Telia Q4 – odotamme positiivista kurssireaktiota osingon ja ohjeistuksen ansiosta
Telia julkaisi aamulla kokonaisuutena positiivisen Q4-raportin. Liikevaihto nousi hieman, mutta jäi lievästi ennusteista. Kannattavuus oli myös hieman odotettua matalampi. Raportin muiden rivien tulkintaa vaikeuttaa jälleen useammat kertaluonteiset erät. Telian ohjeistus oli kuitenkin lievästi positiivinen odotuksiin nähden ja yhtiö odottaa käyttökatteen olevan vuoden 2017 tasolla tai hieman sen yli. Lisäksi osinkoehdotus ylitti sekä meidän että konsensuksen odotukset melko selvästi. Telia arvioi lisäksi pystyvänsä pitämään viime vuoden osinkotason myös kuluvana vuonna. Odotamme tänään positiivista kurssireaktiota Telialle.
Telia raportoi Q4-liikevaihdon kasvaneen 0,3 % 21 187 MSEK:iin, mikä on hieman alle meidän ja yli konsensuksen ennusteen. Maantieteellisesti Suomen ja Norjan liikevaihdot kasvoivat ja ylittivät odotukset 3 %:lla ja 2 % %:lla. Selvästi suurimman alueen eli Ruotsin liikevaihto laski 1 %:lla Q4:llä, kun itse odotimme 2,0 %:n laskua ja konsensus 2,6 %:n laskua. Oikaistu käyttökate nousi 3,3 %:a vertailukaudesta 6 590 MSEK:iin ja alitti meidän ja konsensuksen ennusteet. Oikaistu käyttökatemarginaali oli 31,1 % jääden hieman omasta 31,7 %:n ja konsensuksen 31,6 %:n ennusteesta. Maantieteellisesti Ruotsin käyttökate-% oli 37,0 %:ssa ja alle odotuksemme (Q4’17e: 38,0 %). Suomen käyttökate-% oli yli ennusteemme, kun taas Norjan marginaali jäi odotuksistamme. Käyttökatetta rasittivat hieman arvioitamme korkeammat kuituinvestoinnit. Tuloslaskelman seuraavien erien tulkintaa vaikeuttaa useampi kertaluonteinen erä, kuten Megafon omistuksen myyntiin liittyvät erät (liikevoittoon positiivinen erä ja rahoituskuluihin negatiivinen), velkakirjojen takaisin ostoon liittyneet transaktiokulut (rahoituskuluissa) ja Euraasian toimintojen alaskirjaukset. Näin ollen oikaistu osakekohtainen tulos jatkuvista toiminnoista oli 0,88 kruunua, kun itse odotimme 0,79 kruunun ja konsensus 0,71 kruunun tasoa.
Telia ohjeisti vuoden 2018 oikaistun käyttökatteen nykyisellä rakenteella, paikallisissa valuutoissa ja ilman yrityskauppoja olevan viime vuoden tasolla tai hieman sen yli. Tämä oli lievästi positiivinen yllätys, koska odotimme käyttökateohjeistuksen olevan samalla tasolla kuin vuonna 2017. Ennen raporttia odotimme liikevaihdon ja käyttökatteen kasvavan reilut 1 % konsensuksen odottaessa 0 %:n liikevaihdon kasvua ja 3 %:n käyttökatteen kasvua vuonna 2018. Lisäksi Telia odottaa vuoden 2018 kassavirran olevan 2017 tasoilla 9,7 miljardissa kruunussa ja paranevan seuraavina vuosina.
Telian osinkoehdotus on 2,30 kruunua osakkeelta, mikä ylitti sekä meidän että konsensuksen ennusteet 15 %:lla. Lisäksi yhtiö kertoo, että vuoden 2018 kassavirran pitäisi riittää ylläpitämään vuoden 2017 ehdotettu osinkotaso. Hieman odotettua korkeammasta osingosta huolimatta Telialle jää yhä vahva tase mahdollisten yritysjärjestelyjen varalta. Emme odota tekevämme suurempia ennustemuutoksia Q4-raportin pohjilta operatiivisiin lukuihin, mutta tulemme luultavasti nostamaan kuluvan vuoden osinkoennustetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Telia Company
Telia Company on vuonna 2003 perustettu monikansallinen teleoperaattori, joka tarjoaa kiinteän verkon ja mobiilin tietoliikennepalveluja. Telia on Bonnier kaupan myötä Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä. Yhtiön asiakkaita ovat niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaatkin. Yhtiön kotipaikkana on Tukholma. Telian osakkeet ovat noteerattu Helsingin ja Tukholman pörsseissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.01.2018
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 84 178,4 | 79 976,6 | 80 934,2 |
kasvu-% | −2,68 % | −4,99 % | 1,20 % |
EBIT (oik.) | 14 302,5 | 15 511,7 | 13 978,9 |
EBIT-% (oik.) | 16,99 % | 19,40 % | 17,27 % |
EPS (oik.) | 2,24 | 2,52 | 2,44 |
Osinko | 2,00 | 2,00 | 2,15 |
Osinko % | 5,45 % | 6,25 % | 6,72 % |
P/E (oik.) | 16,40 | 12,68 | 13,12 |
EV/EBITDA | 6,74 | 7,56 | 7,73 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/lexus/500/5280_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/user_avatar/keskustelut.inderes.fi/sijoittaja-alokas/500/74872_2.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/s/df788c/500.png)