Toivo Group: Investointihalukkuutta
Toivon Q1-tulos jäi odotuksistamme nettotuottojen alitettua ennusteemme ja kiinteiden kulujen oltua odotuksiamme suuremmat. Yhtiö pyrkii käynnistämään investoinnit muun markkinan edellä tämän vuoden aikana varmistaakseen edullisemmat rakennuskustannukset. Investointeja jarruttaa nähdäksemme tiukka rahoitusympäristö sekä hitaampana käyvä transaktiomarkkina, mutta tukee ensi vuonna korkotason todennäköisen laskun tukema hiljalleen vauhtia keräävä asuntorakennusmarkkina. Nykykurssilla (2024e: P/NAV 0,97x) sijoittaja pääsee kiinni yhtiön kiinteistöportfolioon tasearvostuksin ja saa hankekannan pidemmän aikavälin kehityspotentiaalin käytännössä ilmaiseksi. Toistamme 1,20 euron tavoitehintamme ja lisää-suosituksemme.
Tulos jäi odotuksista nettotuottojen alitettua ennusteemme ja kiinteiden kulujen oltua odotuksiamme suuremmat
Toivon Q1-liikevoitto laski 1,2 MEUR:oon vertailukauden 2,8 MEUR:sta ja jäi odotuksistamme (2,1 MEUR). Odotuksista jäämisen taustalla olivat erityisesti odotuksiamme heikommin kehittyneet nettotuotot (1,5 vs. 1,8 MEUR) sekä odotuksiamme enemmän kasvaneet henkilöstökulut, joka johtui hankkeille kirjattavien kulujen laskusta. Q1 oli nähdäksemme kohtuullinen vuoden aloitus ottaen huomioon, että katsauskaudella ei valmistunut myyntikohteita. Vuokrausaste laski odotuksiamme (94 %) enemmän 92,9 %:iin (Q1’23: 98,4 %) vuokrankorotusten ja uusien valmistumisten painamana. Osakekohtainen NAV laski hieman Q4’23-tasosta (0,98 €) 0,96 euroon. Hiljattain myydyn asuntoportfolion tasearvo oli arviotamme jonkin verran isompi (25,7 MEUR). Kaupan myötä vapautuneet pääomat (OPO ~11-12 MEUR) tulevat osin mahdollistamaan Toivon loppuvuonna tavoittelemat uusien hankkeiden aloittamiset.
Toivo odottaa optimistisesti vahvaa käännettä asuntorakentamisen markkinassa jo keväällä 2025
Toivo toisti ohjeistuksensa, joka indikoi liikevoiton ilman sijoituskiinteistöjen käypien arvojen muutoksia olevan 6–12 MEUR 2024 ja liikevoiton 8–14 MEUR. Kuluvan vuoden tulosennusteemme laskivat hieman, mutta lähivuosien ennusteet nousivat hieman. Yhtiö oli verrokkeihin nähden hyvin luottavainen asuntorakentamisen näkymistä ja odottaa sen käynnistyvän isossa mittakaavassa jo keväällä 2025. Näkemys on mielestämme koko sektorin kontekstissa optimistinen. Odotamme vuonna 2025 asuntoaloitusten kääntyvän nousuun, mutta kasvua jarruttaa edelleen mm. tiukka rahoitusympäristö, matalat tuottovaateet suhteessa rahoituskustannuksiin ja suhteellisesti korkeat rakennuskustannukset. Yhtiö pyrkii käynnistämään hankkeita vuoden 2024 aikana varmistaakseen edullisemmat investointikustannukset. Yhtiö kertoi tavoittelevansa tälle vuodelle suunnittelemissaan hankkeissa 15-20 %:n kehityskatteita (historiassa kuumassa syklissä ~25 %) nykyisillä tuottovaatimuksilla ja vuokratasoilla. Ennustamme kuluvan vuoden liikevoiton olevan aivan ohjeistuksen alalaidalla 8 MEUR:ssa. Ohjeistukseen kohdistuu jonkin verran painetta, mutta yhtiöltä valmistuu merkittävä määrä jo ennakkoon myytyjä asuntoja Q2-Q3:lla, joista tulevan katteen arviointiin liittyy epävarmuutta ja näemme mahdollisuuden ennusteisiimme nähden myös ylöspäin yllätykseen. Vuonna 2025 ennustamme Toivon investointien edelleen jäävän kohtuullisen matalalle tasolle 19 MEUR:oon tiukan rahoitusympäristön sekä arviomme mukaan edelleen hitaampana käyvän transaktiomarkkinan jarruttaessa pääomien keräämistä. Toivolla on mielestämme hyvät mahdollisuudet selviytyä nykyisestä erittäin vaikeasta rakennussektorin tilanteesta ulos yhtenä voittajista, mikä tulee arviomme mukaan vahvistamaan sen suhteellista asemaa. Arvioimme yhtiön kykenevän nykyisillä pääomillaan noin 13 MEUR liikevoittoon vuosina 2025-2026 (tavoite 2026 20 MEUR).
Tuotto-odotus on houkutteleva rakennussyklin kääntyessä lähivuosina
Arvonmääritysmenetelmämme antavat Toivon osakkeen arvoksi 0,78-1,23 euroa (aik. 0,91-1,31 e). Osien summa tarjoaa 24 %:n nousuvaraa, mikä kertoo yhtiön potentiaalista volyymien jälleen käynnistyessä ja epävarmuuden väistyessä tulevaisuudessa. Toivo arvostetaan 2024 ennusteillamme linjassa osakekohtaisen nettovarallisuuden (NAV) kanssa (P/NAV 2024e 0,97x). Nykykurssilla sijoittaja pääsee Toivossa kiinni yhtiön kiinteistöportfolioon tasearvostuksilla (2024e: nettotuottovaatimus ~5,3 %) ja saa hankekannan pidemmän aikavälin kehityspotentiaalin ilmaiseksi. Lähivuosien investointinäkymään ja asuntomarkkinan kehitykseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta, mikä pitää ennusteriskit koholla, mutta mielestämme Toivon osake on hyvä tapa ottaa näkemystä asuntorakentamisen elpymiseen nykyisiltä pohjatasoilta. Myös rakennussektorin verrokkien viime aikojen arvostustasojen nousu tukee mielestämme Toivon arvostusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Toivo Group
Toivo on vuonna 2015 perustettu suomalainen kiinteistökehitykseen ja -omistukseen erikoistunut toimija. Yhtiön liiketoimintamalli yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Kiinteistökehityksessä ja kiinteistöjen omistamisessa yhtiön fokus on asunnoissa, jotka sijaitsevat pk-seudulla, Turussa ja Tampereella. Kiinteistökehitys käsittää asuntojen hankekehityksen, suunnittelun sekä rakennuttamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 43,7 | 50,0 | 51,7 |
kasvu-% | 114,99 % | 14,45 % | 3,44 % |
EBIT (oik.) | −0,3 | 8,0 | 12,4 |
EBIT-% (oik.) | −0,70 % | 15,96 % | 23,90 % |
EPS (oik.) | −0,08 | 0,05 | 0,12 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 22,28 | 9,46 |
EV/EBITDA | - | 16,90 | 11,47 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/dbc845/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/frans-mikael_rostedt/500/73802_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/ollikohan/500/4161_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/v/ee59a6/500.png)