Wärtsilä: Strategiapuhelussa ei isoja uutisia
Wärtsilä järjesti eilen tavanomaisen strategiakatsauksen analyytikkopuheluna. Kysyntätilannetta ja -ajureita koskevissa kommenteissa oli optimismia. Merkittäviä uutisia ei kuultu ja varastoinnin aseman pohdinta jatkuu aina vain. Osake on yhä edullinen.
Marinen kysyntä pitää pintansa
Wärtsilän mukaan globaali alusmarkkina ja Marine-segmentin kysyntä ovat aktiivisia. Wärtsilälle tärkeät segmentit eli risteilijät ja myös offshore ovat hyvässä vedossa. Kaasunkuljetusaluksissa on nyt hiljaisemman kysynnän kausi, mutta konttialustilausten markkina on piristymässä jälleen. CO2-päästöttömyys on keskeinen ajuri ja kehitystä kiihdyttää EU:n vuosina 2025-2027 kiristyvät päästöoikeusvaatimukset merenkulkusektorille. Wärtsilän mukaan kehityksen nopeuttaminen vaatisi myös kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n mukaantuloa päästöoikeuskauppaan. Wärtsilä totesi kuitenkin, että jälkiasennusmarkkina on hyvässä vedossa moottoreiden polttoainevaihdoissa, LNG-alusten metaanivuotojen vähentämisessä sekä hiilidioksidin talteenottojärjestelmissä. Viime mainituissa liikkeellä ovat kuitenkin vasta varhaiset omaksujat ja laajempi käyttöönotto vaatisi asiaa koskevia säädöksiä IMO:lta. Yleisesti merenkulun matkaa kohti päästöttömyyttä/päästöneutraaliutta hidastaa sopivien polttoaineiden kuten metanolin yhä puutteellinen saatavuus.
Energyssä kasvua ajavat säätövoima sekä datakeskusten energiantarve
Wärtsilän mukaan Yhdysvalloissa säätövoiman tarve on edelleen vahvassa kasvussa, sillä kysyntää ajaa voimayhtiöiden hakeutuminen halvimman tuotantomuodon pariin. Tämä merkitsee uusiutuvan energian (mm. Texasin aurinkovoima) jatkuvasti kasvavaa osuutta ja siten myös kohoavaa tarvetta säätövoimalle eikä kehitys ole riippuvaista regulaatiosta. Näin ollen presidentin ja hallituksen vaihtumista ei pidetä Yhdysvaltain markkinoilla erityisenä uhkana. Perusvoiman ja siten Wärtsilän kaasu- ja monipolttoainevoimaloiden kysynnän kannalta Wärtsilä piti tärkeinä Brasilian meneillään olevia voimantuotannon huutokauppoja ja myös Indonesian sekä muun Kaakkois-Aasian markkinat ovat aktivoitumassa. Lisäksi datakeskusten koko ajan kasvava määrä ja keskikoko nostaa kysyntää. Niiden voimantarpeen nousu perinteisestä 20-30 MW:sta 200-300 MW:iin merkitsee sitä, että paikallisilla voimayhtiöillä ei ole riittävää tuotanto- ja siirtokapasiteettia. Datakeskukset tarvitsevat siten omat voimalansa ja kyseinen 20-300 MW:n tehoalue on Wärtsilän ”sweet spotissa”. Wärtsilän kaksi yhteistyöprojektia AVK-SEG:n kanssa ovat oiva referenssi.
Energian varastointijärjestelmien aseman strateginen pohdinta jatkuu edelleen. Wärtsilä korosti, että vaikka uutta kerrottava ei olekaan, ei tämä merkitse asiaa koskevan aktiviteetin puutetta. Hieman huolestuttavaa oli, että strategisen pohdinnan venyminen ”mietityttää joitakin asiakkaita”. Wärtsilä kuitenkin sanoi, että tällä ei toistaiseksi ole ollut isompaa merkitystä. Itse varastoinnin markkina on edelleen aktiivinen Yhdysvaltojen ulkopuolella ja mm. Australiassa.
Palveluissa edetään kaikilla rintamilla
Wärtsilän mukaan sen palvelukysynnän tilaukset/toimitukset-suhdeluku on >1 kaikissa palveluliiketoiminnan segmenteissä pelkistä huolto- ja varaosapalveluista korkean lisäarvon suorituskykytakuusopimuksiin. Kysyntätrendi on ollut positiivinen, vaikka projektitilausten virta onkin epätasainen. Myyntimixillä on yksittäisellä kvartaalilla huomattava vaikutus palveluliiketoiminnan kannattavuuteen, mutta myynnin jakautumista eri palvelusegmentteihin ei tulla julkistamaan.
Kannattavuuden suhteen ollaan luottavaisia
Wärtsilä toisti jo aiemmin sanomansa eli yhtiö on hyvin matkalla taloudellisiin tavoitteisiinsa (>5 % p.a. kasvu; 12 % liikevoittomarginaali). Keskeisimmät ajurit ovat 1) palvelujen ja etenkin korkean lisäarvon palvelujen osuuden kasvu; 2) siirtyminen puhtaisiin laitetoimituksiin pois avaimet käteen -projektitoimituksista sekä 3) tiimien, prosessien ja toimipisteverkon jo suurelta osin toteutettu virtaviivaistaminen. Kannattavuuden suhteen olemme hieman konsensusta luottavaisempia, sillä vuoden 2025 oikaistu EBIT-marginaaliennusteemme on 11,4 % (konsensus: 11,0 %) ja vuoden 2026 ennusteemme 11,7 % (11,3 %).
Wärtsilän osake on mielestämme edelleen edullinen. Riskikorjattu tuotto-odotus on houkutteleva ja vuoden 2025 P/E- ja EV/EBIT-kertoimet ovat -28…-34 % alle verrokkien mediaanin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wärtsilä
Wärtsilä on vuonna 1834 perustettu suomalainen konepaja, joka keskittyy toimittamaan laivojen moottoreita sekä niihin tarvittavaa koneistoa että laitteistoa. Lisäksi Wärtsilä valmistaa öljy, kaasu ja monipolttoainemoottoreihin perustuvia voimalaitoksia sekä näihin liittyviä palveluita. Yhtiö työllistää noin 18000 henkeä ympäri maailman ja erityisesti päämarkkinoillaan Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6 014,0 | 6 511,3 | 7 489,1 |
kasvu-% | 2,93 % | 8,27 % | 15,02 % |
EBIT (oik.) | 497,0 | 689,0 | 856,7 |
EBIT-% (oik.) | 8,26 % | 10,58 % | 11,44 % |
EPS (oik.) | 0,56 | 0,81 | 1,03 |
Osinko | 0,32 | 0,42 | 0,55 |
Osinko % | 2,44 % | 2,47 % | 3,23 % |
P/E (oik.) | 23,56 | 21,03 | 16,51 |
EV/EBITDA | 13,07 | 11,97 | 9,71 |