Telian väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi yhtiön talousjohtaja
Telia tiedotti eilen yhtiön hallituksen valinneen yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi yhtiön talousjohtaja Christian Luigan. Näkemyksemme mukaan Luiga on luonnollinen valinta väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi, kunnes uusi on löytynyt. Luiga tuntee Telian ja kaikki suurimmat projektit ja pystyy tämän takia parhaiten viemään projekteja eteenpäin. Elokuun alussa irtisanoutunut toimitusjohtaja Johan Dennelind on edelleen yhtiön käytettävissä ja jättää yhtiön ensi vuoden aikana. Dennelind toimii neuvonantajana Bonnier Broadcastingissa ja muissa tärkeissä projekteissa. Telialla on uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnissä.
Dennelind on viimeisen kuuden vuoden aikana muuttanut ja kirkastanut yhtiön fokusta Pohjoismaihin ja Baltiaan divestoimalla Euraasian toiminnot. Näkemyksemme mukaan lähtö on yhtiölle menetys. Yhtiö on tällä hetkellä kuitenkin huomattavasti paremmassa kunnossa, koska Euraasian ongelmat on selätetty ja yhtiön strategian toimenpiteet ovat jo pidemmän aikaa olleet käynnissä. Toimitusjohtajan vaihdos ei vaikuta näkemykseemme Telia Companyn osakkeesta. Osake on näkemyksemme mukaan edelleen oikein hinnoiteltu. Pidämme vähennä-suosituksen ja 44 kruunun osakekohtaisen tavoitehinnan ennallaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Telia Company
Telia Company on vuonna 2003 perustettu monikansallinen teleoperaattori, joka tarjoaa kiinteän verkon ja mobiilin tietoliikennepalveluja. Telia on Bonnier kaupan myötä Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä. Yhtiön asiakkaita ovat niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaatkin. Yhtiön kotipaikkana on Tukholma. Telian osakkeet ovat noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.07.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 83 559,4 | 86 502,6 | 87 270,4 |
kasvu-% | 4,62 % | 3,52 % | 0,89 % |
EBIT (oik.) | 13 010,9 | 13 820,3 | 13 859,5 |
EBIT-% (oik.) | 15,57 % | 15,98 % | 15,88 % |
EPS (oik.) | 2,37 | 2,40 | 2,48 |
Osinko | 2,36 | 2,50 | 2,60 |
Osinko % | 5,73 % | 7,39 % | 7,69 % |
P/E (oik.) | 17,35 | 14,08 | 13,61 |
EV/EBITDA | 9,44 | 7,42 | 7,43 |