Teleste: Vaikea toimintaympäristö ei anna armoa
Toistamme Telesten vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintaa 3,9 euroon (aik. 4,3 EUR) yhtiön tulosvaroituksen myötä laskeneita ennusteitamme heijastellen. Komponenttipula ja kustannusinflaatio iskevät tänä vuonna voimalla Telesten kannattavuuteen ja tilanne näyttäisi helpottavan aikaisintaan ensi vuoden aikana. Telesten osakkeen arvostus näyttää yhtiön pitkän aikavälin tulospotentiaalin valossa kohtuulliselta, mutta lyhyen aikavälin tuloskunnolla kertoimet ovat kireitä. Siten osakkeen nousuajurit ovat nähdäksemme vähissä ennen kuin näkyvyys lähivuosille paranee.
Komponenttipula ja kiihtyvä kustannusinflaatio pilaavat kuluvan vuoden tuloksen
Teleste antoi viime torstaina negatiivisen tulosvaroituksen pahentuneen materiaali- ja komponenttipulan aiheuttamien toimitusongelmien ja kiihtyvän inflaation tuoman kustannusten nousun vuoksi. Yhtiön mukaan toimintaympäristö on kaiken kaikkiaan tällä hetkellä erittäin haastava ja liiketoiminnan ennustettavuus heikkoa. Teleste arvioi nyt vuoden 2022 liikevaihdon saavuttavan edellisvuoden tason (aik. ylittää) ja oikaistun liiketuloksen jäävän edellisvuotta (2021: 5,5 MEUR) merkittävästi alemmaksi (aik. ylittää). Tilanne on Telesten kannalta harmillinen, sillä yhtiön tilauskanta on tällä hetkellä erittäin vahva, mutta pitkälti ulkoisista tekijöistä johtuen yhtiö ei pääse hyötymään tästä. Teleste kertoi käynnistäneensä toimenpiteitä kannattavuuden ja toimitusvarmuuden parantamiseksi sekä strategian terävöittämiseksi.
Haastava tilanne helpottaa aikaisintaan ensi vuonna
Laskimme tulosvaroituksen myötä selvästi ennusteitamme ja odotamme nyt Telesten liikevaihdon pysyvän tänä vuonna vakaana 145 MEUR:ssa ja oikaistun liikevoiton heikkenevän 1,7 MEUR:oon. Tulosennusteeseen liittyy tässä vaiheessa vielä huomattavaa epävarmuutta kustannusinflaatiosta johtuen. Esimerkiksi matkustajainformaatiojärjestelmissä pitkiä projekteja on sovittu kiintein projektihinnoin, mikä tuottaa haasteita nykyisessä ympäristössä. Tilaajaverkkotuotteissa nousevia kustannuksia saadaan paremmin vietyä hintoihin lyhyen tilauskannan ansiosta. Komponenttipula voi kuitenkin jarruttaa toimituksia vielä odotuksia enemmän. Arviomme mukaan ensi vuoteen katsottaessa Telesten markkinaympäristöllä on edellytyksiä muuttua paremmaksi ja tuolloin myös tilaajaverkkotuotteissa USA:n markkinalta voidaan nähdä ensimmäisiä merkittävämpiä kaupallisia avauksia. Ennustamme tuolloin Telesten liikevoiton paranevan 6,6 MEUR:oon, mutta tässä kohtaa näkyvyys tulosparannukseen on vielä hyvin heikko.
Arvostus näyttää lyhyellä tähtäimellä kireältä
Telesten osakkeen kuluvan vuoden arvostus (oik. P/E 65x ja EV/EBIT 57x) on erittäin kireä matalasta tulostasosta johtuen. Vuoden 2023 kertoimet eivät myöskään ole vielä erityisen matalia (oik. P/E 16x ja EV/EBIT 14x). Telesten keskipitkän aikavälin tulospotentiaalia heijastelevilla vuosien 2024-2025 ennusteillamme arvostus (P/E 12x-10x) näyttää maltilliselta, mutta ei ole vielä erityisen houkutteleva ottaen huomioon tuloskasvuun liittyvä epävarmuus. Samalla tänä vuonna heikentyneessä osakemarkkinan sentimentissä sijoittajien aikahorisontti on lyhentynyt ja arvostukselle haetaan aiempaa enemmän tukea lyhyen aikavälin tuloksesta. Siten Telesten osakkeen nousuajurit ovat arviomme mukaan vähissä, kunnes yhtiön toimintaympäristö muuttuu siedettävämmäksi ja epävarmuus yhtiön tuloskasvunäkymien ympäriltä hälvenee.
Lue yhtiöstä julkaistu analyysiraportti täältä (premium-tilaajille)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Teleste
Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teleste toimii tietoliikenneoperaattorien kaapeliverkkojen verkkolaitteiden kehittäjänä, tuottajana ja myyjänä sekä palvelutoimittajana. Lisäksi yhtiö tarjoaa videovalvontaan ja matkustajainformaatioon tarvittavia sovelluksia ja ratkaisuja lähinnä julkisen sektorin asiakkaille sekä raideliikenteeseen. Yhtiön tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Suomessa ja tuotekehitystoiminnot yhtiöllä ovat pääosin Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 144,0 | 145,3 | 154,4 |
kasvu-% | −0,70 % | 0,91 % | 6,26 % |
EBIT (oik.) | 5,5 | 1,7 | 6,6 |
EBIT-% (oik.) | 3,83 % | 1,17 % | 4,29 % |
EPS (oik.) | 0,21 | 0,06 | 0,26 |
Osinko | 0,14 | 0,10 | 0,12 |
Osinko % | 2,67 % | 3,70 % | 4,44 % |
P/E (oik.) | 24,50 | 43,05 | 10,30 |
EV/EBITDA | 6,71 | 7,51 | 4,62 |