Suomi on löysäämässä matkustusrajoituksia useisiin maihin
Helsingin Sanomien mukaan hallitus on lieventänyt ulkomailta Suomeen matkustamiselle asetettavia rajoituksia. Sisäministeri Maria Ohisalo, elinkeinoministeri Mika Lintilä ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoivat torstai-iltana hallituksen neuvottelujen jälkeen, että Suomeen sallitaan matkustaminen ilman karanteeniin asettautumista niistä maista, joissa on todettu alle 25 koronavirustartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisten 14 päivän aikana. Muutos astuu voimaan ensi viikon lauantaista.
Nykyisillä tartuntamäärillä Suomeen saisi matkustaa 15 Euroopan maasta ilman karanteenia. Näitä maita ovat Ruotsi, Norja, Islanti, Viro, Liettua, Latvia, Saksa, Kypros, Serbia, Monaco, Puola, Bulgaria, Slovakia, Liechtenstein ja Vatikaanivaltio. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että suomalaiset voivat matkustaa näihin maihin ja palata takaisin Suomeen ilman karanteenia. Maihin matkustaminen riippuu tosin myös siitä, millaisia rajoituksia muut maat asettavat niihin saapuville suomalaisille.
Liikenne- ja viestintäministeriössä on lisäksi vireillä lakimuutos, jonka myötä ulkomailta Suomeen tulevilta voitaisiin edellyttää negatiivista koronavirustestin tulosta lähtömaassa. Lakiesitys on lausuntokierroksella. Esityksen mukaan ennakollinen negatiivinen testitulos edellytetään raja-arvon 25 ylittävistä maista.
Loppukesällä ja alkusyksyllä Finnairin lentojen kysyntä kääntyi heikoksi ja sitä myötä Q2:lla lähes kokonaan pysähtyneen lentotoiminnan ylösajo hitaaksi, minkä taustalla ovat arviomme mukaan olleet globaalisti hankaloituneen koronatilanteen lisäksi myös Suomen toistaiseksi erittäin tiukat matkustusrajoitukset. Arviomme mukaan matkustusrajoitukset ovat olleet jopa tartunnan saamisen pelkoa suurempi rajoite lentomatkustamiselle, joten raja-arvojen löystyminen ja myös testattujen henkilöiden vapaamman matkustamisen mahdollistavan mallin hakeminen on mielestämme erittäin hyvä uutinen Finnairin kannalta. Uusien rajoitusten puitteissa yhtiöllä on mielestämme selvästi nykyistä paremmat edellytykset jatkaa toimintansa asteittaista ylösajoa talven ja ensi kevään aikana sekä myös operoida eurooppalaisten kilpailijoidensa kanssa vertailukelpoisessa viitekehyksessä.
Korostamme kuitenkin, että matkustusrajoitusten Finnairin kannalta positiiviseen suuntaan tapahtuneesta nytkähdyksestä huolimatta yhtiön kokonaistilanne pysyy vaikeana, sillä 1) merkittäviä matkustusrajoituksia etenkin yhtiölle tärkeässä mannertenvälisessä liikenteessä on voimassa 2) myös Schengen-maista tuntuva osa jää rajoitusten piiriin raja-arvon selvästä löystymisestä huolimatta 3) moni nyt vapaalla listalla oleva maan koronatiheys hoippuu uuden korkeammankin raja-arvon tienoilla 4) jatkossa useista maista suuntautuvaan liikenteeseen todennäköisesti asetettava vaatimus puhtaasta koronatestistä sekä globaalisti hankala tautitilanne rajoittavat todennäköisesti edelleen useiden asiakassegmenttien matkustushalua. Kysynnän kehitys on Finnairille täysin kriittistä, sillä yhtiön edelleen vauhdilla ulospäin vuotavan ja yhtiötä velkaannuttavan liiketoiminnan kassavirran nousu edes nollatasolle vaatii arviomme mukaan taakseen selvästi kesää korkeamman matkustajavolyymin. Näin ollen hallituksen linjauksen muutos ei vaikuta suoraan varovaiseen näkemykseemme Finnairista ja etenkin Q4:n sekä ensi vuoden ennusteissamme voi olla edelleen laskupaineita koronatilanteen viime viikkojen kehityksen takia. Osakkeen erittäin korkeaa riskitasoa hallituksen tuoreet linjaukset kuitenkin hieman hillitsevät emmekä yllättyisi, jos Finnairin osakekurssi reagoisi tänään uutiseen positiivisesti suhteessa yleiseen markkinaan.
Tallinkille matkustusrajoituksien purku on positiivista, sillä Suomi-Ruotsi-reitti on yhtiölle toiseksi tärkein Viron ja Suomen välisen reitin jälkeen. Rajoituksien vapautuminen ei kuitenkaan tuo matkustajia automaattisesti takaisin, vaikkakin se vähentää matkustajien epävarmuutta liikkumisen suhteen. Jo aikaisemmin matkustaminen on ollut reitillä sallittua, mutta virallisten suositusten muuttuminen lisännee reitin kysyntää. Ennen kaikkea kysyntään kuitenkin tulee vaikuttamaan ihmisten halu jälleen matkustaa, eikä tässä ole nähty vielä toivottua palautumista. Elokuun liikennetietojen perusteella kysyntä näyttäisikin palautuvan tuskallisen hitaasti jo muilla reiteillä saaduista rajoituksien puruista huolimatta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille