiedotettu liiketoimintakauppa vauhdittaa markkinaosuuden valtaamista kyseisissä merkeissä. Kaupan myötä Wetterin Kia- ja Mitsubishi-myynti kasvaa yhtiön arvion mukaan vuositasolla noin 1 500 ajoneuvoon ja brändeihin liittyvä liikevaihto 125 MEUR:oon. Uusi liiketoiminta siirtyi Wetterille 1.10.2024. Päivitämme liiketoimintakaupan osaksi Wetterin ennusteita seuraavan päivityksemme yhteydessä, joskin sen vaikutus ennusteisiimme on pieni.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wetteri
Wetteri on monimerkkiautotalo, jonka kilpailuedun ytimessä ovat Suomen laajin merkkivalikoima laadukkaita myynti- ja huoltomerkkejä, vuosikymmenten aikana huippuunsa hiottu laaja-alainen osaaminen ja pitkäaikaiset luottamukselliset suhteet alan toimijoihin. Digitalisaation hyödyntämisessä ja data-analytiikan kehittämisessä Wetteri on ollut edelläkävijä jo pitkään.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 443,3 | 588,5 | 639,5 |
kasvu-% | 52,19 % | 32,76 % | 8,67 % |
EBIT (oik.) | 12,0 | 10,1 | 14,3 |
EBIT-% (oik.) | 2,70 % | 1,72 % | 2,24 % |
EPS (oik.) | 0,02 | −0,01 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,01 |
Osinko % | 1,08 % | 2,15 % | |
P/E (oik.) | 32,40 | - | 11,28 |
EV/EBITDA | 10,23 | 8,24 | 6,53 |