Trygiltä erittäin vahva Q4-tulos
Sammon tytäryhtiöiden Ifin ja Topdanmarkin verrokki Tryg julkaisi torstaina Q4-tuloksensa. Tulos oli olosuhteisiin nähden vahva, sillä kvartaalin haasteelliset sääolosuhteet eivät kasvattaneet merkittävästi korvausmääriä. Tulos ylittikin konsensusodotukset, mikä palkittiin tulospäivän reippaalla kurssinousulla (+4 %).
Säävahingot painoivat yhdistettyä kulusuhdetta, mutta varsin vähän
Trygin vakuutustoiminnan liikevaihto kasvoi paikallisvaluutoissa mitattuna noin 6,3 % vertailukaudesta. Valuuttakurssimuutokset huomioiden kasvu jäi hieman alle 2 %:iin, joka ylitti kuitenkin lievästi konsensusodotuksen. Tuttuun tapaan kasvun pääasiallisena ajurina olivat vakuutusmaksuihin ajetut hinnankorotukset.
Kvartaalille osuneet haastavat sääolosuhteet nostivat hieman korvausmääriä, mutta tämän vaikutus jäi varsin maltilliseksi. Alla oleva korvaussuhde (oikaistu suurvahingoista, sääilmiöiden vaikutuksesta sekä muista kertaluonteisemmista eristä) parani hieman vuodentakaisesta, ja myös raportoitu yhdistetty kulusuhde ylitti vakuutusmaksujen tapaan ennakko-odotukset. Operatiivinen kulutehokkuus säilyi tuttuun tapaan vahvana ja sai lisätukea RSA-yritysoston kustannussynergioista. Näiden yhteisvaikutuksesta vakuutuspalvelutulos oli analyytikkoennusteita parempi (1654 MDKK vs. 1572 konsensus).
Sijoitustuotot jäivät puolestaan odotuksista. Vahvan vakuutuspalvelutuloksen johdosta katsauskauden tulos päätyi kuitenkin konsensusennusteen yläpuolelle.
Yllättävän vahva kvartaali
Emme löytäneet selkeää selitystä Q4:n kannattavuuserolle aiemmin raportoineisiin verrokkeihin Topdanmarkiin ja Gjensidigeen nähden. Tarkastelussa on kuitenkin huomioitava, että Gjensidigellä valtaosa liikevaihdosta tulee Norjasta ja Topdanmarkilla käytännössä täysin Tanskasta. Trygillä liiketoiminta taas on Tanskan lisäksi painottunut Ruotsiin, jossa konsernin kannattavuus on ollut selvästi vahvinta. Sammon tärkeimmällä tytäryhtiöllä Ifillä liikevaihto on jakautunut kaikkiin Pohjoismaihin, joista Tanskan osuus on selvästi pienin. Näin ollen vertailu yhtiöiden välillä ei ole aivan suoraviivaista.
Varsin pienen otoksen perusteella säävahingot vaikuttaisivatkin iskeneen voimakkaimmin juuri Norjan vahinkovakuutusmarkkinaan, jossa Ifillä on vahva jalansija. Joka tapauksessa Trygin matala vahinkosuhde oli hieman yllättävää, erityisesti kun huomioidaan Tanskassa niin ikään toimivan Topdanmarkin selvästi kasvaneet korvausmäärät Q4:llä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille