Teleste: Amerikan valloitus etenee, mutta Euroopassa hiljaista
Toistamme Telesten osakkeen vähennä-suosituksen ja 2,6 euron tavoitehinnan. Operatiivisesti yhtiön Q1 oli hyvä haastavassa markkinassa, mutta koko vuodesta on edelleen tulossa haasteellinen Broadband Networksin Euroopan vaisun kysyntätilanteen vuoksi. Pohjois-Amerikassa Teleste teki alkuvuodesta ensimmäiset toimituksensa ja volyymien odotetaan asteittain alkavan kasvaa loppuvuodesta. Pohjois-Amerikan toimitusvolyymien noustessa painuu myös osakkeen arvostus kohtuulliseksi vuosina 2025-2026, mutta kaikki epävarmuustekijät huomioiden ennustamaamme merkittävää tulosparannusta on hinnoiteltu osakkeeseen jo selvästi etupainotteisesti.
Operatiivisesti hyvä neljännes vaikeassa markkinassa
Telesten Q1-liikevaihto laski 19 % 36,6 MEUR:oon, mikä ylitti lievästi ennusteemme. Laskun taustalla oli odotetusti voimakkaasti heikentynyt eurooppalaisten operaattoriasiakkaiden kysyntä Broadband Networksissa (Q1’24: 23,1 MEUR, -24 %). Edelliseen neljännekseen (15,4 MEUR) nähden volyymit alkoivat kuitenkin ennakoidusti elpyä. Public Safety and Mobilityssa liikevaihto (Q1’24: 13,4 MEUR) laski 10 % poliittisten lakkojen aiheutettua haasteita alkuvuodesta. Täällä vahva tilauskanta (Q1’24: 103,2 MEUR) luo kuitenkin hyvät lähtökohdat vakaalle kasvulle jatkossa. Telesten oikaistu liiketulos oli Q1:llä 1,5 MEUR, mikä ylitti selvästi ennusteemme (0,2 MEUR). Liiketoiminnan rahavirta (7,3 MEUR) oli myös vahvalla tasolla käyttöpääoman vapautumisen ansiosta. Uudelleenjärjestelyt ja videovalvontaohjelmistoihin tehty alaskirjaus painoivat raportoidun liiketuloksen (-0,4 MEUR) alle ennusteemme. Operatiivisesti Teleste onnistui kuitenkin erittäin hyvin puolustamaan kannattavuuttaan merkittävästi laskeneista volyymeista huolimatta.
Näkymäkommentit Euroopan osalta aiempaa varovaisempia, Pohjois-Amerikka etenee
Teleste odotetusti toisti tälle vuodelle 140-165 MEUR:n liikevaihtoa ja 3-6 MEUR:n oikaistua liikevoittoa ennakoivan ohjeistuksensa. Yhtiön kommenteista välittyi aiempaa varovaisempi sävy Euroopan suhteen, missä yhtiö odottaa nyt Broadband Networksin markkinan palaavan kasvu-uralle vasta vuonna 2026 DOCSIS 4.0. -investointien vetämänä. Heikkoon vuoteen 2024 nähden ensi vuonna odotuksissa on kuitenkin myös jo lievää elpymistä. Yhtiö myös ennakoi Q2-tuloksen painuvan tappiolle Euroopan heikkoa markkinaa heijastellen. Pohjois-Amerikan toimitusten suhteen yhtiö kommentoi volyymien kasvavan asteittain vuosina 2024-2025, ja vuonna 2026 näiden osuus liikevaihdosta on noussut jo merkittävälle tasolle. Yhtiöllä on nyt Pohjois-Amerikassa puitesopimukset kahden merkittävän operaattorin kanssa ja lisäksi pari muuta pienempää asiakasta. Teleste arvioi karkeasti Pohjois-Amerikan markkinan olevan tällä hetkellä noin 4-5x Eurooppaa isompi, joten potentiaalia on valtavasti keskipitkällä aikavälillä. Tarkistimme Telesten Eurooppaa koskevien varovaisten kommenttien myötä lähivuosien ennusteitamme pykälän varovaisemmiksi. Ennustamme edelleen ensi vuodesta alkaen merkittävää tulosparannusta (2025 ja 2026 oik. EBIT 6,2 MEUR ja 8,0 MEUR) Pohjois-Amerikan kasvavien volyymien siivittämänä.
Lähivuosien tulosparannusta hinnoiteltu jo osakkeeseen
Kuluvan vuoden ennusteellamme Telesten arvostus (oik. P/E 24x ja EV/EBIT 21x) on korkea, mikä johtuu vielä vaatimattomaksi jäävästä tulostasosta. Vuonna 2025 Euroopan pehmeys jarruttaa vielä osaltaan kehitystä, joten P/E-kerroin (13x) on melko neutraali, mutta EV/EBIT-kerroin (12x) vielä koholla. Vuonna 2026 P/E-kerroin (10x) painuu jo matalaksi ja velkaantuneisuuden huomioiva EV/EBIT (9x) on tuolloin myös kohtuullinen. Kertoimet eivät ole kuitenkaan erityisen houkuttelevia huomioiden Helsingin pörssin yleiset arvostustasot ja nykyinen korkoympäristö. Telesten osakkeen arvostukseen onkin hinnoiteltu jo huomattava tulosparannus.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Teleste
Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teleste toimii tietoliikenneoperaattorien kaapeliverkkojen verkkolaitteiden kehittäjänä, tuottajana ja myyjänä sekä palvelutoimittajana. Lisäksi yhtiö tarjoaa videovalvontaan ja matkustajainformaatioon tarvittavia sovelluksia ja ratkaisuja lähinnä julkisen sektorin asiakkaille sekä raideliikenteeseen. Yhtiön tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Suomessa ja tuotekehitystoiminnot yhtiöllä ovat pääosin Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 151,3 | 146,4 | 161,9 |
kasvu-% | −8,27 % | −3,24 % | 10,54 % |
EBIT (oik.) | 1,2 | 3,6 | 6,2 |
EBIT-% (oik.) | 0,77 % | 2,49 % | 3,84 % |
EPS (oik.) | 0,09 | 0,12 | 0,21 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 3,11 % | ||
P/E (oik.) | 31,63 | 27,02 | 15,01 |
EV/EBITDA | 14,47 | 9,85 | 6,17 |