Toivo Group Q2’24 -pikakommentti: Kohtuullinen, mutta odotuksiamme heikompi tulosraportti
Toivo julkisti aamulla kohtuullisen, mutta odotuksiamme heikomman tuloksen. Positiivisesti Q2:lla edelleen erittäin vaikeassa markkinatilanteessa yhtiö solmi noin 100 MEUR edestä uusia sopimuksia. Kiinteistöportfolion myyntitappio rasitti tulosta nähdäksemme jonkin verran odotuksiamme enemmän. Yhtiön klo 9.00 alkavaa webcastia voi seurata täällä.
Liikevaihto kasvoi vahvasti
Toivon liikevaihto kasvoi Q2:lla todella selvästi 18,1 MEUR:oon (Q1’23: 6,1 MEUR), mutta jäi hieman 18,9 MEUR:n odotuksestamme. Kasvun taustalla on erityisesti kuluttajakohteiden valmistumiset ja projektinjohtohankkeet. Katsauskaudella valmistui yhteensä kolme omistusasuntohanketta ja kolme projektinjohtourakointihanketta. Huomautamme, että Toivon liikevaihdon kvartaalikohtainen ennustaminen on hyvin haastavaa ja heilunta voi olla merkittävää riippuen kohteiden valmistumisen ajoituksesta. Kiinteistöportfolion vuokratuotot jatkoivat lähes odotetusti noin 12 % kasvussa suhteessa vertailukauteen asuntokannan kasvun sekä vuokrien korotusten tukemana. Nettotuotot jäivät sen sijaan ennusteistamme. Taustalla oli arviomme mukaan kylmä kevät sekä jonkin verran odotuksiamme matalampi vuokrausaste. Myymättömät valmistuneet asunnot (10kpl) myös lisäsivät hoitokuluja arviomme mukaan jonkin verran. Vuokrausaste jatkoi yhä laskutrendissä ja oli 92,1 % (Q2’23: 97,8 %, Q1’24: 92,9 %). Matalamman vuokrausasteen taustalla on vaikeana jatkunut pääkaupunkiseudun vuokramarkkina ja vuokrankorotukset. Yhtiö solmi katsauskaudella noin 100 MEUR edestä uusia sopimuksia, joita olemme kommentoineet erikseen.
Tulos jäi odotuksistamme
Muun kuin vuokratuottojen liikevaihdon myyntikate oli noin 14 %:n tasolla ollen lähellä odotuksiamme (Inderes ennuste 15 %). Sijoituskiinteistöjen käypien arvojen muutokset sekä luovutusvoitot ja -tappiot erä oli odotuksiamme suuremmat -1,2 MEUR (Inderes ennuste -0,3 MEUR:oon). Olemassa olevien sijoituskiinteistöjen arvostuksiin ei tullut muutoksia, kun me olimme odottaneet inflaation ajamaa noin 0,5 MEUR positiivista muutosta. Mahdolliset olemassa olevien sijoituskiinteistöjen käypien arvojen muutokset vaikuttavatkin tulevan kokonaan Q4:lle. Toivo sai Q2:n aikana 25,7 MEUR portfolion myynnin maaliin ja kirjasi tästä arviomme mukaan hieman odotuksiamme (-0,8 MEUR) suuremman myyntitappion tälle kvartaalille.
Kiinteät kulut olivat hieman odotuksiamme suuremmat. Edellisten erien summana Toivon liikevoitto asettui Q2:lla noin 1,2 MEUR:oon, joka jäi melko selvästi 2,8 MEUR:n ennusteestamme. Arviomme mukaan yhtiöllä muutama enemmän myymätön asunto odotuksiimme nähden, joka myös painoi tulosta. Rahoituskulut sen sijaan olivat hieman ennusteitamme pienemmät (-1,0 vs 1,2 MEUR). Näin ollen Toivon Q2:n EPS:n oli 0,01 euroa (Inderes ennuste 0,02 €). Yhtiön LTV nousi 51,3 %:iin ja omavaraisuusaste 43 %:iin.
Ohjeistukseen kohdistuu loppuvuonna painetta, vaikka uudet sopimukset tukevat loppuvuotta
Toivo ohjeistaa liikevoiton ilman sijoituskiinteistöjen käypien arvojen muutoksia olevan 6–12 miljoonaa euroa ja liikevoiton olevan 8–14 miljoonaa euroa vuonna 2024. Ennen tulosta ennustimme liikevoiton olevan 8 MEUR, joka on aivan ohjeistuksen alarajalla. H1:n jälkeen yhtiöllä on kasassa liikevoittoa noin 2,3 MEUR, jonka myötä ohjeistukseen kohdistuu nähdäksemme painetta odotuksiamme heikomman H1:n jälkeen. H2:sta tukee yhtiön tiedottamat useat uudet projektit ja loppuvuoden ennusteissamme olikin ennen Q2-tulosta pientä alustavaa nousupainetta. Erityisesti omaan taseeseen tulevat vuokrakohteet tulevat arviomme mukaan tukemaan tulosta loppuvuonna.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Toivo Group
Toivo on vuonna 2015 perustettu suomalainen kiinteistökehitykseen ja -omistukseen erikoistunut toimija. Yhtiön liiketoimintamalli yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Kiinteistökehityksessä ja kiinteistöjen omistamisessa yhtiön fokus on asunnoissa, jotka sijaitsevat pk-seudulla, Turussa ja Tampereella. Kiinteistökehitys käsittää asuntojen hankekehityksen, suunnittelun sekä rakennuttamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 43,7 | 50,0 | 51,7 |
kasvu-% | 114,99 % | 14,45 % | 3,44 % |
EBIT (oik.) | −0,3 | 8,0 | 12,4 |
EBIT-% (oik.) | −0,70 % | 15,96 % | 23,90 % |
EPS (oik.) | −0,08 | 0,05 | 0,12 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 20,31 | 8,62 |
EV/EBITDA | - | 16,17 | 11,00 |